Perus-scifi-vaatimukset täyttää eli efektit kohdallaan. Muuten aivan hirveästi liian suppeasti käsitelty visio ajatellen äärettömiä filosofisia mahdollisuuksiaan. (Täsmälleen sama vika vaivasi muuten myös alkuperäisversiota vuodelta 1960 joten eipä mitään uutta aikamatkailussa.) Ja lupaavantuntuinen actionkin (siellä tulevaisuudessa siis) töksähtää lopulta todella pahasti. H.G. Wellsin tarinaanhan nämä pohjautuvat, niin hyvässä kuin pahassa. Guy Pearce, Jeremy Irons.
Oliko Kiveksis Alilla (Marko Tiusanen) käsi oikeesti tolleen jäykkänä koko ajan kun se horisi niitä metsäläistarinoitaan? Turkkalaisesti näytelty ja Halosesti ohjattu, mutta onneksi ei se räkä ja uloste tässä nyt niin kovin lennä. Siitä kiitokseksi yksi tähti. Tylsä ja kun on vähemmän tylsä niin epäuskottava, mutta loppukuva oli tosiaan hieno. Siitä toinen tähti. Jari "Pulkkinen" Salmi, Esko Hukkanen (hölmönä Runebergina), Margit Lindeman, Veikko Sinisalo.
Hulttiokaksikko (Kevin Bacon, Pruitt Taylor Vince) kidnappaa rikkaan perheen pienen tyttären (Dakota Fanning), ensinmainittu pitää kuitenkin äidin (Charlize Theron) jatkuvasti ehtojensa tasalla ihan henkilökohtaisin vierailuin ja tätä kontrolloiden. Hommaa mutkistaa kuitenkin tytön vaikea ja säännöllistä hoitoa vaativa astma... Melkoisen rutiinimainen jännäri aavistuksen keskivertoa paremmin näyttelijäsuorituksin. Courtney Love, Stuart Townsend.
* * ½
Kansainvälisten mysteerien mies Austin Powers (Mike Myers) tekee jälleen tyhjäksi Tohtori Evilin (Myers) ja tämän rikollisjoukkion kiristyssuunnitelmat, ja tällä kertaa alkaa loppua kohden näkyä jopa ennenkokematonta yhteisymmärrystä arkkivihollisten välillä... Normaalin hupaisa kolmososa agenttifarssiin, jonka suurin miinus tällä kertaa pääjehun uusi naisseuralainen, näyttelijätaidoton poptähtönen Beyoncé Knowles. Varsinainen cameo-ralli toteutuu heti alkuunsa, kun "uuden" Austin Powers-leffan pääosiin onkin valittu Tom Cruise, Gwyneth Paltrow, Kevin Spacey ja Danny DeVito. Ohjauksesta vastaa kukas muu kuin Steven Spielberg... Seth Green, Michael York, Robert Wagner, Mindy Sterling, Verne Troyer, Michael Caine.
Blade II
Blade II
Guillermo del Toro 2002 toiminta/kauhu
* ½
Pelkkää aivotonta lahtausta ja rymistelyä tämä verisen ja menestyksekkään Marvel-vampyyrikarusellin jatko-osa. Tappamalla tapettu Kris Kristoffersonin papparainenkin on saatu jollain järkyttävällä tavalla herätettyä takaisin henkiin Blade´n (Wesley Snipes) kaveriksi jahtaamaan ihan uutta verenimijäheimoa joka syö niin omia kuin vieraitakin... Ron Perlman, Thomas Kretschmann.
Dark Blue
Dark Blue
Ron Shelton 2002 rikos/toiminta
* *
Virkistävän moniulotteisia roolihahmoja ja suorapuheista dialogia, kuten James Ellroyn tekstiltä sopii odottaakin. Realismipyrkimykset (L.A.:n Rodney King -mellakoinnit tapahtumien taustalla) kokevat taas kuitenkin kovia kolahduksia totaalisen epäuskottavan juonen sekä mahdottomien henkilökytkyjen vuoksi. ´Sisäpiirinaintia´ suorastaan Boldisten malliin. Näyttelijät, kuten vanhemmiten tyylikkäästi jämäköityvä Russellin Kurt selviävät kuitenkin puhtain paperein. Tunnetummista nimistä mukana myös Brendan Gleeson (taas isona irlantilaisena), Ving Rhames (taas isona neekerinä), Jonathan Banks sekä Newsradio-kulttisarjan hyvähinkkinen ´mustamaija´ Khandi Alexander. Lolita Davidovich.
Dirty Pretty Things
Dirty Pretty Things
Stephen Frears 2002 draama/rikos
* *
Lontoolaisen hotellin nigerialaissyntyinen vastaanottovirkailija (Chiwetel Ejiofor) on huolestunut espanjalaisen pomonsa (Sergi López) hämäräpuuhista, etenkin kun on samalla ihastumassa työtoveriinsa, turkkilaiseen siivoojaneitoon (Audrey Tatou)... Varsinainen sekametelisoppa ihmissuhde-elokuvaa, yhteiskunnallista sanomaa ja rikostrilleriä, jääden joka osa-alueella kovin puolivillaiseksi yritykseksi. Tämän mukaan brittiläiset viranomaiset ovat olemassa pelkästään maahanmuuttajien kiusaksi.
Dog Soldiers
Dog Soldiers
Neil Marshall 2002 kauhu/toiminta
* * * ½
Koko ajan hurjemmaksi yltyvä toimintapala brittisotilaista, jotka joutuvat kesken taisteluharjoitustensa tositoimiin Skotlannin metsissä vaanivaa ihmissusilaumaa vastaan. Sopivasti kieli poskessa tehty verileikki, eikä tehosteissakaan valittamista. Lopputekstien yhteydessä odottaa vuosituhannen paras elokuvavitsi tähän mennessä. Arvatkaas muuten leffan todellinen kuvauspaikka? No, Luxemburg tietenkin! Kevin "Rooma" McKidd, Sean Pertwee, Emma Cleasby, Liam Cunningham.
