Laos 1969. Amerikkalaiset rahtikoneiden lentäjät, Mel Gibson etunenässä, ovat päättäneet huseerata omiaan kuka mitenkin kuljetushommiensa ohessa, koska heitä ei Nixonin, CIA:n ja kumppaneiden mukaan ole virallisesti edes olemassa. Nuori ja kuriton liikenteenvalvoja Los Angelesista (Robert Downey Jr.) kyseenalaistaa kuitenkin touhun lähes heti saavuttuaan... Monessa kohtaa aivan viihdyttävä ja komeilla lentokohtauksilla höystetty, "erilainen" Vietnam-stoori. Downey Jr.:n omantunnon kolkuttelut esim. heroiinin salakuljetuksen osalta tuntuvat kuitenkin kovin epäuskottavilta, puhumattakaan hänen alkupään "keskustelustaan" rekkakuskin kanssa helikopterista käsin keskellä losilaista liikenneruuhkaa! Myös paikallisessa baarissa lauletaan America-bändin superhittiä "A Horse With No Name" kolmatta vuotta ennen biisin julkaisua... Perustuu silti osittain tositapahtumiin. Nancy Travis, Lane Smith, Ken Jenkins, David Marshall Grant, Art LaFleur, Marshall Bell, Tim Thomerson.
Alice (Mia Farrow) on kahden lapsen äiti ja ollut jo 16 vuotta varakkaissa naimisissa (siippanaan William Hurt). Jotain uutta hän tuntuu silti kaipaavan elämäänsä, jos vaikka vieras mies (Joe Mantegna) täyttäisi tuon epämääräisen tyhjiön...? Sanomaltaan tavanomaisen hämärää mutta keskimääräistä tylsempää ihmissuhdesekoilua ála Allen, johtuneeko sitten äijän tämänkertaisesta tyytymisestä pelkästään ohjaushommiin? Vain tuo kiinalainen yrtti-guru (Keye Luke) piristävä poikkeus, tosin hänen näkymättömyys- ja rakkausrohtonsa vievät tämän taas aivan turhaan osittain yliluonnollisen fantasian puolelle... Alec Baldwin, Blythe Danner, Judy Davis, Cybill Shepherd, Julie Kavner, Bob Balaban.
Surkea, typerä, puhumattakaan tylsästä. Nolottaa Robert Davin ja Rae Dawn Chongin puolesta. Suomalaisjunttina yllättäen Kari Väänänen, joka pyörii ties millä järkyttävällä verukkeella lapsineen ympäri Amazonin viidakoita. Tai tietenkin vain lähinnä siksi jotta saataisiin suomileffaan ennennäkemättömiä maisemia. Niille luontoystävällisesti nuo kaikki puolitoista tähteä.
Amerikkalaiseversti (Roy Scheider) aloittaa oman, henkilökohtaisen sotansa Länsi-Saksan ja Tshekkoslovakian rajalla käyden "vihollisen" puolella harva se yö aiheuttamassa kaikenlaista hämminkiä. Hänen neuvostoliittolainen vastapartnerinsa (Jürgen Prochnow) vannoo nappaavansa moisen jenkkiöykkärin... Kylmän sodan viime tuulia puhalteleva "kahden miehen sota", josta puuttuu kaikki elintärkeä uskottavuus ennenkaikkea siksi ettei Scheiderin touhuja juurikaan perustella. Muutenkin jo ilmestymisvuonnaan ajastaan pahasti jälkeenjäänyttä tavaraa. Harry Dean Stanton, Lara Harris, Tim Reid, Dale Dye.
Hypermyrkyllinen lintuhämähäkki kulkeutuu Etelä-Amerikan viidakoista amerikkalaiseen pikkukaupunkiin, jossa se alkaa siittämään omaa, kuolettavaa armeijaansa... Leffateatterissa aikoinaan tämä hämähäkkikauhu tuntui vuoristorata-ajolta; itsekin hairahduin kybällä mukaan teinien joukkohysteriaan. Ja onhan tässä toki yökötyksiä, kaameita kuolemia ja hupiakin. Etenkin hyönteistentorjuja John Goodman kunnostautuu kylän pellenä. Mutta loppujen lopuksi kuitenkin turhan tyypillistä perhekeskeistä jenkkimeininkiä. Jeff Daniels, Harley Jane Kozak, Julian Sands, Stuart Pankin, Brian McNamara, Mark L. Taylor, Henry Jones.
Laadukas, kuten kaikki katutappeluelokuvat! Liam Neeson, Joanne Whalley-Kilmer, Ian Bannen, Hugh Grant, Maurice Roëves.
LAPD:n iskuryhmä (Brian Dennehy, Joe Pantoliano, Jeff Fahey, Bill Paxton) on valmis vaikka poliisivoimista erottamisen uhallakin jatkamaan suuren luokan ase- ja huumekauppaliigan jahtia... Juoneltaan yllätyksetön, mutta muuten virkistävän suorasukaisen oloinen kyttäleffa, etenkin iskevän sanailunsa osalta. Lisäksi myös vaimot ovat kerrankin täysillä informoituja äijiensä liikkeistä, kuten luontevalta tuntuisi; oman perheen parissa kai ne pahimmat paineet on paras purkaa poliisimiehenkin ja sieltä tukea hakea. Suurin ärsyttävyys on sen sijaan, kuten myös mm. "Tappava ase"-leffoissa, tuolloin muodissa ollut sähkökitaran vingutukseen perustuva musiikkitausta, minkä luultiin luovan jännitystunnelmaa vaikka oikeasti vain vihloo korvia. Elokuvan Suomessa "tunnettu" nimike on sen brittiläinen versio. Henry "Manolito" Darrow.
* *
Elämänsä ja uransa aallonpohjassa seilaavan keski-ikäisen autokauppiaan (Robin Williams) tavallistakin huonompi päivä tuntuu saavan kruununsa, kun hänen työpaikalleen rynnistää aseineen sihteeritytön (Annabella Sciorra) sairaalloisen mustasukkainen aviomies (Tim Robbins)... Jonkinlaista ajatuksen tynkääkin yritteliäästi kaiken puolihauskan sekoilun keskelle tunkeva rikoskomedia kaatuu pahiten roolihahmojen ylenmääräiseen paljouteen ja (jälleen kerran) viranomaisten naurettavaan toimintaan. "I´ve got the bullets!", huutaa Williams lopussa kuin James Dean "Nuoressa kapinallisessa" (1955) aikoinaan, mutta eipä hänellä noiden poliisien tarkka-ampujienkaan tehokkuuden suhteen suurta hätää näytä olevan... Pamela Reed, Fran Drescher, Zack Norman, Lori Petty, Paul Guilfoyle.
Child´s Play 2
Child´s Play 2
John Lafia 1990 kauhu
* *
Tyhjänpäiväinen, kohtuullisen väkivaltaista nukkekauhua kuitenkin. Alex Vincent, Jenny Agutter, Brad Dourif.
Chinatown II
The Two Jakes
Jack Nicholson 1990 rikos/draama
* *
Eivät edes Jack Nicholson ja Harvey Keitel pysty pelastamaan surkeaa käsikirjoitusta. Kertoo kaiken. Polanskin kuolemattoman klassikon (1974) monessa kohtaa melkoisen väkisinväännetyn oloinen "jatko-osa". Meg Tilly, Madeleine Stowe, Eli Wallach, Rubén Blades, Frederic Forrest, David Keith, Richard Farnsworth, Joe Mantell, Tracey Walter, Perry Lopez, Jeff Morris.

