Aikakone -eli mitä Jack Viiltäjälle kuuluu tänään
Time After Time
Nicholas Meyer 1979 scifi/rikos
* * * *
Lontoo 1893. Viiltäjä-Jack (David Warner) iskee kuudennen (?) kerran ja katoaa jälleen kuin aave sumun sekaan, mutta nyt poliisit pääsevät lähes välittömästi mielipuolisen murhaajalegendan kannoille. Verkon kiristyessä tämän onnistuu kuitenkin paeta aikakoneella Yhdysvaltoihin vuoteen 1979. H.G.Wells (Malcolm McDowell), koneen keksijä, lähtee perään yrittäen saada ´Saucy-Jack´in kiinni ja vastuuseen teoistaan omaan aikaansa... Mainiosti etenevä kuvitelma ja samalla terävä satiiri nykypäivän väkivaltayhteiskunnasta, jossa Viiltäjä on kuin kala vedessä, ja Wellsin aikanaan toivorikkaana ennustama Utopia (= rauhallinen, tasa-arvoinen ihannemaailma) on todella vain utopiaa. Oikea Viiltäjä-Jack jäi tunnetusti ja sensaatiomaisesti Scotland Yardin tavoittamattomiin, ja nuo viisi Ripper-murhaahan tehtiin todellisuudessa jo syksyllä 1888. McDowell ja Mary Steenburgen ihastuivat kuvausten aikana toisiinsa ihan oikeastikin. Charles Cioffi.
Alien -8. matkustaja
Alien
Ridley Scott 1979 scifi/kauhu
* * * * ½
Avaruuskauppa-alus Nostromo ja sen seitsenhenkinen miehistö saa hätäkutsun tuntemattomalta planeetalta. Pahaa-aavistamatta he lähtevät tutkimaan viestin alkuperää... Tiivistä, klassista, hieman kierrätetynkin makuista mutta ah niin tehokasta kauhua avaruudessa, jossa ´kukaan ei kuule huutoasi´. Fantastiset lavasteet ja upeatunnelmainen Jerry Goldsmithin musiikki jäivät saman tien lajityypin historiaan. Ja huippuna tietenkin tuo kaikkien aikojen monsteri, H.R.Gigerin uskomaton luomus suoraan alitajunnan syövereistä. Sigourney Weaver teki ensimmäisen todellisen naismachoroolin, ja jatkoa seurasi sekä hänen että muidenkin kivikovien mimmirambojen osalta ("Terminatorit" (1984-), "Conanit" (1982-) jne)... Olisi vieläkin parempi jos kuvatut mutta jostain syystä poistetut eräiden miehistön jäsenten kuolinkohtaukset olisi jätetty viralliseen versioon. Tom Skerritt, Yaphet Kotto, John Hurt, Ian Holm, Harry Dean Stanton, Veronica Cartwright.
Brianin elämä
Life Of Brian
Terry Jones 1979 komedia
* * *
Monty Pythonin historiallinen tarina ´ihan tavallisesta´ Brian-nimisestä juutalaismiehestä (Graham Chapman), jonka ainoa mutta ratkaiseva virhe oli syntyä vääränä iltana väärässä paikassa parisen tuhatta vuotta sitten... Brittein saarten räävittömän huumoriporukan hervoton ´jeesustelu´ ei ole "Hullun maailman" (1975) veroinen tuotos, mutta lisäpisteitä on aina tottakai syytä antaa määrättyjen tahojen sietokyvyn ylittämisestä. Ensi-ilta-aikaan nimittäin mm. Norjassa kiellettiin kokonaan, vaan Suomessapa sallittiin niin että soi! Täällä kun ei uskonnonrienaus enää 1970-luvulla tuntunut missään (siksi esim. Rauni Mollberg on saanut tehdä niitä kuvottavia tekeleitään kenenkään estämättä), mutta auta armias (!), jos leffassa vilahti joku mielikuvitushahmo, kuten zombi tai vampyyri! Ennen aikojaan syöpään kuolleen Chapmanin hieno pääosasuoritus, ja hauskin kysymys kuuluu: "Mitä roomalaiset ovat ikinä tehneet hyväksemme"? Michael Palin, John Cleese, Terry Jones, Eric Idle, Terry Gilliam.