D-Tox
D-Tox
Jim Gillespie 2002 toiminta/jännitys
* ½
Sarjamurhaaja pitää poliiseja pilkkanaan tappaen ensin joukoittain prostituoituja ja siirtyen sitten lainvalvojiin. Erityiseksi silmätikuksi hän ottaa FBI-agentti Malloyn (Sylvester Stallone) listien niin tämän kollegan kuin vaimonkin (Dina Meyer). Malloy ratkeaa ryyppäämään kunnes tajuaa ottaa vinkistä vaarin ja ilmoittautuu "anonyymien stressaantuneiden kyttien" kerhoon, mikä sijaitsee entisellä ilmavoimien tutka-asemalla jossain huitsun Wyomingissa... Ja tietenkin tuo murhaaja seuraa sinnekin Stallonea kuin hai laivaa, ja kohta on yhteydet ulkomaailmaan poikki kun alueelle iskee viikon kestävä lumimyrsky jne jne. Roolihahmojen älytön määrä takaa viimeistään sen että kiinnostus tappajan henkilöllisyyden osalta katoaa jo ennenkuin päästään leffassa edes puoleenväliin. Charles S. Dutton, Kris Kristofferson, Polly Walker, Robert Patrick, Tom Berenger, Christopher Fulford, Jeffrey Wright, Stephen Lang, Robert Prosky.
Gangs Of New York
Gangs Of New York
Martin Scorsese 2002 draama
* * *
Olen henkeen ja vereen Scorsese-fani, mutta siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi tämä leffa New Yorkin jengeistä 1800-luvun keskivaiheen molemmin puolin on kohtalainen pettymys. Huiman mielenkiintoinen ja värikäs ajankuva mutta turhan yksioikoinen kosto- ja väkivaltajuoni tällä kertaa. Leonardo DiCaprio ei ehkä ollut maailmanhistorian huonoin valinta pääosaan, mutta aika läheltä liippaa. Kaverinsa Henry "E.T." Thomas on yhtäläisen valju. Cameron Diaz on myös ollut aina minulle sekä lahjoiltaan että ulkonäöltään yhdentekevä. Kaikki muut pääroolit jyräävät sitten senkin edestä: uskomaton Daniel Day-Lewis Billy ´The Butcher"ina, Jim Broadbent kaupungin kihona, John C. Reilly poliisipäällikkönä, Brendan Gleeson irlantilaisena ´nuijamiehenä´ sekä Liam Neeson lähes pyhimyksen asemaan nostettuna DiCaprion faijana. Vielä pakko mainita: nykyleffoihin vaadittu väkinäinen kiintiörooli neekerille istuu tähän oikein erityisen huonosti.
Ginostra
Ginostra
Manuel Pradal 2002 rikos/draama
* ½
FBI-agentti (Harvey Keitel) matkustaa perheineen sisilialaiseen saaristoon taatakseen 11-vuotiaan pojan (Mattia De Martino), murhapoltossa menehtyneen perheen ainoan eloonjääneen (todistajansuojeluohjelma-lupauksista huolimatta) turvallisuuden, sekä samalla tietenkin saattaakseen syylliset vastuuseen... Ginostra on tulivuori, jonka rinteillä tässä vuoron perään pyörivät kyseenalaisin tarkoitusperin joukolla niin poliisit, roistot kuin lauma nunniakin! Surkeasti kirjoitetun leffan lähes jokainen kohtaus on tehty sillä ajatuksella että epäselvyys tarkoittaa samaa kuin syvällisyys. Pahempi on ettei tämä myöskään tunnu loppuvan ikinä. Andie MacDowell, Stefano Dionisi, Harry Dean Stanton, Francesca Neri, Asia Argento.
Hiljainen amerikkalainen
The Quiet American
Phillip Noyce 2002 draama
* *
Brittiläisen veteraanitoimittajan (Michael Caine), paikallisen kaunottaren (Do Thi Hai Yen) ja nuoren amerikkalaisen avustustyöntekijän (Brendan Fraser) kohtalot nivoutuvat toisiinsa dramaattisella tavalla II maailmansodan jälkeisessä, ranskalaisten vielä hallitsemassa Vietnamissa... Taustatapahtumiensa puolesta mielenkiintoinen, mutta juurikin noiden epäuskottavien ihmissuhdekuvioidensa osalta kovin köykäisesti käsikirjoitettu kolmiodraama Graham Greenen romaanin pohjalta. Tzi Ma, Robert Stanton.
Insomnia
Insomnia
Christopher Nolan 2002 jännitys/rikos/draama
* *
Al Pacino esittää losilaista poliisia joka matkustaa pohjoiseen partnerinsa (Martin Donovan) kera tutkimaan teinitytön murhaa. Raastavan ja mutkikkaan tapauksen ohessa mies on itse suurennuslasin alla viranomaisasemansa väärinkäytösepäilyjen takia, ja kun hän kaiken kukkuraksi onnistuu vielä vahingossa ampumaan kyttäkaverinsa kesken takaa-ajotilanteen, niin eipä ihme ettei uni meinaa tulla kohta silmään millään... Kuten sivistyneimmät jo nimestäkin osaavat päätellä, unettomuudella on oma osuutensa tässä vähän liikaakin draaman aineksia pursuavassa rikosdraamassa. Robin Williams kerrankin pahan miehen roolissa, vaikka ei hän yhtään vähemmän tyhmän näköinen ole naama peruslukemillakaan. Hilary Swank.
Jatkoterapian tarpeessa
Analyze That
Harold Ramis 2002 komedia/rikos
* *
Hilpeän mafiahassuttelun "Terapian tarpeessa" (1999) jatko-osa on odotetusti laimeampi tapaus, vaikka Robert De Niron mielialan vaihtelut ovatkin edelleen homman suola. Billy Crystalia sen sijaan uhkaillaan vähän joka taholta taas muutaman kerran liikaa, kun ei sitä kukaan kuitenkaan hengiltä viitsi ottaa... Lisa Kudrow, Joe Viterelli, Cathy Moriarty.
Johnny English
Johnny English
Peter Howitt 2002 komedia
* *
Mr.Bean kohtaa Frank Drebinin. Huumoritasoltaan ei lähelläkään kumpaakaan. Typeriä juttuja ja toisaalta ei tarpeeksi typeriä, toki nyt välillä osuu maaliinkin. Alkaako Rowanilta ideat loppumaan hehe? John Malkovich, Natalie Imbruglia.