Cry-Baby
Cry-Baby
John Waters 1990 musiikki/komedia
* * ½
Johnny Depp on aina tilaisuuden tullen kyyneleen tirauttava rockhemmo Cry-Baby. Mielenkiintoisia sivuosatyyppejä kuten thrash-Watersilta sopii odottaakin: Traci Lords, Ricki Lake (läskiaikoinaan), Iggy Popp... ja vieläkin kaameampia rumiluksia! Hupaisaa ja svengaavaa meininkiä, pilapala vain kuitenkin. Amy Locane, Troy Donahue.
Cyrano de Bergerac
Cyrano de Bergerac
Jean-Paul Rappeneau 1990 draama
* * ½
Gerard Depardiéu (kukapa muukaan) Cyranona. Ei huono mutta tehtiin jo 40 vuotta aikaisemmin jenkeissä paremmin. Klassista teatterinäytelmää vaikea omaperäisemmäksi muuttaakaan.
Darkman
Darkman
Sam Raimi 1990 kauhu/toiminta
* *
Hieman "Batman"in (1989) vikaa, eli liian pliisua (= Suurelle Yleisölle Tarkoitettua) sarjakuvaa, siis negatiivinen yllätys "Evil Dead"-Raimilta. Liam Neeson, Frances McDormand.
Dick Tracy
Dick Tracy
Warren Beatty 1990 rikos/toiminta
* * ½
Al Pacinon, Dustin Hoffmanin ja muiden pahisten muistettavat maskit sekä Gleanne Headleyn samanaikaisesti viehkeä ja tomera "Dickin heila"-hahmotus ovat tämän lavaste-shown parasta antia. Warren Beatty on tietenkin pääosan yksi-ilmeinen sarjakuvajeppe, jota myös tosielämän silloinen siippa Madonna vamppailee. Kunnianhimoinen mutta kohdeyleisö hakusessa. Charles Durning, Paul Sorvino, William Forsythe, R.G. Armstrong, James Caan, Kathy Bates.
Die Hard 2
Die Hard 2: Die Harder
Renny Harlin 1990 toiminta
* * ½
Joulu on jo ovella... Ja sehän tietää sitä että newyorkilaispoliisi John McClane (Bruce Willis) on jälleen "väärä mies väärässä paikassa väärään aikaan", tällä kertaa Washingtonin lentokentällä vaimoaan (Bonnie Bedelia) vastaanottamassa. Tietenkin myös terroristit ovat osanneet juuri silloin raahata paikalle biljoonan dollarin vempeleensä, joilla saadaan koko asema hallintaan ja ilkeät kiristyssuunnitelmat käyntiin. Ajoittain oikeinkin mukiinmenevää actionia, loppupuolella jopa "Finlandia"-hymnin tahdissa, mutta kaikki roolihahmot jäävät nyt ykkösosaankin verrattuna paperinohuiksi. Siitä huolimatta Harlinin suurmenestys sai tuohon aikaan näyttämään pahasti sille että vihdoin on Suomestakin saatu Hollywoodiin oikein kovan luokan tekijä. Vähän kun vielä vakiinnuttaa asemaansa näiden pätevien jatko-osien myötä ja sitten... Mutta että jopa joku onneton Tony Scottikin on pyyhkinyt sittemmin laatukriteerein Rennyllä lattiaa on jo kaiken huippu! William Atherton, William Sadler, Reginald VelJohnson, Franco Nero, John Amos, Dennis Franz, Fred Dalton "Watergate-lakimies" Thompson, Dan Harvey, Tony "Vaeltajat" Ganios, Robert Patrick, John Leguizamo.
Epätoivon tunnit
Desperate Hours
Michael Cimino 1990 jännitys
* ½
Uskomattoman tylsä ja huonosti kirjoitettu kaappausdraama. Uusintaversio 50-luvun ihan katsomisen arvoisesta Humphrey Bogart-jutusta, joka nyt ei olisi millään voinut ollakaan tätä huttua huonompi. Mickey Rourke, Anthony Hopkins, Mimi Rogers, Lindsay Crouse, Kelly Lynch, David Morse, Shawnee Smith.
Ford Fairlane -rokkidekkari
Ford Fairlane 
Renny Harlin 1990 komedia
* * ½
Suomessa kehuttu ja naurettu, muualla hyljeksitty Renny-elokuva (aikana, jolloin miehellä ei ollut vielä loistava tulevaisuus takanaan). Jenkkien ulkopuolella tuntematon Andrew Dice Clay sikailee pääosassa, mukana kulttimenossa myös mm. Priscilla Presley, Ed "Al Bundy" O´Neill ja Robert Englund. Playboy-pupumme Kärkkäisen Katakin vilahtaa.
Frankensteinin arvoitus
Frankenstein Unbound
Roger Corman 1990 kauhu/scifi
* ½
Kaikinpuolin epäonnistunut klassisen kauhutarinan lämmittely-yritys. John Hurt, Raul Julia, Bridget Fonda, Jason Patric, Michael "INXS" Hutchence.

Gangsterilähiö
My Blue Heaven
Herbert Ross 1990 komedia/rikos
* * *
Yllättävän viihdyttävä Steve Martin-tuotos, jossa päähenkilömme kykenee kerrankin aitoihin hauskuuksiin poliisien todistajansuojeluohjelmaan lupautuneena mafiamiehenä. Olisikohan oma osuutensa erilaisella hiustyylillä ja -värillä iänikuisten harmaahapsiensa sijaan? Pakolliset juonirutiinit ja mutkien oikomiset estävät kuitenkin tätä nousemasta sentään miksikään komediaklassikoksi. Rick Moranis, Joan Cusack, Carol Kane, William Hickey, Ed Lauter, Daniel Stern.
Ghost -näkymätön rakkaus
Ghost
Jerry Zucker 1990 draama
* ½
Patrick Swayze kuolee mutta kummasti vain jatkaa Demi Mooren heilastelua. Suunnilleen ainoa muistettava juttu tässä on kuitenkin ne tavallaan aika kaameatkin mustat vihulaiset suoraan manalasta, jotka saa tuta mm. päämulkerona (taas kerran) heiluva Tony Goldwyn. Muuten odotetun korni ja tarinan miljoonat mahdollisuudet hukataan pahasti. Whoopi Goldbergin hirmu hauskaksi tarkoitettu huijarimeediorooli on aivan erityisen kammottava, sivuosaoscar tuosta kuuluu myös sarjaan "uskomatonta mutta totta".
Gremlins 2 -uusi pesue
Gremlins 2: The New Batch
Joe Dante 1990 kauhu/komedia
* * ½
Kierrokset vain kasvaneet edellisestä, täysi anarkia päällä TV-yhtiön tiloissa. Osa penteleistä oppinut jo lentämäänkin, ja muunlaisiakin mutaatioita vilisee. Mutta erityisesti mieleen ei jää oikein mitään, jos ei tylsääkään ole. Ykkösosan teinit nyt jo vähän kasvaneina tässäkin, lisäksi myös mm. John Glover, Robert Prosky, Robert "Howling-Eddie" Picardo, Dick Miller sekä tuo yksi perhanan ikiaikainen henkilökohtainen kiusankappale, arvon herra Christopher Lee! (Liittyy erääseen vedonlyöntiin tämä murinani...)