The Brood
The Brood
David Cronenberg 1979 kauhu
* * * *
Tri Raglanin (Oliver Reed) instituutissa tutkitaan ihmisiä, joilla sisäiset paineet näkyvät fyysisinä muutoksina ihmisruumiissa. Tätä ominaisuutta käyttää katkeroitunut nainen (Samantha Eggar) karmealla tavalla ex-miestään ja tytärtään kohtaan... Cronenbergin versio "Kramer vastaan Kramer"ista (1979)! Loppujen lopuksi body horrorin kuninkaan paras elokuva. Kanadalaisohjaajalle tyypillinen talvinen ajankohta luo viileät puitteet pinnan alla kytevälle raivolle, joka lopussa purkautuu shokeeraavaan tyyliin. Käsittämättömästi oli vielä uuden vuosituhannen alussa Suomessa kokonaan kielletty! Art Hindle, Cindy Hinds.
Dracula
Dracula
John Badham 1979 kauhu
* ½
Käsittämättömän tylsä versio. Frank Langellan vuoro sählätä viittaäijän rooli. Laurence Olivier, Donald Pleasence, Kate Nelligan.
Hair
Hair
Milos Forman 1979 musiikki/draama
* * ½
Kohtalaisesti onnistunut huippusuositun hippimusikaalin versiointi muuten, mutta huonoin mahdollinen valmistumisajankohta eli kyyninen ja uuden aallon harjalla ratsastanut 1970/80-luvun vaihde pilasi menestysmahdollisuudet. Vaikkapa vain vuosikymmen myöhemmin olisi tehnyt suuren eron. Ikipahis Treat Williams lisäksi päähipiksi turhan harteikas valinta. John Savage, Beverly D´Angelo, Richard Bright, Nicholas Ray.
Ilmestyskirja nyt
Apocalypse Now
Francis Ford Coppola 1979 sota
* * *
Amerikkalainen tiedustelu-upseeri (Martin Sheen) lähetetään jokilaivan ja sen miehistön kera tappamaan seonnutta jenkkikenraalia Vietnamin viidakoihin. Coppolan kolmivuotisessa sotavisio-projektissa on kovasti ylitsepaisuneenakin loistokohtansa: helikopterien hyökkäys ratsuväen malliin Wagnerin soidessa, vesihiihtoa viidakkojoella Rollareiden tahdissa, Robert Duvallin roolisuoritus... Kunpa vain loppuun olisi saatu jotain järkeä! Suunnattomat vaikeudet elokuvan valmiiksisaattamisessa (pääosaroolia myöten; Sheen tuli Harvey Keitelin tilalle kesken kuvausten) näkyvät muissakin kohdin ja kertojanääni on hyvin usein hyvin huono draamallinen ratkaisu, niin myös nyt. Marlon Brando, Frederick Forrest, Dennis Hopper, Laurence Fishburne, G.D.Spradlin, Harrison Ford. Ohjaajan versio ("Redux") on pisin (194min) monenpituisista versioista.
Jääräpää Santini
The Great Santini
Lewis-John Carlino 1979 draama
* *
Karski militaristi-isä (Robert Duvall) pistää poikaansa ´ojennukseen´ vaikka ei nyt niin tarvitsisi koko ajan. Pikkuhiljaa he alkavat ymmärtää toisiaan. Blythe Danner, Michael O´Keefe, David Keith.
Kaappaus Pohjanmerellä
North Sea Hijack/ ffolkes
Andrew V. McLaglen 1979 toiminta
* * ½
Roger Moore vaihteeksi ei-Bondina. Kohtalaisen laadukas meriseikkailu. Anthony Perkins, James Mason.