Jääkausi
Ice Age
Chris Wedge, Carlos Saldanha 2002 animaatio
* * ½
Ei Disney- vaan Blue Sky Studios-yhtiö esittää. Eikä olekaan elämää suurempi tällä kertaa tämä stoori kolmesta eripuraisesta eläimestä (maalaiskiaisesta (John Leguizamo), mammutista (Ray Romano) ja sapelihammastiikeristä (Denis Leary)), jotka yrittävät palauttaa pienen poikalapsen takaisin vanhempiensa luo. Mahtavia lumimaisemia toki riittää, mutta kaikki muu tuntuu jo nähdyltä. Muista ääntään lainanneista tunnetuimmat Jack Black, Stephen Root ja Cedric The Entertainer.
Kahdeksanjalkaiset kummajaiset
Eight Legged Freaks
Ellory Elkayem 2002 komedia/kauhu
* *
Huumori ja kauhu ovat vaikeita käsitteitä yhdisteltäviksi, ja tässä suhteessa onnistuneet elokuvat ovat yhden käden sormilla laskettavissa. Tämäkin iljettävä hämähäkki-stoori on vielä kehittelyvaiheessa varsin lupaavaa ja sujuvaa meininkiä, mutta heti kun toiminta todella pärähtää käyntiin ja mm. ihmisiä aletaan syömään kiihtyvällä tahdilla niin vitsit muuttuvat samalla todella rasittaviksi ja kaikki mahdolliset kliseet hyppivät silmille leffan tappajaötököiden tavoin. Kuten se että tarvitaan murrosikäinen nappula (Scott Terra) tietämään noista hirviöotuksista kaiken paitsi sitä että yli 500-grammainen hyönteinen on maapallon nykyisenkaltaisen ilmakehän vallitessa mahdottomuus. David Arquette, Kari Wuhrer, Scarlett Johansson, Eileen Ryan, Tom Noonan.
28 päivää myöhemmin
28 Days Later
Danny Boyle 2002 kauhu/toiminta
* *
Aivan liian totisesti toteutettu zombi-versiointi Englannissa valloilleen riistäytyvästä viruksesta joka saa kantajansa raivohulluiksi, ja ruumiinnesteensä (kuola, veri...) levittävät taudin seuraavaan ihmiseen jne. Etenkin sotilaiden käytös on kammottavan kliseistä: ensin uhotaan ja uhkaillaan mutta sitten ei jostain syystä mikään toimi kun tulee se odotettu tilinteon hetki friikkien suurhyökkäyksen muodossa... Brittiläinen ´heimoveli´ "Shaun Of The Dead" (2004) on täydellisessä farssinomaisuudessaankin huomattavasti parempaa kamaa, George Romeron tuotoksista tietenkään puhumattakaan. Brendan Gleeson ja Christopher Ecclestone erottuvat nuorempien tuntemattomien joukosta.
Kloonien hyökkäys
Star Wars: Episode II -Attack Of The Clones
George Lucas 2002 scifi/seikkailu
* * * *
Täytti kaikki odotukset ja ehkä vähän ylittikin. Ewan McGregorin suuhun laitetut melkoiset typeryydet ja Hayden Christensenin kiusallinen mitättömyyskään eivät pystyneet yleistunnelmaa pilaamaan. Huimaavat kohtaukset seuraavat toisiaan hengästyttävällä tahdilla, kyseessä onkin värikkyydellä ja tapahtumarikkaudella mitaten koko saagan ykkösosa. Maurinäyttelijä Temuera "Kerran sotureita" Morrison vetäisee todennäköisesti melko suvereenin ennätyksen sivuroolien määrällä mitaten tässä ja III-episodissa, klooniarmeijan malli kun on hehe... Natalie Portman, Ian McDiarmid, Christopher Lee, Samuel L. Jackson, Frank Oz (Yodan ääni), Pernilla August, Jimmy Smits, Anthony Daniels (C-3PO), Kenny Baker (R2-D2).
Kohtalokas syrjähyppy
Unfaithful
Adrian Lyne 2002 draama/rikos
* *
Kyllä intohimotappajienkin (tässä Richard Gere) olisi hyvä joutua telkien taakse vähäksi aikaa miettimään kolttosiaan, ettei oikean elämän pipipäät innostu listimään todellisia ja kuviteltuja vihamiehiään. Kun ei semmoisesta muka kiinni jää, tämän mukaan ainakaan. Ja avoimet loput on muutenkin yleensä tyhmiä. Leffan toinen perussanoma: jos haluatte amerikkalaista rouvaa (tässä Diane Lane) panna, perustakaa divari ja opetelkaa ranskaa. Taidemaalaus ja valokuvaus ovat myös otollisia "ammatteja". Asua pitää tietenkin nykkiläisessä ex-varastohallissa jonne menee iso tavarahissi.
Kuolema saa odottaa
Die Another Day
Lee Tamahori 2002 toiminta
* * ½
Tätä viimeistä Pierce Brosnan-bondia pidetään kai yleisesti lähestulkoon koko 007-historian pohjanoteerauksena, itse en havainnut mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Mukavasti paukkuu ja "yllätys"käänteet seuraavat toistaan. Älyttömyyksiä ja mahdottomuuksia ihan normaaliin malliin (esim. miksei sen suihkukoneen bensatankki pamahda lopussa välittömästi kun jättilaserilla ammutaan jne) ja jälleen kerran toimii myös esimerkkinä sille ettei sähköshokkilaitteista ole mitään hyötyä supersankaria käsitellessä (vrt. mm. "Rambo" (1985), "Tappava ase" (1987)). Nykyajan vaatimusten mukaisesti hyvän tytön täytyy olla musta (Halle Berry) ja pahan sinisilmäinen blondi (Rosamund Pike). Toby Stephens, Rick Yune, Judi Dench, John Cleese, Michael Madsen. Miss Moneypenny (Samantha Bond) saa myös vihdoin Jamesin melaa mekkoon, ikäänkuin Brosnanin läksiäislahjana heh!