Havanna
Havana
Sydney Pollack 1990 draama
* ½
Ylipitkä ja sitä myöten tylsenee loppua kohden mitä ei tietenkään saisi leffoissa tapahtua. Puolivillainen yritys tehdä moderni "Casablanca" (1942). Kuuban kuohuissa Robert Redfordin ja Lena Olinin lisäksi mm. Alan Arkin ja Richard Farnsworth.
Henry Lee Lucas -sarjamurhaaja
Henry -Portrait Of A Serial Killer
John McNaughton 1990 rikos/draama
* * *
Kohuttu ja kehuttu tosipohjainen kuvaus kahden ihmishirviön, Lucasin ja kaverinsa puuhastelusta murhien ja raiskausten parissa. Inhorealismista ja sitä kautta sensaatiohakuisuudesta (jota ei voi välttää) en kuitenkaan ole koskaan pitänyt. Siis laadukasta ´sosiaalipornoa´ aiheena psykotappajat. Michael Rooker on Henry. Valmistui jo 1986.
Henry ja June
Henry & June
Philip Kaufman 1990 draama
* ½
Pervon kirjailijan Henry Millerin (Fred Ward) naisseikkailut, katsokoon ketä kiinnostaa. Nuoret Maria de Medeiros ja Uma Thurman mukana petileikeissä, myös keskenään.
Heräämisiä
Awakenings
Penny Marshall 1990 draama
* ½
Argh, näyttelijä jota inhoan ja elokuvalaji jota inhoan samassa paketissa. Pääosissa siis lääkäri Robin Williams sekä henkisesti sairaat. Robert De Nirokaan ei pysty tekemään Nicholsoneja (pelastamaan sairaalaleffaa), koska ei tässä "käenpesässä" olekaan vain ´olevinaan´ vajaa, vaan ihan ´real thing´. John Heard, Penelope Ann Miller, Max von Sydow.
Hot Spot -kuumat paikat
Hot Spot
Dennis Hopper 1990 jännitys
* * ½
Laadukasta välienselvittelyä etelävaltiolaisen pikkukaupungin kuumuudessa. Don Johnsonin yllättävän pätevä roolityö, tosin hän ja koko juoni tuppaa unohtumaan iki-ihanaa, tuolloin parikymppistä Jennifer Connellya tuijotellessa, bikinit päällään ja vähän ilmankin. Toisena kohtalokkaana naisena Virginia "Michaelin sisko" Madsen, rumana pahiksena William Sadler.
Huijarit
The Grifters
Stephen Frears 1990 rikos/draama
* * ½
Hieman tunnelmiltaan horjahteleva, näyttelijöidensä puolesta ok neo noir, jossa nuori pikkuhuijari (John Cusack), tämän mafian palveluksessa oleva äitimuori (Anjelica Huston) ja lutkahtava tyttöystävä (Annette Bening) sotkeentuvat toistensa bisneksiin traagisin seurauksin. Etenkään Cusackin hahmon osalta homma ei oikein ehdi lähteä kehittymään mihinkään suuntaan. Pat Hingle, J.T. Walsh, Charles Napier, Stephen Tobolowsky, Xander Berkeley.
Huora
Whore
Ken Russell 1990 draama
* ½
Theresa ´ohjaajanvaimo´ Russell nimiroolissa. Ei ihan niin pahaa törkyä kuin voisi pelätä, mutta silti: kenelle tämä "huoran päiväkirja" on tehty? Ei ymmärrä.
I Hired A Contract Killer
I Hired A Contract Killer
Aki Kaurismäki 1990 draama/rikos/komedia
* *
1960-luvun Lontoossa asuva ranskalaismies (Jean-Pierre Léaud) erotetaan pitkäaikaisesta työpaikastaan. Murtuneena hän harkitsee itsemurhaa mutta rohkeus ei riitä moisen toteuttamiseen. Niinpä mies päätyy erikoiseen ratkaisuun: hän palkkaa baarissa tappajan (Kenneth Colley) hoitamaan homman puolestaan jonain tulevana sattumanvaraisena päivänä... Truffautin "400 kepposen" (1959) lapsitähti Léaud vetäisee oikein pätevästi ja Kaurismäen näköisesti morbidin roolinsa tässä tragikoomisessa kansainvälisessä yritelmässä. Kovin on hidasta ja pienimuotoista meininki taas kerran kuitenkin. Margi Clarke.
Katujen laki
Out For Justice
John Flynn 1990 toiminta/rikos
* * ½
Kaikkien metodistinäyttelijöiden sankari Steven Seagal pieksää ilman suurempia vaikeuksia hauskassa loppukohtauksessa sadistisen, mm. pyörätuolipotilaita ja liikenneruuhkassa tielle tunkevia naisautoilijoita ammuskelevan ´taparikollisen´ (William Forsythe). Täydellisessä moraalittomuudessaan hupaisa leffa, jossa Seagalkin päästelee italiaa ikäänkuin osaisikin. Jerry Orbach, Gina Gershon.
Kohtalokas vuokralainen
Pacific Heights
John Schlesinger 1990 jännitys
* ½
Pari vikaa: totaalisen epäuskottava (kuten Schlesingerin leffat usein tuppaavat olemaan) ja tuo ´vuokralainen from hell´ eli Michael Keaton, jonka näyttelijätyön tylsyydestä katsojien ohella myös vuokraisäntäpari (Matthew Modine ja Melanie Griffith) tässä eniten joutuu loppujen lopuksi kärsimään. Mako, Laurie Metcalf, Dorian Harewood, Tippi "Melanien äiti" Hedren, Dan Hedaya.
Kolme miestä ja pikkuneiti
3 Men And A Little Lady
Emile Ardolino 1990 komedia
*
Kouluikäiseksi kasvaneen babyn äitee tahtoo naimisiin, mutta eihän se käy kun valittu mies on britti, eli siis automaattisesti k-pää. Uskomattoman komean jenkkipoikamieskolmikon täytyy keksiä ovelia suunnitelmia saadakseen häät peruttua. Tom Selleck, Nancy Travis, Ted Danson, Steve Guttenberg.
Koston hetki
State Of Grace
Philip Joanou 1990 rikos
* * * ½
Nuorimies (Sean Penn) palaa New Yorkin Hell´s Kitcheniin ja pääsee vuosien poissaolostaan huolimatta vanhan tutun irlantilaisen rikollisjengin sisäpiiriin. Kaverit ottavat hänet ilolla vastaan aavistamatta, että tällä on virkamerkki takataskussa... Gary Oldmanissa on aina jotain sympaattista, esitti tämä sitten sekopääpunkkaria, vampyyria tai kuten tässä, täyskahjoa irlantilaiskriminaalia. Myös Penn tekee jälleen upeaa työtä. Leffan päällimmäinen kiehtovuus perustuu kuitenkin siihen, että nyt on siis kyse suomipojillekin läheisemmistä irkuista, eikä iänikuisista italiaanoista. Toki makaronimafialla on tässäkin oma roolinsa. Madonnansa jättänyt Penn ja Robin Wright alkoivat styylaamaan myös tosielämässä. Ed Harris, John Turturro, John C.Reilly, R.D. Call, Burgess Meredith.