Kainuu 39
Pirjo Honkasalo, Pekka Lehto 1979 draama/sota
*
Kertomus pohjoiskarjalalaisen Juntusrannan kylän ja sen lähiseudun asukkaista, jotka jäävät Talvisodan syttyessä rintamalinjojen taakse ja venäläisten armoille, ja joista osa tuomitaan myöhemmin rauhan palattua "vihollisen auttamisesta" pitkiin kuritushuone-rangaistuksiin. Elokuvan alussa nähdään dokumenttimateriaalia sekä vuodelta 1939 että kiinnostavasti nyky-Kainuusta ja leffan päähenkilöistä neljäkymmentä vuotta myöhemmin. Draamaosuuden kaikinpuolista amatöörimäisyyttä puolestaan korostavat jatkuvat lähikuvat, minimalistinen vuoropuhelu, kertojanäänten (Vesa Repo, Marja-Leena Kouki) varassa etenevä tarina sekä läpitunkeva kommarihenkisyys, mikä ei tietenkään yllätä tekijät huomioiden. Markku Suutari, Mauri Matero, Antti Moilanen, Eija Kemppainen.
Karhusaari
Bear Island
Don Sharp 1979 toiminta
* *
Kovalla näyttelijäkaartilla pakattu, mutta puuduttavan venytetynmakuisiin toimintakohtauksiin sortuva seikkailu lumen ja tuiskun seassa. Ilmastonmuutosta Jäämerellä sijaitsevalla saarella tutkiva kansainvälinen tiedemiesjoukko osoittautuu motiiveiltaan vielä kirjavammaksi sakiksi kuin kukaan olisi arvannut, uusnatsi-ideologioita ja suurta II maailmansodan aikaista kulta-aarretta hamuavia myöten. Alistair MacLeanin ties monennenko leffaksi käännetyn kirjan pohjalta tämäkin. Donald Sutherland, Vanessa Redgrave, Richard Widmark, Lloyd Bridges, Lawrence Dane, Christopher Lee, Barbara Parkins, Bruce Greenwood.
Kiina-ilmiö
The China Syndrome
James Bridges 1979 draama/jännitys
* * ½
Suorastaan profeetallinen elokuva, joka ilmestyi juuri ennen Harrisburgissa Pennsylvaniassa todellisuudessa tapahtunutta Three Mile Islandin ydinvoimalaonnettomuutta. Alkaa jännittävästi ja huippukiinnostavasti, mutta loppua kohden latistuu ja uskottavuuttakin koetellaan. Jane Fonda, Michael Douglas, Jack Lemmon, Wilford Brimley.

Koeputkiaikuinen ja Simon enkelit
Spede Pasanen 1979 komedia
* * ½
Uunojen välissä tehty hekotin, jossa taas moni kummallinen vekotin, ehe ehe. Toimii enimmän aikaa. Simo Salmisen ´enkeleinä´ Rita Polster, Ritva Vepsä, Kirsti Wallasvaara ja "Miss International Beauty" Merja Tammi. Simon ja Pasasen (kaksoisrooli) lisäksi tuttuja Uuno-naamoja tottakai kehissä muitakin, eli Vesa-Matti Loiri (neloisrooli, joista paras loistava gangsteri-Luigi!), Tapio Hämäläinen, Olavi Ahonen, Helge Herala, Seppo Laine ja Pehr-Olof Sirén. Vierailevina ´tähtinä´ poliisirooleissa Yrjö Tähtelä ja Esa Pakarinen.
Kramer vastaan Kramer
Kramer vs. Kramer
Robert Benton 1979 draama
* *
Kahmi oscareita ja katsojia. Ihmekös tuo kun pääosissa Dustin Hoffman ja Meryl Streep, joilla siis todella riipaiseva avioeroprosessi meneillään. Tämän missanneet naiset olivat 70-luvun lopun kaffepöytä-keskusteluissa aivan out. Jane Alexander, Jobeth Williams.
Kuuraketti
Moonraker
Lewis Gilbert 1979 toiminta
* *
Hakee epäuskottavuudessaan vertaistaan jopa Bond-asteikolla. Sitäpaitsi kenties sarjan tapahtumaköyhimmät ensimmäiset puolitoista tuntia. Roger Moore tekee minkä pystyy efektishowssa, naisena Lois Chiles ja maailmanherruutta tavoittelevana ilkimyksenä tällä kertaa Michael Lonsdale. Se hyvä puoli että Richard "Jaws" Kielin kahden leffan mittainen bond-ura päättyi tähän, häneen verrattuna Arnold Schwarzeneggerkin on Laurence Olivier. Bernard Lee viimeistä kertaa pomon eli M:n roolissa. Desmond Llewelyn, Lois Maxwell.