K-19
K-19: The Widowmaker
Kathryn Bigelow 2002 draama/jännitys
* * ½
Tshernobyl meren syvyyksissä: vuonna 1961 ballistisilla ohjuksilla varustetun venäläisen ydinsukellusveneen K-19:n reaktorijäähdytin rikkoontuu ja aluksen kapteeni (Harrison Ford) joutuu tietoisesti uhraamaan joukon miehiään jotta vika saadaan korjattua ennenkuin pahempaa tapahtuu. Ympäristön säteilytuhojen lisäksi nimittäin mahdollisen räjähdyksen voisivat amerikkalaiset tulkita omalla tavallaan... Tositapaukseen perustuva, kerrankin aito ryssäläinen sankaritarina ei kiinnostanut jenkkikatsojia ja niin tästä sinällään mielenkiintoisesta Kylmän Sodan erään dramaattisen yksityiskohdan kuvauksesta tuli melkoinen floppi. Ajoittaisesta hienoisesta pitkäpiimäisyydestä huolimatta ei tämän sukellusveneleffa-kategoriassa mitenkään hävetä tarvitse. Liam Neeson, Joss Ackland, Peter Sarsgaard.
Matkalla Perditioniin
Road To Perdition
Sam Mendes 2002 rikos/toiminta
* * *
"Teit gangsteri-isäin astumaan"... Yliarvostetun ohjaajan toistaiseksi kirkkaasti paras leffa isistä ja pojista ja synnin palkasta. Tom Hanks ottaa haltuun yllättävänkin mainiosti pääosaroolinsa irlantilaisen rikollisliigan jäsenenä, joka joutuu poikansa (Tyler Hoechlin) kera kyseisen syndikaatin tappolistalle. Yhtä päteviä ovat edelleen erinomainen lähes kasikymppinen Paul Newman, uusi bondi Daniel Craig ja myös Jude Law hänelle harvinaisessa osassa kylmäverisenä tappajana. Mitään järisyttävän uutta ja ihmeellistä ei tässä juonellisesti ole, mutta erittäin laadukasta jälkeä kaikinpuolin. Jennifer Jason Leigh, Ciarán Hinds, Stanley Tucci, Dylan Baker.
Max
Max
Menno Meyjes 2002 draama
* * *
Kiinnostava kertomus kolmekymppisen Adolf Hitlerin (Noah Taylor) ja juutalaisen taiteilijan (John Cusack)... no, sanoisiko nyt rohkeasti "kaveruudesta". Heti Saksalle katkeran I maailmansodan jälkeen Adolfin kaltaiset ajelehtijat olivat otollista maaperää juutalaisia ja kommunisteja syytteleville propagandisteille, toisaalta viiksiniekka harkitsee vielä tässä vaiheessa josko purkaisi pettymyksensä ja vihansa vain taiteen keinoin... Tämä tarina ei ole yksityiskohtaisen tosi, mutta hyvin tehty kuvitelma koko maailmaa koskevan historian eräästä ratkaisevasta päätöksestä yhden miehen osalta. Leelee Sobieski, Molly Parker, Janet Suzman.
Medusan verkko
The Bourne Identity
Doug Liman 2002 toiminta
* * * *
Nuori mies (Matt Damon) nostetaan Välimerestä italialaiseen kalastusalukseen. Häntä on ammuttu, hänen ihonsa alta löytyy luotien lisäksi salaperäisen koodin sisältävä implantti, ja ennenkaikkea hän ei muista mistään mitään, edes nimeään. Järisyttävä, vauhtiin päästyään käytännössä non-stoppina actionia tarjoava agenttiseikkailu. Lisäpiristettä tuo talvinen, eurooppalainen ympäristö iänikuisten jenkkimaisemien sijaan. Samaa voi sanoa naispääosan saksalaisesta Franka "Juokse Lolá!" Potentesta, joka on ihan nätti muttei mikään ylimaallinen kaunotar. Aavistuksen suomalaisvertakin omaava Damon ei sen sijaan ole mikään suosikkinäyttelijäni, mutta on hänellä sentään hyvä maku leffojensa suhteen. Toisin kuin esim. Johnny Deppillä. Chris Cooper, Brian Cox, Clive Owen, Julia Stiles.
Men In Black II
Men In Black II
Barry Sonnenfeld 2002 scifi/toiminta/komedia
* *
Tommy Lee Jonesin siirryttyä eläkkeelle mustapukuisen agentin tehtävistä aina sietämätön (ainakin näyttelyhommissa) Will Smith ottaa kakkososaan enemmän pääosavastuuta. Siitä huolimatta edelleen katsottavaa alien-sekoilua, jossa puolestaan tosielämän varsinainen hanhiaivo Lara Flynn Boyle on oikeinkin sexy ("ihmis"hahmossaan) tuhmana pääpahiksena ulkoavaruudesta. Rip Torn, Johnny Knoxville, Rosario Dawson, Tony Shalhoub.
Mies vailla menneisyyttä
Aki Kaurismäki 2002 komedia/draama
* *
Kun peräti oscar-ehdokkaaksikin pääsi ja kehuttu oli muutenkin siellä täällä, jopa sävyyn mistä päättelin että tässä olisi jotain ihan uutta ja virkistävää, niin täytyy vaan todeta että hohhoijaa. Samat hahmot, juoni, musat (miksi pitää olla aina 50-60-luvulta?) ja maisemat. Suomikuvaa maailmalle, perkele. "Varjoja paratiisissa" (1986) on yksi parhaista suomalaisista elokuvista ikinä, mutta ei sitä loppuikäänsä uudelleen tarvitsisi Akinkaan tehdä. Ei tämä sentään ole ihan niin tylsä kuin "Ariel" (1988) tai "Tulitikkutehtaan tyttö" (1990), mutta ei edes edellisen "Kauas pilvet karkaavat" -hupailun (1996) veroinen. Josta jopa vaihteeksi pidin. Kaksi hauskaa kohtausta (Sakke Kuosmasen vuokraehdot, perunannosto), kaksi tähteä. Kati Outisen kummallisen miesmaun tyydyttäjänä tällä kertaa Markku Peltola. Annikki Tähti, Anneli Sauli, Elina Salo, Outi Mäenpää, Esko Nikkari, Pertti Sveholm, Aino Seppo, Antti Reini, Aarre Karén, Sulevi Peltola.
Minority Report
Minority Report
Steven Spielberg 2002 scifi/toiminta/rikos
* * *
Tulevaisuuden viranomaiset käyttävät hyväkseen "näkijöitä" jotka kykenevät visualisoimaan rikokset jo ennenkuin ne tapahtuvat. Ensikatsomalla ei tehnyt suurta vaikutusta, mutta toisella kertaa huomasi, että eipä tässä muuta isompaa vikaa olekaan kuin nykytoimintaleffojen perisynti ja sekin tällä kertaa aika lievässä muodossa: turhan venytetyt loppuratkaisut. Taas yksi Philip K. Dickin mielenkiintoinen futuristi-visio kyseessä. Tom Cruise, Max von Sydow, Colin Farrell, Neal McDonough, Samantha Morton, Peter Stormare.