The Krays -väkivallan veljekset
The Krays
Peter Medak 1990 rikos
* *
80-luvun snobiyhtyeistä kenties snobeimman snobiyhtyeen Spandau Balletin veljespari Kemp (Gary & Martin) yrittää osoittaa osaavansa edes näytellä, keskinkertaisin tuloksin. Todellisten lontoolaisen rikossyndikaatin pomomiesten vaiheita on kuvattu kovin ulkokohtaisesti eikä väkivaltakaan päätä huimaa. Suomalaisesta videoversiosta piti nyt sentään muodon vuoksi jotain leikellä, julmia ilmeitä ja sellaista.
Kuin lintu langalla
Bird On A Wire
John Badham 1990 toiminta
*
Aavistuksenomaisia lupauksia paremmasta alkukohtauksiensa perusteella lupaava leffa latistuu nopeasti juuri sellaiseksi mölykohellukseksi mitä kaksikolta Mel Gibson/ Goldie Hawn sopii pelätäkin. Autoja jää sekä rekan että junan alle ilman että matkustajille käy kuinkaan, ammattitappajat (Bill Duke, David Carradine) eivät osu superraskaasta asearsenaalistaan huolimatta ikinä mihinkään, bonuksena surkeita vitsejä ja Hawnin megalomaanisen kammottavaa kirkumista. Huh! Stephen Tobolowsky, Jeff Corey.
Kummisetä III
The Godfather, Part III
Francis Ford Coppola 1990 rikos
* * ½
Turhaksi osoittautunut, ja myös näyttelijäkaartiltaan osittain skandaalimaisen amatöörimäinen (Andy Garcia, Sofia "ohjaajantytär" Coppola) "Kummisetä"-saagan päätösjakso. Lähes jokainen kohtaus tuntuu jotenkin väkinäiseltä. Silti tarinan ´loppuratkaisut´ kiinnostavat, minkäs teet... Al Pacino, Diane Keaton, Talia Shire, Eli Wallach, Joe Mantegna, George Hamilton, Bridget Fonda.
Kunnes toisin todistetaan
Presumed Innocent
Alan J. Pakula 1990 rikos
* *
Tylsähkö tarina lakimiehestä (Harrison Ford) jota syytetään lakinaisen (Greta Scacchi) murhasta, heillä kun paljastuu olleen intiimi suhde. Mies pääsee loppujen lopuksi pälkähästä siksi että kaikki tuntuvat jossain vaiheessa panneen samaista eukkoa. Brian Dennehy, Bonnie Bedelia, Raul Julia, Paul Winfield, John Spencer.
Lastani ette saa
Not Without My Daughter
Brian Gilbert 1990 draama
* * *
Tositapahtumiin perustuva kertomus amerikkalaisnaisesta (Sally Field), joka on naimisissa iranilaissyntyisen lääkärismiehen (Alfred ´Adios stupido!´ Molina) kanssa. He lähtevät pienen tyttärensä kera sukuloimaan miehen vanhaan kotimaahan, mutta yllätys yllätys: takaisinpaluun hetkellä äijä ilmoittaakin että hän ei täältä ´omien´ parista lähde minnekään, ja tytär jää myös. Alkaa naisen pitkä, epäonnistuneiden pakoyritysten täyttämä helvetti suljetussa muslimivaltiossa. Joku voisi sanoa tässä vaiheessa että "niin makaa kuin petaa", mutta kyllä tämä alusta loppuun ihan uskottavaa (ja kiinnostavaa) tarinaa aiheesta ´jonkinlainen sivistys vastaan muslimit´ on.
Lastentarhan kyttä
Kindergarten Cop
Ivan Reitman 1990 komedia
*
Hehe. Iso-Arska vastaan liukaskieliset pikkulapset, hahaha. "Mies lastentarhassa? Varmasti homo." Hihii. Penelope Ann Miller, Carroll Baker, Cathy Moriarty.
Mafiakokelas
The Freshman
Andrew Bergman 1990 komedia
* * *
Aina aseistariisuvan poikamainen Matthew Broderick saapuu junttilasta Nykiin ja joutuu/pääsee samantien ikääntyneen mafia-ukon (herkullisen itseironinen Marlon Brando) "suojelukseen". Eikä mikään tarjottu pikkujobi tunnu siltä että voisi oikein kieltäytyä... Penelope Ann Miller, Bruno Kirby, Maximilian Schell ja Frank Whaley täydentävät mainiosti tätä vasta aivan lopussa korttinsa paljastavaa hupikeitosta.
Mafiaveljet
GoodFellas
Martin Scorsese 1990 rikos
* * * * ½
Henry Hill (Ray Liotta) halusi gangsteriksi niin varhain kuin voi muistaa. Ja jo nuorena kloppina hän mafian juoksupojaksi pääseekin. Perheen perustamisen jälkeen alkavat kuitenkin uravalinnan miinuspuolet saada hengenvaarallisia sävyjä... Scorsese pääsee lähes "Sudenpesä"-triumfinsa (1973) tasolle tässä jälleen kerran ilmiömäisessä rikollisen elämäntyylin kuvauksessa. Katsojan naamaa suorastaan hierotaan vereen ja hikeen, loistavan ohjauksen tyylikkyyden ollenkaan säröilemättä. Tappokone Tommy DeVitoa esittävä Joe Pesci raivosi oscarin sivuosasta. Leffan ainoa miinus tulee päähenkilön huumesekoiluista, jotka lopussa hieman latistavat tiukkaa menoa, vaikka pakkohan ne oli laittaa kun koko homma kerran perustuu todellisen Henry Hillin muistelmiin. Robert De Niro, Paul Sorvino, Lorraine Bracco, Frank Vincent, Samuel L. Jackson, Frank Sivero, Catherine Scorsese. Sivuosissa myös vasta Sopranos -sarjan myötä maailmanmaineeseen nousseita amerikanitaliaanoja kuten Michael Imperioli ja Tony Sirico.
Manaaja III
The Exorcist III
William Peter Blatty 1990 kauhu
* *
Pari todellista säikkypommia ja muutenkin toimii suunnilleen puoleenväliin asti. Sitten lässähtää eikä mitään järkevää lopetusta varsinkaan aikaiseksi saatu. George C. Scott tuli paikkaamaan suvereenisti Lee J. Cobbin etsiväroolin, ja Jason Millerkin käy raivoamassa kuin riivattu ykkösessä esittämistään kuolettavista porrasvolteista huolimatta. Kohtalainen yritys kuitenkin kaikenkaikkiaan kirjailijalta. Brad Dourif, Nicol Williamson, Viveca Lindfors.
Memphis Belle
Memphis Belle
Michael Caton-Jones 1990 sota
* * ½
Vain parikymppisistä koostuva mutta jo paljon nähnyt ja kokenut amerikkalainen pommikonemiehistö lähtee viimeiselle keikalleen kohti Bremenin kaupunkia keväällä 1943. Yhdellä sun toisella on pahaenteinen aavistus siitä mitä tuleman pitää... Hienoja ilmakuvia tarjoava ja näyttelijätyöltään laatuisa mutta realisminsa osalta kritisoitu, todelliseen Memphis Belle -nimisen B-17-pommittajan tarinaan erittäin löyhästi perustuva ilmasotakuvaus. Loppu on myös turhan sokerinen, vaikka aina yhtä hieno irkkuveisu "Danny Boy" taustalla soikin... Matthew Modine, Eric Stoltz, D.B. Sweeney, Sean Astin, Billy Zane, Tate Donovan, Harry Connick Jr., John Lithgow, David Strathairn, Jane Horrocks.