10 -nainen kuin unelma
10
Blake Edwards 1979 komedia
* * ½
Keski-ikäinen äijä (Dudley Moore) näkee elämänsä naisen (Bo Derek) ja innostuu. Se jää selittämättä, miksi tämä ´täyden kympin´ kimuli yhtään moisesta käppänästä kiinnostuisi. Muutamia hauskoja kohtauksia. Itse antaisin myöhemmin ö-luokan sensaatioleffojen kruunaamattomaksi kuningattareksi nousseelle Bolle korkeintaan kasin... Julie Andrews, Robert Webber, Dee Wallace, Brian Dennehy.
Luojan tähden paetkaa
The Amityville Horror
Stuart Rosenberg 1979 kauhu
* *
MAD-lehti elokuvasta: "Aniharva kalliin pilettinsä hankkinut katsoja tajusi että otsikon varoitus oli tarkoitettu yleisölle"! Jopa hillitön ja älyvapaa kakkososa on kiinnostavampi kuin tämä "tosipohjainen" tarina perheestä kummitustalon armoilla. Suurmenestys jenkeissä silti. James Brolin, Margot Kidder, Rod Steiger.
Mad Max
Mad Max
George Miller 1979 scifi/toiminta
* * *
Kulttileffa lähitulevaisuuden Australiasta, jossa vielä tuntematon nuorimies nimeltä Mel Gibson esittää poliisia ja onnellista perheenisää. Lähiseutua terrorisoiva pärinäjengi päättää kuitenkin ottaa ilman sen kummempaa syytä vaimon ja lapsen hengiltä, ja mies menee luonnollisesti kostonhimosta suunniltaan. Mad Max on syntynyt... Halvalla budjetilla mutta komeilla stuntti-kohtauksella höystetty kostotarina, joka hioutui lähelle täydellisyyttä vasta kakkososassa "Asfalttisoturi" (1981).
Manhattan
Manhattan
Woody Allen 1979 draama/komedia
* * * 
Televisioon käsikirjoituksia tekevä keski-ikäinen newyorkilainen Isaac Davis (Allen) ei osaa päättää, keheen rakastua: 17-vuotiaaseen suloiseen Tracyyn (Mariel Hemingway) vai enemmän omanikäiseensä, suorapuheiseen Maryyn (Diane Keaton). Mahtipontinen oodi New Yorkille George Gershwinin (hänkin muuten Brooklynin juutalaisia) sykkivän musiikin säestyksellä. "Annie Hall"in (1977) jalanjälkiä kulkeva, mutta vakavampi (ja siis tylsempi) mustavalkoteos erehtyväisistä ihmismielistä. Michael Murphy.
Musta aukko
The Black Hole
Gary Nelson 1979 scifi/toiminta/jännitys
* ½
Disney-yhtiön ensimmäisestä suuremman luokan yritelmästä oikeiden näyttelijöiden kera tuli myös aika totaalinen floppi. Jopa tehosteet (etenkin kaikki ne kammottavannäköiset robotit) ovat jo aikaansa pahasti jäljessä, tapahtumien loogisuudesta puhumattakaan. Eikä se ´musta aukkokaan´ nyt niin vaarallinen paikka ollutkaan... Vain Maximilian Schellin ´hullu tohtori´ -hahmo kiinnostaa edes kosmisen hiukkasen verran. Anthony Perkins, Robert Forster, Joseph "Polttouhrit" Bottoms, Yvette Mimieux, Ernest Borgnine, Tom McLoughlin. Koneiden ääninä Roddy McDowall ja Slim Pickens.