Narc
Narc
Joe Camahan 2002 rikos/jännitys/draama
* * ½
Kuten nimestäkin voi helposti päätellä, huumepoliisien kovasta arjesta on kyse. Kovin vain rutiinimaisesti toteutettu kamerakikkailuista ja "yllätys"käänteistä huolimatta. Eli poliisi kuolee solutustehtävässä, tämän partneri (Ray Liotta) vannoo kostoa, vahinkolaukauksen takia pakkolomalle aikoinaan laitettu ongelmatapaus (Jason Patric) haetaan avuksi syyllisten metsästykseen, tämän vaimo ei ymmärrä miehensä ratkaisua jne. Parempi silti kuin monikin vastaava, ja jos ei muuta niin laskee "fuck"-sanojen lähes ennätyksellistä määrää. Myös tuottajia tällä leffalla enemmän kuin missään (mm. Liotta ja Tom Cruise), en tiedä mistä sekin sitten kertoo.
Olimme sotilaita
We Were Soldiers
Randall Wallace 2002 sota
* * *
Mel Gibson taas muiden mantujen sotahistorian kimpussa, pelottavaa. Mutta odotuksiin nähden tämähän olikin ihan ookoo tositapahtumiin perustuva kuvaus ensimmäisestä suurtaistelusta amerikkalaisten ja pohjoisvietnamilaisten välillä Ia Drangin laaksossa marraskuussa 1965. Ainakin huomattavasti parempi kuin mm. ´taidepläjäys´ "Veteen piirretty viiva" (1998). Madeleine Stowe, Greg Kinnear, Barry Pepper ja vanhemmiten vain vertyvä Sam Elliott.
One Hour Photo
One Hour Photo
Mark Romanek 2002 jännitys
* * *
Tavaratalon valokuvaosaston hoitaja (Robin Williams) kiinnostuu pakkomielteenomaisesti päällepäin idyllisen onnellisesta, jo vuosikausia hänen uskollisena asiakkaanaan käyneestä kolmihenkisestä perheestä... Williams tekee erinomaista työtä "kuolemanvakavassa" roolissaan yksinäisenä, perheettömänä keski-ikäisenä äijänä, jonka kateellisuus "normaali-ihmisiä" kohtaan uhkaa mennä yli äyräidensä. Muutenkin leffa onnistuu lähes mahdottomassa: tuottamaan alati tihentyvää jännitystä ilman että veri roiskuisi missään vaiheessa... jos tuota melkoisen kaameaa painajaisunikohtausta ei lasketa. Vaan olikohan siltikään riskinarvoista perheenisältä (Michael Vartan) suostua niihin kiihkeisiin kuviin salarakkaansa kera, vaikkei homma olisi ihan näin mennytkään...? Connie Nielsen, Dylan Smith, Gary Cole, Eriq La Salle.
Ota kiinni jos saat
Catch Me If You Can
Steven Spielberg 2002 rikos
* * ½
Harmiton keskitason viihdyke. Mitään elämää suurempia ei olla yritetty, joten isommilta mokiltakin vältytään. Jopa DiCaprio menettelee tässä roolissaan yhtenä kaikkien aikojen nerokkaimmista huijareista, tosin en edelleenkään ymmärrä mitä niin erinomaista aikamme suurohjaajat hänessä näkevät? Ottaako sitten River Phoenixin menetys edelleen niin koville että tämmöinen köyhemmänkin luokan babyface-sankari kelpaa aina vaan... Enkä ole mikään all-American-boy-Hanks-fanikaan, mutta täytyy sanoa että ainakin näin totinen rooli sopii hänellekin mainiosti. Perustuu tositapahtumiin mikä toki aina lisää mielenkiintoa. (Kunhan ei ole kauhu, scifi tai pornoa hehe.) Christopher Walken, Martin Sheen, James Brolin, Jennifer Garner.
Paha päivä
Changing Lanes
Roger Michell 2002 draama
* ½
Typerä ja mielenkiinnoton leffa kahden ärhäkkään miehen (Ben Affleck, Samuel L. Jackson) kirjaimellisesta törmäyskurssista, joka alkaa autokolarista ja jatkuu kokopäiväisenä vihanpitona. Toni Collette, Sydney Pollack.
Panic Room
Panic Room
David Fincher 2002 jännitys
* * ½
Kolme murtovarasta (Forest Whitaker, Dwight Yoakam, Jared Leto) tunkeutuu taloon, jossa asustaa yksinhuoltajaäiti (Jodie Foster) kera tyttärensä (Kristen Stewart). He kuulevat ajoissa kutsumattomien vieraiden äänet ja sulkevat itsensä ns. "paniikkihuoneeseen", jonne ei pitäisi olla mitään mahdollisuuksia ulkopuolelta tunkeutua. Ongelma on vain siinä että heillä on mukanaan juuri sitä mitä roistot yleensä hamuavatkin, eli huushollin rahat. Lisäksi äiti kärsii ahtaan paikan kammosta ja tytär sokeritaudista...! Melkoisen epärealistisessa määrin jälleen yllättäviä tapahtumia tarjoileva trilleri, tavanomaista paremmat näyttelijäsuoritukset kuitenkin parantavat yleistasoa. Mutta minä kun mm. luulin että moisissa ´turvahuoneissa´ olisi aina suora häläri lähimmälle poliisiasemalle vaikka kännykkäkin unohtuisi...
Peloista pahin
The Sum Of All Fears
Phil Alden Robinson 2002 jännitys/toiminta
* * ½
Ei mitään elämää suurempaa tässäkään, mutta silti parhaita näistä viime aikojen "maailmantuhon partaalla" -elokuvista sisältäen muutaman raisunkin idean: terroristien itse USA:n presidentin (James Cromwell) hengenmenoksi tarkoitettu ydinlataus räjähtää Baltimoren futisstadionilla, tosin naurettavan vähäiset tuhot ympäristölle aiheuttaen (vaikka vielä kilsojen päässäkin autot ja helikopterit lentelee...) ja ryssänkoneet hyökkäävät amerikkalaisen lentotukialuksen kimppuun saaden vielä vähemmän aikaiseksi. Kolmatta maailmansotaa ei näin ollen tule. Ben Affleck huolehtii omalta osaltaan asiasta Harrison Fordilta perityssä ´CIA-mies Jack Ryan´-roolissaan. Sivuosassa vanha tuttu Sven-Ole "Thorgrim" Thorsen "saksalaisena" muskelimasana. Morgan Freeman, Bridget Moynahan, Alan Bates, Ciáran Hinds, Liev Schreiber, Philip Baker Hall, Ron Rifkin, Josef Sommer, Colm Feore.