Miller´s Crossing
Miller´s Crossing
Joel Coen 1990 rikos
* * * ½
Älykkögangsteri Tom Reagan (Gabriel Byrne) saa käyttää koko temppuarsenaalinsa kyetäkseen onnistuneesti sukkuloimaan irlantilaisjenginsä, pomonsa (Albert Finney) rakastajattaren (Marcia Gay Harden) ja kilpailevien italiaanojen leireissä, heistä hyötyäkseen ja samalla vielä hengissäkin pysyen... Puhelias, sujuva, värikäs ja sarjakuvamaisen väkivaltainen gangsterikuvaus nimeltä mainitsemattomassa kaupungissa kieltolainaikaisessa Amerikassa. Byrnen virtuoosimaista soolosuoritusta tukevat loistavasti tyypitellyt sivuhahmot, joista jää mieleen eritoten hervoton lasagnelasse(!)-pomo Jon Polito sekä tämän hirviömäinen oikea käsi J.E. Freeman. Tosin käsikirjoitus on taas sellaista coenilaista ilotulitusta, että se tekisi koivuhalostakin mielenkiintoisen. Vähän liiallisestakin nokkeluudesta voisi poikia syyttää, mutta kuuluu silti 1990-luvun melko harvoihin leffahelmiin. John Turturro, Steve Buscemi.
Navy Seals -erikoisjoukot
Navy Seals
Lewis Teague 1990 toiminta
* ½
Ilman keskellä luotisadetta heiteltyjä umpityperiä vitsejä (pääsyyllinen tietenkin Charlie Sheen) ja ylivedettyä "meidän tiimi vastaan muu maailma"-henkeä tämä tarjoaisi jopa ihan kohtuullista actionia. Lähi-idässä pääosin riehutaan rättipäitä listien, ja vaikka lopussa on "erikoisjoukoistakin" puolet huvennut niin yhä vaan poikia naurattaa jostain syystä makeasti... Michael Biehn, Joanne Whalley-Kilmer, Rick Rossovich, Bill Paxton, Dennis Haysbert, S.Epatha Merkerson.
Night Of The Living Dead
Night Of The Living Dead
Tom Savini 1990 kauhu
* *
George Romeron erikostehostemiehen ja parhaan kaverin ohjaama värillinen uusversio hukkaa pienetkin mahdollisuutensa umpiamatööreillä näyttelijävalinnoilla, etenkin mustan "sankarin" (Tony Todd) roolin osalta. Vain apaattisesta uhrista aseistautuneeksi machonaiseksi muutettua Barbaraa esittävä Patricia Tallman tekee tässä suhteessa aivan pätevää työtä. Zombiet ovat odotetusti "paremmin laitettuja" kuin 22 vuotta takaperin, mutta yllättävän vähän on tapahtunut rankennusta splatter/gore-osastollakaan. Mahdollisimman suuri yleisö ollut kaiketi tavoitteena, mutta nyt osui kyllä omaan nilkkaan.
Nuoret sankarit II
Young Guns II
Geoff Murphy 1990 western
* *
Samaa Billy The Kid (Emilio Estevez)-kamaa lisättynä Christian Slaterilla ja Pat Garrettin saappaisiin astuneella William Petersenilla. Vanhoista parroista tutuimman näköinen James Coburnilla. Kiefer Sutherland, Lou Diamond Philips, R.D. Call, Viggo Mortensen, Tracey Walter, Jenny Wright.
Onnen kulissit
Reversal Of Fortune
Barbet Schroeder 1990 draama
* *
Arvoituksellista ja tunteensa peittävää aatelismiestä Claus von Bülow´ta (Jeremy Irons, oscar) syytetään rikkaan vaimonsa (Glenn Close) koomaan saattamisesta insuliinin yliannostuksen myötä. Hänen syyttömyytensä puolesta puhuu se seikka että vaimolla oli ties miten pitkä sairaushistoria muutenkin takanaan, joten huippuluokan juutalaisasianajaja (Ron Silver) päättää ottaa innokkaan opiskelija-avustajajoukon kera jutun hoitaakseen... Yliarvostettu, hitaasti etenevä, tositapahtumiin perustuva oscaroitu rikos(?)draama. Vain Irons väläyttelee ajoittain, kuten tuo kuuluisa, "Leijonakuninkaassa" (1994) lähes sellaisenaan toistunut sananvaihto: "You are a very strange man, Mr Bülow". – "You have no idea"... Annabella Sciorra, Uta Hagen, Fisher Stevens, Christine Baranski.
Paholaisen lapsenvahti
The Guardian
William Friedkin 1990 kauhu
*
Noita uhraa lapsia puulle. Ensimmäiset viisi minuuttia lupaavia, sitten lässähtää uskomattoman typeräksi tusinapaskaksi. Voi William minkä teit. Carey Lowell sentään koristuksena. Huomattavasti tiiviimpään tunnelmaan pääsee vaikkapa kuuntelemalla Eppujen "Pahan puun metsä"-biisiä.
Piina
Misery
Rob Reiner 1990 kauhu
* * * ½ 
Menestyneen romaanisarjan 1800-luvulla eläneestä ´Misery´-nimisestä neidosta suoltanut viihdekirjailija (James Caan) lähtee viemään vuoristohotellissa valmiiksi saatetun uuden teoksensa raakaversiota kaupunkiin ja kustantajalle. Ankarassa lumipyryssä hän menettää autonsa hallinnan ja suistuu päistikkaa lumivallien läpi tienposkeen. Pahasti ruhjoutunutta miestä osuu tuotapikaa auttamaan muuan outo nainen (Kathy Bates), joka paljastuu myöhemmin onnekkaasti (!) sairaanhoitajaksi, ja vieläpä kirjailijan ´ykkösfaniksi´... Laadukkaasti ohjattu, näytelty ja kerrankin myös käsikirjoitettu Stephen King-filmatisointi, jossa aina loistava Bates raivoaa peräti oscarin arvoisesti. Itse koen edellleen haikeita hetkiä leffaa katsoessani, koska näin tämän ensitreffeillä erään 18-vuotiaan superseksikkään ruotsinkielisen tytön kanssa! (Nej, det var inte Janina F.!) Richard Farnsworth, Frances Sternhagen, Lauren Bacall.
Piinaavat hetket
Internal Affairs
Mike Figgis 1990 rikos/jännitys
* * ½
Andy Garcia on tuore LAPD:n sisäisten asioiden tutkija, Richard Gere omia bisneksiään (ja työtovereidensa vaimoja) pyörittelevä paha paha poliisi, William Baldwin tämän partneri. Kolme todellista ´hunks´-näyttelijää siis mukana tässä monessakin mielessä osuvan alkuperäisnimen omaavassa väkivalta/seksi-sopassa. Pitää, epäuskottavuuksistaan huolimatta, otteensa suhteellisen mukavasti aina siihen asti kunnes Garcia alkaa yht´äkkiä käyttäytyä juuri niinkuin Gere haluaa vaikka viimeksimainitun mulkeron metodit on jo prikulleen tiedossa... Ja loppuratkaisut kaikenkaikkiaankin kovin vaisuja. Laurie Metcalf, Nancy Travis, Xander Berkeley.