Nuoret kapinalliset
Over The Edge
Jonathan Kaplan 1979 draama
* * ½
1970-80-luvun vaihteessa vähän joka maassa kovasti suosiossa olleiden nuorison ongelmia käsittelevien leffojen hieman tuntemattomampi, mutta kulttimainetta nauttiva jenkkiedustaja. Suurimmaksi osaksi hyvinkin realistisen makuisen kuvauksen loppu menee kuitenkin, kuten alkuperäisnimi jo paljastaa, vähän "yli". Matt Dillonin debyytti. Martin Scorsese-vakio Harry Northup joko veemäisenä, tai sitten vain noiden pirun räkänokkien temppuihin lopullisesti kyllästyneenä poliisina. Ymmärtäähän sen.
Pahan enne
Prophecy
John Frankenheimer 1979 kauhu
*
Ekologista sanomaa tuppaava tylsä ja typerä leffa metsässä luuraavasta, saasteiden kromosoittamasta monsterista. Talia Shire, Robert Foxworth, Armand Assante ja Richard Dysart tutkivat ja ihmettelevät. Miksiköhän muuten kaikilla metsässä tai merellä viihtyvillä äijillä pitää olla parta naamassa?
Pako Alcatrazista
Escape From Alcatraz
Don Siegel 1979 toiminta
* * *
Harvinaisen ookoo Clint-leffa, vankilaympäristöstään ja tosipohjaisuudestaan luultavasti johtuen. Perustuu tietenkin siihen ainoaan äijään joka saarelta lähti ja jäi löytymättä (tod.näk. hukkui siis). Kylmäkiskoisena vankilanjohtajana tällä kertaa Patrick McGoohan. Linnakundikamuina mm. Roberts Blossom, Fred Ward, Paul Benjamin ja Danny Glover.
Phantasm -yön kauhut
Phantasm
Don Coscarelli 1979 kauhu
* * ½
Aivan viihdyttävä pienen budjetin efektiralli, jossa asiaankuuluvasti läheisen hautausmaan oudot tapahtumat ja ilmiöt kiinnostavat uteliaita pojankloppeja. Michael Baldwin, Billy Thornbury.
Pääkalloprikaati
Escape To Athens
George Pan Cosmatos 1979 sota
* *
Älyvapaita, mutta huvittavuudessaan aika mielenkiintoisia roolituksia natsien sotavankileirillä Kreikassa: Roger Moore on natsiupseeri, Sonny Bono vastarintaliikkeen taistelija ja Elliot Gould jonkinlainen varhaishippi... Sotaleffat olisi silti syytä aina tehdä mahdollisimman tosissaan. Telly Savalas, David Niven, Claudia Cardinale, Stefanie Powers.
Quadrophenia -60-luvun kapinalliset
Quadrophenia
Franc Roddam 1979 draama/musiikki
* *
The Whon musa pauhaa taustalla, kun modit ja rokkerit hakkaavat toisiaan Brittein saarten kaupunkien kaduilla ja jopa Brightonin lomarannoilla 60-luvulla. Pääosan nuori modipoika (Phil Daniels) saa myös kotona säännöllisesti turpaansa, onneksi nätti tyttökaveri (Leslie Ash) lohduttelee. Jonkinlainen enkkuversio "Täältä tullaan elämä"stä (80-luvun Vesalahan käy hyvin parinkymmenen vuoden takaisesta slummi-Lontoosta). Itse en muuten oikein tiedä kummalle puolelle kallistuisi, rokkerit oli varmaan kovempia jätkiä mutta modit kuunteli yleisesti ottaen parempaa musaa... Nousevat starat Sting ja Toyah Wilcox mukana säpisemässä. Philip Davis, Mark Wingett, Ray Winstone, Michael Elphick.
Rakkautta ensi puraisulla
Love At First Bite
Stan Dragoti 1979 komedia
* * ½
Aivan hupaisa ja viihdyttävä dracula-spoof, jonka pääosassa George Hamilton tekee jälleen kerran pilaa itsestään ja imagostaan. (Ei tosin hajuakaan mikä hänen aito ja alkuperäinen habituksensa oikeastaan on...) Ilmeisesti vampyyreista on todellakin mahdotonta tehdä hyvää leffaa ihan tosissaan. Susan St. James, Richard Benjamin.