Phone Booth
Phone Booth
Joel Schumacher 2002 jännitys
* * * *
Helevetin hyvä pätkä. Valitettavasti kirjaimellisesti, 78 minuuttia on aika erikoinen pituus leffalle kuin leffalle nykypäivänä. Varsinkin kun ei ole kyse mistään hurjavauhtisesta actionista, vaan päinvastoin: pääjehu (Colin Farrell) seistä tapittaa lähes alusta loppuun hiki otsalla puhelinkopissa luuri kourassa ja tekee mitä hullu (Kiefer Sutherland) toisesta päästä käskee. Muuta vaihtoehtoa ei nimittäin jätetä... Vaikka intensiteettiä joka minuutti, niin myös loppu on hieman epätyydyttävä ja antaa turhan näkyvästi tilaa jatko-osalle. Toisaalta, homman sanoma on ehtinyt kyllä vallan mainiosti jo siinä vaiheessa hahmottua. Farrellin lisäksi Forest Whitaker tekee jälleen kerran mahtavaa työtä poliisikapteenin roolissaan. Radha Mitchell, Katie Holmes.
Pianisti
The Pianist
Roman Polanski 2002 sota/draama
* * * *
Hieno kuvaus jo seitsenkymppiseltä Polanskilta miehestä, joka oli huippupianisti ja vieläkin parempi, suorastaan maailmanmestari luikkimisessa! Adrian Brody vetää oscar-roolinsa pätevästi, mutta aika ilmeettömästi. Täytyy sanoa, että tällä kertaa naisten, varsinkin niiden kahden blondin (Emilia "Edwardin tytär" Fox, Jessica Kate Mayer), suoritukset ovat vielä muistettavampia. Nykyisen "keskitysleiri/ghetto"-boomin, joissa pyritään toinen toistaan hirveämmillä kauheuksilla ylittämään kilpailijat, kärkiteos. Ja Spielbergille terveisiä: asiat menevät perille lyhyemmässäkin ajassa, ainakin eurooppalaiselle katsojalle. Pianistia lopussa auttelevan natsiupseerin (Thomas Kretschmann) motiiveille löytyy ainakin yksi selkeä selitys: Saksa oli jo hävinnyt sodan. Polanski sai viimein ohjaus-oscarinsa, tosin yhä voimassaolevan rikossyytteensä takia ei päässyt itse sitä Amerikoista hakemaan.
Pluto Nash
The Adventures Of Pluto Nash
Ron Underwood 2002 scifi/komedia/rikos
* *
Eddie Murphy on ihan oma itsensä tässä muutaman kymmenen vuoden päähän tulevaisuuteen sijoittuvassa scifikomediassa, toimintaympäristönä peräti Kuu ja sinne perustetut siirtokunnat aivan kaupunkimaisine kortteleineen yökerhoineen ja muine palveluineen kaikkineen. Varsin ihmismäisiä ja vaikka mihin kykeneviä robottejakin kehitetty ihmisten avuksi tai miksei välillä kiusaksikin... Silloin tällöin hymyilyttää ja kyllähän Eddie edelleen näistä hupineekereistä ykkönen on, mikä tarkoittaa tietenkin vähiten sietämätöntä... Tyttöystävää esittävä Rosario Dawson pyyhkii myös kaikenmaailman halleberryillä lattiaa. Eräs historian suurimmista flopeista lipputuloilla mitaten silti. Randy Quaid, Joe Pantoliano, Jay Mohr, Luis Guzmán, James Rebhorn, Peter Boyle, Burt Reynolds, Pam Grier, John Cleese.
Punainen lohikäärme
Red Dragon
Brett Ratner 2002 rikos/kauhu
* * ½
Hieno "Manhunter"kin (1986) piti sitten tehdä uudestaan 2000-luvun popcorn-aivoille... Tämä uusversio menee lisäksi lähes yksi-yksi sen leffan kanssa (lukuunottamatta tietenkin tuota alun sinänsä näppärää ja mielenkiintoista flashbackia), kunnes loppu on taas ihan eri ja tässä paaaljon huonompi. Edward Norton, niin monipuolinen, loistava näyttelijä kuin onkin, ei myöskään aivan täydelleen vakuuta FBI-agenttina. Anthony Hopkinshan se taas on luonnollisesti ´Hannibaalin´ roolissa, ´Hammaskeijuna´ pelottelee Ralph Fiennes. Harvey Keitel, Emily Watson, Philip Seymour Hoffman.
Resident Evil
Resident Evil
Paul W.S. Anderson 2002 scifi/toiminta/kauhu
* *
Suunnilleen sama vika kuin toisessa verisen kauhupelin leffaversiossa, eli "Doom"issa (2005): liian vähän monstereita, tuhoa, väkivaltaa ja ennenkaikkea jännitystä. Järkeenkäypää juonta tai oscar-suorituksia ei kukaan odottanutkaan, mutta luulisi saavan nämä sentään PlayStationin teknisiin mahdollisuuksiin verrattuna visuaalisemmiksi, mielikuvituksellisemmiksi ja jännittävämmiksi kokemuksiksi... Lavasteet ja ne hirviöt mitä jaksettu laittaa sentään asiallisesti toteutettu. Milla Jovovich pääosan naispuolisena supersankarina.
Ring
The Ring
Gore Verbinski 2002 kauhu
* * ½
Kun katsoo kirotun videokasetin, niin kuolee viikon sisällä. Monella tapaa tyypillinen 2000-luvun kauhuilu: alkuperäinen tarina Japanista, uhreina keskeisissä osissa lapsia ja pahuudesta ei koskaan päästä lopullisesti eroon vaikka kuinka sen arvoituksia ratkoisi. Hyytäviä hetkiä ja hyvin näytelty, mutta naurettavan perusjuonen ehdoilla. Naomi Watts, Martin Henderson, David Dorfman, Brian Cox, Jane Alexander.