Porttikielto taivaaseen
Tapio Suominen 1990 draama
*
Tavoitteiltaan hämärä kuvaus suomalaisista eliittihuorista, joiden motivaatiot ja "palveluhalukkuus" vaihtelevat yhtä selittämättömästi. Satu Silvoa ja Nina Nurmista on nähty sittemmin liiankin kanssa, mutta aikoinaan tuli ihmeteltyä mihin katosi todellinen seksipakkaus Riikka Suikkari? (No hän muutti ulkomaille asustelemaan, meni naimisiin ja palasi sitten Schmidt-nimisenä Ylen tv-kuuluttajaksi...) Äijinä isä ja poika Perttu (Tapani ja Karri), Tom Wentzel, Jarkko Rantanen, Matti "jääkiekkoilija, ei näyttelijä" Hagman, ynnä sekalainen joukkio ulkomaan epeleitä.
Predator 2
Predator 2
Stephen Hopkins 1990 scifi/toiminta
* * *
Los Angeles 1997 (Hollywoodin vakiokatastrofivuosi!). Kaupunki on käytännössä julistettu sotatila-alueeksi: kolumbialaiset ja jamaikalaiset huumekartellit ampuvat toisiaan ja poliiseja minkä ehtivät raivokkaissa katutaisteluissa. Vaan sitten saapuu kaupunkiin ´uusi peluri´, tuntematon hirmu, joka teurastaa kaikki asetta heiluttavat vastaantulijat vaivatta. Yhden sankaripoliisin (Danny Glover) yltiöpäinen rohkeus tuntuu kuitenkin herättävän tappajaoliossa jopa epämääräistä kunnioituksenpoikasta... Aika hyvin toteutettu ´Predator suurkaupungissa´-toimintajyräys odotuksiinkin nähden. Alun lievästi sanoen holtittomasta ammuskelusta meno paranee ja tiivistyy loppua kohti oikein mukavasti ja Glover ja Gary Busey ovat harvinaisen haavoittuvaisia hahmoja tämän lajityypin pääosasuorituksiin noin yleensä verrattuna. Vaikuttavinta antia ovat kuitenkin nuo jo ykkösosasta tutut jutut eli tehokkaasti toteutetut audiovisuaaliset Predator-efektit. Maria Conchita Alonso, Bill Paxton, Ruben Blades, Adam Baldwin, Robert Davi.
Pretty Woman
Pretty Woman
Garry Marshall 1990 komedia/draama
* ½
Typerä hittileffa rikkaasta liikemiehestä (Richard Gere), joka rakastuu eliittihuoraan (Julia Roberts). Toisaalta mikä ettei hitti, onhan tämä niin sanottu "ladies´ movie" eli naisille suunnattu. Julia on aluksi niin katu-uskottavaa lutkaa ettei tosikaan, mutta sitten kohta varsinainen siveyden sipuli. Hector Elizondon rooli hotellin päällikkönä ainoa syy katsoa tämä, Geren kaveri Jason Alexander taas kuten Seinfeld-sarjassakin pelkästään ärsyttävä kaljupäinen läskilinssi. Laura San Giacomo esittää puolestaan Robertsin kämppistä ja Ralph Bellamy noin satavuotiasta konsernin johtajaa.
Punaisen lokakuun metsästys
The Hunt For The Red October
John McTiernan 1990 toiminta
* * ½
Tämän(kään) leffan (kestävän) suosion syy niin yleisön kuin kriitikoidenkin keskuudessa ei ole vielä minulle täysin valjennut. Sukellusvenejutut kun ovat lähes aina kohtuullisen hyvätasoisia, mutta luonnollisista syistä myös itseään toistavia ja rutiinimaisia. Tässä nyt kuitenkin hieman poikkeavaa suurvaltapolitiikkaa sen verran, että muuan liettualainen kapteeni (Sean Connery) kaappaa veneensä ja lähtee kuljettelemaan sitä jenkkien puolelle. Vaan ymmärtävätkö amerikanskit oikein vihollisen merkeissä liikkuvan vehkeen tarkoitusperät? Ja mitä tekee liitoksissaan natisevan Neuvostoliiton johto? Joskus toivoisi että nämä päättyisivät ihan reilusti täysmittaiseen ydinsotaan... Tom Clancyn bestsellereiden elokuvallinen lähtölaukaus. Alec Baldwin, Scott Glenn, Sam Neill, James Earl Jones, Joss Ackland, Tim Curry, Jeffrey Jones.
Raja tuntemattomaan
Flatliners
Joel Schumacher 1990 jännitys
* ½
Nuoret lääketieteen opiskelijat ovat keksineet vaarallisuudessaan kokolailla ylittämättömän extreme-harrastuksen, eli he pysäyttelevät toistensa sydämiä pariksi minuutiksi käydäkseen tsekkaamassa kuoleman portteja. Aikamoisille tripeille näin pääsevätkin. Mutta kun kahdella asialla ei saisi koskaan leikitellä: ruualla ja kuolemalla... Kiefer Sutherland, Kevin Bacon, Julia Roberts, William Baldwin, Oliver Platt.
The Reflecting Skin -lapsuuden loppu
The Reflecting Skin
Philip Ridley 1990 draama
* * ½
Eräs 1990-luvun alun kohutapauksista. Pienen pojan (Jeremy Cooper) julmia kauhunäkyjä ja -kokemuksia pitkin vaikutteille altteinta murrosikää Amerikan keskilännessä 1950-luvulla. Kauniisti kuvattuja hirveyksiä maaseutumaisemissa, mutta leffan tarkoitusperistä ei ole täyttä selvyyttä. Tuo ´heijastava iho´-nimi, kuten sodassa palvellut isoveli Viggo Mortensen perheelle kertoilee, viittaa atomipommien vaikutuksista japanilaisiin vauvoihin, joiden iho alkoi säteilystä johtuen kuulema kuultaa lähes kuin peiliin katsoisi. Eli jos olo tuntuu liian iloiselta, katso tämä.
Road House -kuuma kapakka
Road House
Rowdy Herrington 1990 toiminta
* *
Tämän leffan perusteella hengestään pääsee tällä planeetalla varmimmin astumalla sisään jenkkiläiseen kapakkaan. Patrick Swayzen itsepuolustuskursseilla karaistuneet hakkaamistaidot ovat jatkuvalla koetuksella Kevin Tighen manageroiman musabaarin mielipuolimaisten asiakkaiden kanssa. Ei mitään järkeä, mutta nyrkki heiluu ja veri lentää, eihän tällä toki ylevämpiä tavoitteita olekaan. Sam Elliott, Kelly Lynch, Ben Gazzara. Musiikkipuolesta vastaa oikein paikan päällä (tässä tapauksessa onnekseen!) sokea Jeff Healey bändeineen.
RoboCop 2
RoboCop 2
Irvin Kershner 1990 scifi/toiminta
* * ½
Samat (henkiinjääneet!) pääosatyypit tässä 80-luvun parhaan leffan jatko-osassa, vahvistettuna isolla pahalla korstolla Tom Noonanilla. Hänestä on tehty viimeistä hi-techia edustava sadistinen tappokone, jonka kanssa Peter Wellerkin on helisemässä, muu poliisijoukko kun on taas mennyt lakkoon. Luonnollista itsetietoisuutta ("tehän tiedätte jo mistä on kysymys") ja sitämyöten hieman väkinäistä huumoria ei ole voitu välttää. Esim. peltiheikki puuttuu nyt jopa kadulla tapahtuvaan röökinpolttoon. (Josta kaverini ihmetteli että kas kun ei samalla polttajan pitkää tukkaa kommentoinut tyyliin: "Parturit... eivät... ole... lakossa"...) Nancy Allen, Daniel O´Herlihy.