Rocky 2
Rocky II
Sylvester Stallone 1979 draama
* *
Muutaman melkoisen floppirainan jälkeen Sly ajatteli että pakko se on kai yrittää ´Rocky´-rintamalla jälleen. Ja mikäs siinä: kun kerran ensimmäisen matsinsa oli nippisnappis Apollo Creedille (Carl Weathers) hävinnyt, niin ei muuta kuin haasteottelussa neekeri kanveesiin. Minkä jälkeen seuraa eräs elokuvahistorian korneimmista ja nauretuimmista kohtauksista: "AADRIAAANNNNN..."!! Ennenkuin sinne asti päästään niin Rocky sössii mm. tv-mainosdiilinsä kun ei tuolla turvalla voi tietenkään mitään ymmärrettävää saada ulostumaan. Talia Shire, Burt Young, Burgess Meredith, Joe Spinell, Frank McRae.
Soturit
The Warriors
Walter Hill 1979 toiminta
* *
"New Yorkissa on 100.000 jengiläistä, he päihittävät poliisit viiden suhde yhteen..." ja niin pois päin. Näin varoitteli meitä muidenkin maiden kansalaisia tämän leffan posteri. Niin tanakkaa tietoa olikin että Suomessa piti kiireesti kieltää koko raina, ettei vaan täkäläinenkin nuoriso villiinny ja valtaa koko Helsinkiä esimerkiksi. Tässä nyt sattuu olemaan niin ufo-porukoita (mm. baseball-asuineen ja rullaluistimineen), että vaikeaksi olisi käynyt härmäläisellä teddypojalla tai punkkarilla mallinotto. Muutama visuaalisesti hieno matsikohtaus, muuten suorastaan tylsä. Michael Beck, James Remar, David Patrick Kelly.
Star Trek
Star Trek: The Motion Picture
Robert Wise 1979 scifi/seikkailu
* *
En ole koskaan pitänyt Star Trek-(vielä 1970-luvulla suomalaiselta nimeltään Avaruusmatka-)sarjaa, enkä varsinkaan sitä valtavaa nörttikultti-hypetystä mikä kyseisen tuotteen ympärille on jo vuosikymmeniä kuulunut, juuri minään. Sikäli ei ollut suuria ennakko-odotuksiakaan tämän ensimmäisen elokuvaversion suhteen, ja vaikka etenkin "Tähtien sotiin" (1977-) verrattuna melkoisesta puolivaloilla raahustamisesta onkin kysymys niin löytyy tästä omat viihdyttävätkin hetkensä. Jopa pikku jännitystäkin tarjolla aika ajoin. Loppuratkaisut kuitenkin paha pettymys. Leonard Nimoy, Stephen Collins, DeForest Kelley, James Doohan, George Takei.
Superhulttio
The Jerk
Carl Reiner 1979 komedia
* ½
Neekeriperheen(!) kasvattama kahjo maalaispoika (Steve Martin) päättää eräänä päivänä lähteä suureen maailmaan omia teitään kulkemaan ja menestysuraa luomaan... Saturday Night Live -sarjasta tuttu harmaahapsi Martin nousi ensimmäistä kertaa myös elokuvasuosikiksi tämän kohellusfarssin myötä. Kaikessa typeryydessään harvinaisen vähän naurattava "ryysyistä rikkauksiin"-stoori, jossa jokainen "yllättävä sattumus" on erittäin itsetietoisen ja harkitun oloinen. Bernadette Peters, M. Emmet Walsh, Dick O´Neill, Maurice Evans, Rob Reiner.
Syke ei sammu
All That Jazz
Bob Fosse 1979 draama/musiikki
* * ½
Ohjaaja Fosse peilaa omaa elämäänsä tällä tarinallaan fiktiivisen tanssikoreografi Joe Gideonin (Roy Scheider) elämästä ja lopulta jopa kuolemasta. Vaikka tanssi on minusta näistä kulttuurin lajeista siellä pahnan pohjimmaisena kiinnostavuudeltaan, niin näyttelijätyö on erinomaista, etenkin juuri Scheiderin biletykseen ja naisten kaatamiseen keskittyvän päähenkilön osalta. Jessica Lange, Leland Palmer, Ann Reinking, Cliff Gorman, Ben Vereen, John Lithgow.