Salaisen agentin tunnustukset
Confessions Of A Dangerous Mind
George Clooney 2002 draama/jännitys/komedia
* *
Traagisen menneisyyden omaavan kolmekymppisen 1960-luvun TV:n viihdeohjelmien kohutuottajan Chuck Barrisin (Sam Rockwell) elämä muuttuu entistäkin myrskyisemmäksi, kun hän suostuu samanaikaisesti toimimaan CIA:n agenttina. Myös naisasiansa kaikessa sekavuudessaan uhkaavat sekoittaa pään lopullisesti... Ylipitkä, kovin epämääräistä sanomaa pukkaava vakoilu-tv-parodia-seksisekoilu. Tyypillinen Clooney-elokuva siis siinä mielessä että kovasta yrityksestä huolimatta tarinan haasteet olivat jälleen hieman liian vaativia. Vaikka mies saakin leffojensa pikkurooleihinkin "kenet haluaa", kuten nytkin mm. Napakymppi-vieraiksi vilahtamaan Brad Pittin ja Matt Damonin (vitsinä tietenkin ollen että kumpikaan heistä ei tule valituksi ha ha). Stadissa sentään piipahdetaan allekirjoittaneen syntymävuonna. Perustuu tositapahtumiin päähenkilön televisiouran osalta, CIA-jutut sen sijaan villiä mielikuvitusta. Drew Barrymore, Julia Roberts, Rutger Hauer, Maggie Gyllenhaal.
Signs
Signs
M. Night Shyamalan 2002 scifi/draama/kauhu
* * *
Maalaistalossa elävän perheen yksinhuoltajaisän (Mel Gibson) pelloilla tapahtuu kummia: monimutkaisia kuvioita ilmestyy kuin tyhjästä ja öisin kuuluu epäilyttäviä ääniä. Kohta uutiset kertovat ilmiön olevan maailmanlaajuinen, eikä aikaakaan kun myös tapahtumiin syylliset ilmaantuvat esiin... Tällä kertaa edes jotenkin otteensa loppuun asti pitävä alien-trilleri "kauhua hipovat mysteerit"-lajityyppiin erikoistuneelta ohjaajalta. Toki enemmänkin olisi irti saanut, ja ikäänkuin ei tällaisessa globaalissa uhassa olisi taas draamaa tarpeeksi niin samalla pitää ruotia ytimiä myöten perheensisäisiä mittaamattomia tuskia ja syyllisyydentuntoja. Silti jo monasti käsitelty "subjektiivinen näkökulma" ("Linnut" (1963), "Night Of The Living Dead" (1968)...) mahdollisen apokalyptisen tuhon edessä toimii. Joaquin Phoenix, Rory Culkin, Abigail Breslin. Ohjaaja itse esittää tarinaan useammallakin tavalla kytkeytyvää paikallista eläinlääkäriä.
Sivulliset uhrit
Collateral Damage
Andrew Davis 2002 toiminta
* *
"Tuleva kuvernööri"-Arska julmistelee yhdessä viimeisistä action-rymistelyistään palomiehenä, jonka vaimo ja poika kuolevat sattumanvaraisesti kolumbialaisten terroristien pommi-iskun yhteydessä. Muuten tavanomaisen, haukotuttavan rutiinimaisia latuja kulkevaan lahtaukseen tuo pientä lisämielenkiintoa sekä vihulaisten että USA:n tiedustelupalvelun lähes jatkuva perilläolo Arnoldin liikkeistä (ei sillä että lopputulokseen olisi mitään vaikutusta), kuten myös aina yhtä mainiot John Turturro ja John Leguizamo sivurooleissa. Francesca Neri, Cliff Curtis, Elias Koteas, Miquel Sandoval.
Solaris
Solaris
Steven Soderbergh 2002 scifi/draama
* *
Uusintaversio Tarkovskin scifiklassikosta (1972) on kenties hieman teemoiltaan selkeämpi ja tehosteiltaan vaikuttavampi, mutta eipä paljoa sen kiinnostavampi. George Clooney pääosassa astronauttina, joka saa mahdollisuuden tavata kaukaisella avaruusasemalla kuolleen rakkaansa (Natascha McElhone) sovituksen tai sitten vain uusien pettymyksen ja menetyksen tunteiden merkeissä. Viola Davis, Jeremy Davies.
Spider-Man -hämähäkkimies
Spider-Man
Sam Raimi 2002 toiminta/scifi/rikos
* * *
Paras näkemäni sarjakuvalähtöinen murrosikäisille suunnattu supersankari-elokuva. Onnistuu etenkin hahmojensa henkilökuvien luonnostelussaan, pakollista poikkeusta lukuunottamatta: herjaa heittävä mutta hengenvaarallinen Vihreä Menninkäinen (Willem Dafoe). Mihin hän oikeastaan pyrkii? Periaatteessa toki ihan samat kuviot kuin muissakin näissä 70-luvun "Supermanista" alkaen, mutta nyt kaikki näyttelijät hyviä (etenkin James Dean-kopio James Franco), vitsit naurattavat jopa ääneen ja pahin mahtipontisuus ja hypetys tipotiessään. Yksi psykologisesti mahdoton kohtaus kuitenkin: jos Tobey Maguiren kaltainen hiirulainen ilmestyisi yht´äkkiä vapaapainirinkiin haastamaan hirmukaappeja, niin tuskin yleisö buuaisi ja viheltäisi kuin mille tahansa suosikkinsa ´vastustajalle´, vaan pikemminkin korkeintaan nauraisi ja ihmettelisi suu auki: "Is this guy for real"? Hyvin kehittynyt Kirsten "Veren vangit" Dunst tyttönä joka ei hämähäkkejä pelkää. Cliff Robertson, Rosemary Harris, J.K. "Kova laki" Simmons.