Rocky 5
Rocky V
John G. Avildsen 1990 draama
* *
Virkistävästi päättyy sentään katutappeluun tämä toivottavasti viimeinen jakso ´italialaisen oriin´ Rocky Balboan seikkailuista nyrkkeilyn ihmemaailmassa. Ei vaan lievästi sanottuna tunnu kovin uskottavalta, että Stallonen hoidokki ja ´kuin oma poika´ (oikeastikin melko korkealla nyrkkeilylistoilla parhaimmillaan heilunut ´great white hope´ Tommy Morrison) tulee äkkiä hulluksi ja käy oppi-isänsä kimppuun. Toisaalta, onhan tässä mukana ihan aitokin Slyn poika, Sage. Mustasukkaisuusdraama siis? Talia Shire, Burt Young, Burgess Meredith.
The Rookie -tulokas
The Rookie
Clint Eastwood 1990 toiminta
*
Käsittämättömän tyhjäpäinen kaahailu- ja rymistelykusetus. Ilmeisesti muropaketista poliisimerkin löytänyt Clint opastaa nuorempaansa, toista luonnenäyttelijää Charlie Sheenia tyyliin "aja ton seinän läpi, kaupunki maksaa". Kyllä naurattaa. Raul Julia, Sonia Braga, Tom Skerritt, Lara Flynn Boyle.
Räpsy & Dolly eli Pariisi odottaa
Matti Ijäs 1990 komedia/draama
* * ½
Hauska pikku elokuva juuri linnasta vapautuneesta poliisin vasikasta (Matti Pellonpää), joka ihastuu jo kuihtuneeseen Kallion Ruusuun (Raija Paalanen). Paha komisario Kari Väänänen hiillostaa jatkuvasti niskassa totuttuun tyyliinsä ("Eilen sitä, tänään tota, huomenna tota tota!") ja uskonnollinen hurmos toteutuu Eeva Litmasen sylissä. Mustaan huumorisoppaan heittää oman lusikkansa myös Pertti Sveholm. Voi kun nämä vain pyrkisivät olemaan joskus jotain muutakin kuin hauskoja pikku elokuvia!
Saksikäsi Edward
Edward Scissorhands
Tim Burton 1990 draama/scifi
* *
Fantasia saksikätisestä nuoresta miehestä (Johnny Depp). Burtonia tyypillisimmillään: kipeä musta satu, jossa katsoja jää kuitenkin vain tapahtumien toteajan asemaan. Aina pirtsakka Winona Ryder sentään jälleen silmänilo friikin puolustajana, tämän luonutta tiedemiestä esittää puolestaan vanha kunnon ´kinkku-ukko´ Vincent Price. Dianne Wiest, Alan Arkin.
Tanssii susien kanssa
Dances With Wolves
Kevin Costner 1990 western
* *
Kamalan pitkä ja tylsä, mutta kantaaottava ja tunnetun näyttelijän ohjaama. Mikä tuloksena? No 7 oscaria vähintään tietenkin. Costnerin esittämä sisällissodan veteraani lähtee lakota-intiaanien siivellä asustelemaan ja löytää onnen. Eikä vähiten sen takia että intsujen joukosta "kuin ihmeen kaupalla" osuu kalpenaamainen kaunotar (Mary McDonnell) vaimoksi. Ihan vain sen takiahan näitä palkitaan että Hollywood tuntisi itsensä paremmaksi... Hollywoodiksi. Graham Greene.
Toiset 48 tuntia
Another 48 Hours
Walter Hill 1990 rikos/toiminta
*
Väkisin tehty jatko kohtalaiseen ja menestyksekkääseen 80-luvun alkupuolen väkivaltarymistykseen. Hillin kyseenalaisen reseptin mukaisesti homma lähtee jälleen kerran käyntiin poliisimurhalla, ja on pelkkää downhillia siitä eteenpäin hehe. Eddie Murphynkin syöksykierre oli jo alkanut joten eipä hänkään naurata enää yhtään ja Nick Nolte karheine kurkkuäänineen tässäkin lähinnä säälittää. Brion James, Kevin Tighe, Ed O´Ross.
Total Recall -unohda tai kuole
Total Recall
Paul Verhoeven 1990 scifi/toiminta
* * *
Vuosi 2084. Rakennustyöläinen Dan Quaid (Arnold Schwarzenegger) näkee harva se yö unia Mars-planeetasta, jossa ei ole koskaan käynytkään. Vaimon (tässä vielä supersexy Sharon Stone) ja työkavereiden vastustuksesta huolimatta hän marssii Rekall-yhtiöön, mikä järjestää asiakkaille mielikuvamatkoja mihin tahansa aurinkokuntaan. Jokin menee kuitenkin pieleen, ja paljastuu, että hänen mielensä on jo kertaalleen pyyhitty ja uudet muistot asennettu. Mutta kuka ja miksi...? Tämän näin videolta jo ennenkuin se tuli Suomessa leffateattereihin, hähää... No, se siitä. Jos verrataan Verhoevenin parin vuoden takaiseen loistavaan "RoboCop"iin (1987), niin kyseessä on kyllä toiminnallisempi ja väkivaltaisempi, mutta totisempi sarjakuva. Lisäksi vauhti korvaa logiikan liian monessa kohtaa: miten esim. muka on mahdollista, etteivät niin huijarivaimo kuin ´työkaveritkaan´ saa alussa tapettua pahaa-aavistamatonta Quaidia? Ja jos tämän ei ollut tarkoituskaan vielä kuolla niin miksi edes yrittävät? Muutama hieno idea Philip K. Dick´n kirjaan "We Remember It For You Wholesale" pohjautuen, mutta kokonaisuutena epäonnistunut. Onneksi ohjaaja palasi ehdottomaan scifi-eliittiin vielä 1990-luvulla "Starship Troopers" (1997)-rymistyksellään... Michael Ironside, Rachel Ticotin, Ronny Cox, Marshall Bell.
Tulitikkutehtaan tyttö
Aki Kaurismäki 1990 draama
*
Uskomattoman tylsä ja mitäänsanomaton sosiodraama jopa Kaurismäkien mittapuulla. Ei muuta. Kati Outinen, Elina Salo, Esko Nikkari, Vesa Vierikko.
Tyttö nimeltä Nikita
Nikita
Luc Besson 1990 toiminta
* *
Tavastia-klubilla on vietetty leffaviikkojakin, ainakin syksyllä 1991 jolloin esitettiin mm. tämä ranskalainen tekele mm. minulle. Rajuotteisesta naisagentista (Anne Parillaud) sarjakuvasankaritar Modesty Blaisen malliin kysymys, eli se siitä uskottavuudesta.
Ukkosta radalla
Days Of Thunder
Tony Scott 1990 draama/toiminta
* ½
Rennyn "Driven"in (2001) surkea esikuva (ei nyt toki ihan niin floppi kuitenkaan). Tom Cruise polttaa kumii kilparadoilla ja hänen puolestaan pitäisi muka jännittää sitten? Uutta "Top Gun"ia (1986) yritettiin, luojan kiitos niin laihoin tuloksin lippuluukuillakin ettei vähään aikaan tullut lisää tämmöisiä. Kunnes siis Renny Harlin koki pakottavan missionsa kutsuvan... Robert Duvall, Nicole Kidman, Randy Quaid, Cary Elwes, Michael Rooker, Fred Dalton Thompson, John C. Reilly.