Tervetuloa Mr. Chance 
Being There
Hal Ashby 1979 komedia/draama
* * ½
Autistinen puutarhuri Chance (Peter Sellers) jää tyhjän päälle, kun hänen vanha isäntänsä kuolee ja kartano, jossa mies on työskennellyt ja asunut koko ikänsä, myydään. Mutta sitten hän törmää kadulla sattumalta ökyrikkaan ja yhteiskunnan valtaeliittiin kuuluvan liikemiehen (Melvyn Douglas, oscar) kymmeniä vuosia nuorempaan rouvaan (Shirley MacLaine), tehden nopeasti molempiin lähtemättömän vaikutuksen... Menestysleffa, jonka epäuskottavin piirre on tietenkin jälleen se, ettei Sellersin hienovaraisesti esittämän Pyhän Yksinkertaisuuden todellista taudinkuvaa muka kykene edes tuo perhelääkäri (Richard Dysart) tunnistamaan! Myös Jack Warden on yllättävän vaisu Amerikan presidenttinä tässä muuten kauttaaltaan mainiosti näytellyssä tragikomediassa. David Clennon, Richard Basehart.
Tess -viattomuuden tarina
Tess
Roman Polanski 1979 draama
* *
Polanski toi tämän komeannäköisen mutta tyhjänpäiväisen Thomas Hardyn romaaniin pohjautuvan tarinan myötä erään alaikäisistä ´ystävättäristään´, Nastassja "Klausin tytär" Kinskin, suurenkin yleisön tietoisuuteen. Köyhä tyttö naidaan ahdasmielisiin seurapiireihin 1800-luvulla ja tragediaa pukkaa. Pitkä kuin mikä joten oscarit selviö: lavastuksesta, puvustuksesta ja sen sellaisesta. Peter Firth, Leigh Lawson, John Collin, Rosemary Martin.
1941 -anteeksi missä on Hollywood
1941
Steven Spielberg 1979 komedia
* *
Värikäs ja vauhdikas, mutta kovin kovin epätasainen sotilasfarssi USA:n länsirannikon hysteerisestä ilmapiiristä "vähän jälkeen Pearl Harborin", kun japanilaisten maihinnousua odotetaan päivänä minä hyvänsä. Upeasti kuvattu ja mukana liuta aikansa suosituimpia nuoria koomikkonäyttelijöitä, mutta kokonaisuus sekava ja huumorikin aika tasapaksua. Lippuluukuillakin tämä pääsi juuri ja juuri omilleen, joten Spielbergin mittapuulla kyseessä melkomoinen katastrofi siis. Dan Aykroyd, Ned Beatty, John Belushi, Treat Williams, Nancy Allen, Robert Stack, Tim Matheson, Toshiro Mifune, Christopher Lee, Warren Oates, Murray Hamilton, Lorraine Gary, Slim Pickens, John Candy.
Vaeltajat
The Wanderers
Phil Kaufman 1979 draama
* * * *
Etelä-Bronx 1963. Italialaisjengi ´Wanderers´ tappelee, urheilee, bailaa ja sekoilee siinä missä muutkin kulmien porukat. Muutosten tuulet alkavat kuitenkin puhallella, niin henkilökohtaisesti kuin koko maailmassakin... Hieno nuorisokuvaus perustuen juutalaisen Richard Pricen, joka itse paikan päällä todisti monia leffan tapahtumia, romaaniin. Hurjat jengit, kuten irlantilainen ´Ducky Boys´ ja ´Fordham Baldies´n esiskinit (joiden todellinen ´suuruudenaika´ oli ollut jo 1940-luvun lopulla!) olivat oikeasti olemassa. Kumma juttu: leffassa on jengejä, tappeluita ja rockia, yksi murhakin, muttei ainuttakaan poliisia! Vielä uskomattomampaa oli kuitenkin suomalainen nuorisoelokuva-politiikka 1970-luvulla: koska USA:ssa oli samaan aikaan ilmestyneen Walter Hillin "The Warriors"-elokuvan yhteydessä ollut jengikahinoita, ja pelättiin, että Suomessa käy samoin, niin Hillin leffa kiellettiin kokonaan ja "Vaeltajille" mätkäistiin ikärajaksi K-18! Voihan Liisa Tavi vastaan Sex Pistols...! Ken Wahl, John Friedrich, Karen Allen, Toni Kalem, Alan Rosenberg, Jim Youngs, Tony Ganios, Linda Manz, Erland van Lidth de Jeude, William Andrews, Olympia Dukakis.