Tappava seitti
Along Came A Spider
Lee Tamahori 2002 rikos/toiminta
* ½
Kaavamaisen sarjamurhaajaleffan huipentuma, jonka alkuperäisnimi huomattavasti itse leffaa muistettavampi. Pääosassa poliisi (Morgan Freeman) joka syyttää itseään parinsa kuolemasta, vaikka ei ollut osaa eikä arpaa. Sitten tulee sielunrauhan palauttamisen paikka lapsensieppaaja-psykopaatin (Michael Wincott) muodossa. Loppuleffa onkin vain juonenkäänteitä juonenkäänteiden vuoksi ilman uskottavuuden häivää. Ja pahinta on että tällä kertaa jopa minä arvasin niitä hyvällä prosentilla etukäteen. Etenkin Monica Potterin päätös lopussa murhata siepattu pikkutyttö ilman pienintäkään motiivia (tyttö ei tiedä hänen osallisuudestaan tuon taivaallista) on psykologisesti täysin mahdotonta niellä. Ainoa positiivinen yllätys on vain se, että tuo suoranainen super-klishee eli poliisien ´meidän laitoksen etupiiri´-bullshit katkaistaan alkuunsa. Aina vakuuttavanoloinen Freeman kannattelee tätä minkä pystyy, eli puolentoista tähden verran tällä kertaa. Sen sijaan Michael Moriarty ja Penelope Ann Miller huolesta sairaana senaattoripariskuntana menevät aivan hukkaan. Dylan Baker, Jay O. Sanders.
Taru sormusten herrasta: Kaksi tornia
The Lord Of The Rings: The Two Towers
Peter Jackson 2002 seikkailu
* * * ½
Kenties trilogian paras. Hyvin tasapainoitettu toiminnallisesti, ja taistelu Helmen Syvänteessä on kaikkine valmistautumisineen ja pelonsekaisine odotuksineen komeaa katsottavaa. Miinuspuolena mukaan tulee uusi kaikinpuolin kammottava hahmo yhteen pääosaan: sormuksen entinen omistaja Klonkku (Andy Serkis), tietokoneanimoitu tämän leffasaagan Jar Jar Binks. Hän ei tosin niinkään vitsejä väännä, mutta toistelee samaa levyä koko tämän ja seuraavan leffan ajan kaikissa kohtauksissaan. Uusia tärkeitä hahmoja ovat myös ainakin Rohanin kuningas Theoden (Bernard Hill), tämän veljentytär Eowen (Miranda Otto) sekä hovin juonitteleva neuvonantaja Grima Käärmeenkieli (Brad Dourif). Kannattaapa muuten ottaa siihen hommaan joku noin nimeään myöten luotettavantuntuinen... Elijah Wood, Ian McKellen, Viggo Mortensen, Orlando Bloom, John Rhys-Davies, Sean Astin, Liv Tyler, Hugo Wieving, Karl Urban, Christopher Lee.
Tulen valtakunta
Reign Of Fire
Rob Bowman 2002 scifi/seikkailu
* ½
Lupaavasti käynnistyvä, mutta nopeasti pääosin surkean tylsän juonensa vuoksi lässähtävä visio tulevaisuuden maailmasta, jota pahat lohikäärmeet ovat nousseet maan uumenista hallitsemaan ja ihmiskunta on kutistettu muutamiin alkukantaisiin pikku yhteisöihin siellä täällä. Vain itse kärmekset vaikuttavan näköisiä, mutta niitäkin aivan liian vähän kuvissa etenkin kun ottaa huomioon että lopullisesti ratkaisevaan yhteenottoon tässä valmistaudutaan. Christian Bale, Matthew McConaughey, Izabella Scorupco.
Verinen sunnuntai
Bloody Sunday
Paul Greengrass 2002 draama
* * *
Derryn kaupungissa Irlannissa rauhanomainen mielenosoitus muuttuu verilöylyksi tammikuussa 1972, kun tilannetta tarkkailleet brittisotilaat innostuvat yht´äkkiä ampumaan kaikkea liikkuvaa... Melko tyypillinen todellisen murhenäytelmän dramatisointi, jossa vuosien jo tarpeeksi vierähdettyä pöyristyttävät tapahtumat voidaan esittää realistisesti kaikessa karuudessaan ja epäoikeudenmukaisuudessaan. U2 teki tapauksesta legendaarisen hitin 1980-luvun alussa. James Nesbitt.
Verivelka
Blood Work
Clint Eastwood 2002 rikos
* * ½
FBI-veteraanin (Eastwood) sydän pettää juuri kun hän on saamaisillaan tämän henkilökohtaiseksi kilpailijaksi itsensä nimenneen sarjamurhaajan "Code-Killerin" satimeen. Paria vuotta myöhemmin sairaseläkkeelle jäänyt ex-agentti saa sydänsiirron kautta lisäaikaa itselleen, samanaikaisesti alkaa taas tapahtua murharintamalla... Epäuskottavan alku- ja lopputoiminnan välissä ihan kiinnostustakin herättävää lankojen punontaa Clint-paapan matkassa, ja tuo hänen heikko terveystilanteensa jarruttaa typerimpiä machoelkeitä mukavasti. Vielä kun olisi jättänyt sen iänikuisen v-uilijapoliisin (Paul Rodriguez) laittamatta eikä kyllä pääkohteensakaan henkilöllisyys oikein vakuuta... Wanda De Jesus, Tina Lifford, Jeff Daniels, Anjelica Huston.
Windtalkers
Windtalkers
John Woo 2002 sota
* * *
Taistelukohtaukset kuvattu räjähtävästi ja sopivan kaaosmaisesti, ilman että olisivat kuitenkaan katsojan kannalta liian sekavia. Jenkkiäkin kaatuu kuin heinää, eikä orientaaleja ole, ilmeisesti ohjaajan vaikutuksesta, kuvattu turhan yksioikoisen epäinhimillisinä. Jopa Nicolas Cage ja nuo intiaanisotilaat (Adam Beach, Roger Willie) kohtuullisen uskottavia omine ristiriitoineen. Navajo-koodi-teema tulee tutuksi kiinnostavana uutena näkökulmana ja II maailmansodan tapahtumien eräänä yksityiskohtana. Siis ihan kelpo tuote, yllättäen, koska yleensähän en ole Woon tai Cagen leffoista pahemmin perustanut. Christian Slater, Peter Stormare, Noah Emmerich, Mark Ruffalo, Frances O´Connor.
Paras elokuva: Medusan verkko (Doug Liman)
Miespääosa: Colin Farrell (Phone Booth)
Naispääosa: Franka Potente (Medusan verkko)
Miessivuosa: Daniel Day-Lewis (Gangs Of New York)
Naissivuosa: Samantha Morton (Minority Report)
Golden Turkey: Apinoiden planeetta (Tim Burton)