Uunon huikeat poikamiesvuodet maaseudulla
Pertti Melasniemi 1990 komedia
* ½
Uuno (Vesa-Matti Loiri) syntyy eräänä kauniina päivänä maalaistaloon, isälleen (Olavi Ahonen) jää vain vähän epäselväksi että kumpiko oli äitinsä, varakkaan perheen helsinkiläisneitonen (Hannele Lauri) vai rupsahtanut oman kylän akka Tyyne (Loiri)? (Itse veikkaisin jälkimmäistä.) Uuno varttuu salskeaksi nuorukaiseksi, mutta ei vielä oikein naisten päälle ymmärrä, vaikka mm. Helena Säkkisen näköisiä juoksentelee ympäristössä. Muutenkin tämä on yksi tapahtumaköyhimmistä Uuno-leffoista. Simo Salminen, Spede Pasanen, Pirkka-Pekka Petelius, Aake Kalliala, Leo Lastumäki, Martti Tschokkinen, Tapio Hämäläinen, Marita Nordberg, Helge Herala, Marjatta Raita, Seppo Laine, Jyrki Kovaleff.
Valkoinen metsästäjä, musta sydän
White Hunter Black Heart
Clint Eastwood 1990 draama
* *
Vaikka onkin nimiltään vaihdettu, leffa perustuu John Hustonin "Afrikan kuningatar"-leffan (1951) kuvauksiin keskellä tuota jännittävää maanosaa, jolloin äkkiväärän elokuvaohjaajan pakkomielteeksi nousi jopa ohi päätyönsä päästä kellistämään vilaukselta näkemänsä jättihampainen norsu. Mielenkiintoisen tarinan ällistyttävän vaisu toteutus, jossa Eastwood on kyllä sopivan herjaileva ja arvaamaton veikko esikuvansakin huomioiden, mutta kaikki muut roolit tuotantoporukasta näyttelijöihin ovat täysin tyhjänpäiväisiä. Myös sanomapuoli rasismin osalta on toteutettu mahdollisimman alleviivatusti. Jaff Fahey, George Dzundza, Alun Armstrong, Timothy Spall, Marisa Berenson ("Katharine Hepburn"), Richard Vanstone ("Humphrey Bogart").
Villi sydän
Wild At Heart
David Lynch 1990 jännitys/rikos
* *
1990-luvun alun jonkinlainen kohutapaus, jossa on omat hyvätkin hetkensä. Mutta tyypillinen lynchimäinen pimeys ja ylityylittely jättää katsojan taas melkeinpä pelkän sivustaseuraajan ja ihmettelijän asemaan. Nicolas Cage on uuden ajan Elvis ja Nuori Kapinallinen, jonka käärmeennahkatakilla on sen verran tunnearvoa että jos siihen vaan koskeekin niin henki veks välittömästi. Amerikan "Arvottomiin" kuuluvat myös Laura Dern ja huonohampaisena pääpahiksena Willem Dafoe. Musiikki leffan parasta ja muistettavinta antia, tunnelmat vaihtelee speed metallista (Slaughterhouse) "Be-Bop-A-Lula"an, ja jopa listojen kärkisijoille kohosi Chris Isaakin kaihoisa hitti "Wicked Games". J.E. Freeman, Crispin Glover, Diane "Laura Dernin mutsi" Ladd, Isabella Rossellini, Harry Dean Stanton, Sherilyn Fenn, David Patrick Kelly.
Väristyksiä
Tremors
Ron Underwood 1990 kauhu/komedia
* * * ½
Kaksi ´yleismies-Jantusta´ (Kevin Bacon, Fred Ward) tutustuu nuoreen geologian opiskelijaan (Finn Carter), joka tutkii maaperässä esiintyviä tärähtelyjä pienen kyläyhteisön liepeillä USA:n aavikkoseudulla. Hän kertoo saaneensa outoja lukemia mittareillaan jo jonkin aikaa, ja vähän tämän jälkeen myös miehet alkavat löytää kummia: paikallisten asukkaiden ruumiita omituisista paikoista ja kaameassa kunnossa... Harvinaisen onnistunut kauhukomedia, etenkin Baconin ja Wardin rennonhauskan suorituksen perusteella luulisi heidän näytelleen yhdessä koko ikänsä. Vaikka juoni on tietenkin (kuten aina näissä) lievästi sanoen epäuskottava, niin toimintakohtaukset on tehty verisen tosissaan ja huumori on höysteenä juuri sopivassa määrin. Sitäpaitsi, maan alla möyrivät tappajamatohirviöt jäivät 50-luvulla jostain syystä käsittelemättä... Michael Gross, Reba McEntire, Bobby Jacoby, Ariana Richards.
Yksin kotona
Home Alone
Chris Columbus 1990 komedia
* ½
Pikkuskidi (Macauley Caulkin) jää jotenkin vahingossa yksikseen isoon kotitaloonsa muun perheen lähtiessä lomanviettoon Eurooppaan. Asiat näyttävät pahenevan kun kaksi murtovarasta (Joe Pesci, Daniel Stern) ottaa kyseisen lukaalin kohteekseen. Mutta pojalla onkin hihat täynnä kaikenlaisia pieniä ja isompia jippoja roistojen päänmenoksi. Menestyskomedia alle 12- ja yli 85-vuotiaille. John Heard, Roberts Blossom, Catherine O´Hara, John Candy.
Ystävät, toverit
Rauni Mollberg 1990 draama
*
Tätä elokuvaa ei saanut haukkua Hesarissa, vaikka jo ensi-ilta-viikolla pyöri tyhjille katsomoille. Äärimmäisen epäkiinnostavasti toteutettu kuvaus Petsamon nikkelikaivoksen johtajapatruunasta (Mikk Mikiver) 1920-30-luvuilla. Ansaitsi kohtalonsa, elämässähän usein tuppaa käymään niinkin. Stina Ekblad, Hannele Lauri, Paavo Liski.
Yön kansa
Nightbreed
Clive Barker 1990 kauhu
* *
Jossakin Kanadassa päin on alamaailma nimeltä Midian, jossa asustaa kaikenlaisia hirviömutaatioita erilaisine tappavine ominaisuuksineen. Lisäksi lähiseutuja vainoaa hullu tohtori (David Cronenberg) joka teurastaa kokonaisia perheitä hassu naamari päässä. Tätä ja vähän muutakin tarjoaa ´splatterpunk´-Barker epäonnistuneessa yrityksessään toistaa kulttiteoksensa "Hellraiser"in (1987) menestys. Liikaa tavaraa kököllä kuvauksella ja osittain myös näyttelijäsuorituksilla. Katsojan sympatiat pikkuhiljaa puolelleen saavat mutantit ja heidän maailmansa joka tapauksessa kohtuullisen mielikuvituksekasta seurattavaa. Craig Scheffer, Charles "Renko" Haid. Sivuosan pappana John Agar, jonka kuuluisin rooli toteutui aikoinaan yhtenä Marilynin aviomiehistä.
Paras elokuva: Mafiaveljet (Martin Scorsese)
Miespääosa: James Caan (Piina)
Naispääosa: Kathy Bates (Piina)
Miessivuosa: Joe Pesci (Mafiaveljet)
Naissivuosa: Winona Ryder (Saksikäsi Edward)
Golden Turkey: Lastentarhan kyttä (Ivan Reitman)