Valaistu ratsumies
The Electric Horseman
Sydney Pollack 1979 draama/seikkailu
* *
Entinen rodeotähti (Robert Redford) on "myynyt itsensä" mainosrahalle, esiintyen lampuin koristellussa asussa mm. Las Vegasissa. Mutta kun eräänä päivänä hänen eteensä tuodaan huumein pumpattu ja muutenkin vaivainen hevonen, mies saa äkkiä tarpeekseen... Ajoittain viihdyttäväkin, mutta kokonaisuutena tyhjänpäiväinen kantrihömppä luonnon puolesta markkinavoimia ja mammonan houkutuksia vastaan. Jane Fonda, Willie Nelson, Valerie Perrine, John Saxon, Nicolas Coster, Timothy Scott, Wilford Brimley, James Sikking.
Yritetään yhdessä, aloitetaan alusta
Starting Over
Alan J. Pakula 1979 komedia/draama
* ½
Tylsä ja tylsähuumorinen erodraama, kuitenkin kriitikoiden kehuma jostain syystä. Ilmeisesti Burt Reynoldsin ensimmäinen todellinen visiitti ´good ol´ boy´-roolien ulkopuolelle sai heikäläiset innostumaan. Paha pettymys poliittisiin "vainoharha"-leffoihin erikoistuneelta ohjaajalta. Jill Clayburgh, Candice Bergen, Charles Durning, Frances Sternhagen, Austin Pendleton, Jay O. Sanders.
Zombi 2
Zombi 2
Lucio Fulci 1979 kauhu
* ½
Italialaiset markkinoivat tätä ikäänkuin jatko-osana Romeron zombi-klassikkoon "Dawn Of The Dead" (1978), mutta siinä kaikki yhteneväisyys näiden välillä tosiasiassa oli. Splatter-roiskuttelun shokeeraavuudessa haluttiin ja onnistuttiin kaikki siihenastiset ennätykset toki päihittämään, muistettavimmissa kohtauksessa puunsäle työntyy hitaasti naisen silmän läpi. Ja sitten on tietysti ne tavanomaiset ihmissyönnit päälle... Mitään kummempia elokuvallisia ansioita ei tästä tietenkään löydä eikä ollut tarkoituskaan. Itse näin tämän aikoinaan nimellä "Zombie -Flesh Eaters".
Zulu Dawn
Zulu Dawn
Douglas Hickox 1979 sota
* * *
Ohjaus kömpelön TV-elokuvamainen, muuten erittäin mielenkiintoinen pala historiaa eli kuvaus Brittiläisen Imperiumin katastrofista Isandlwanan taistelussa Etelä-Afrikan zuluja vastaan v. 1879. Lähes 1300 kiväärein aseistautunutta sotilasta kaatui viimeiseen mieheen n. 20 000:n keihäiden ja kilpien kera hyökänneen neekerisoturin käsittelyssä. Tästä seurasi kuitenkin kaksi merkittävää asiaa: heti perään koettu "Rorke´s Driftin ihme" (josta tehtiin oma elokuvansa "Zulu" jo 1964) sekä alkuasukkaiden ottaminen tosissaan näiden kahinoiden jälkeen. Sodan lopputulos oli sitä myöten selvä. Burt Lancaster, Bob Hoskins, Peter O´Toole, Simon Ward, Denholm Elliott, Peter Vaughan, Ronald Lacey.
Paras elokuva: Alien -8.matkustaja (Ridley Scott)
Miespääosa: Graham Chapman (Brianin elämä)
Naispääosa: Mary Steenburgen (Aikakone)
Miessivuosa: Yaphet Kotto (Alien -8.matkustaja)
Naissivuosa: Samantha Eggar (The Brood)
Golden Turkey: Dracula (John Badham)
|