Aladdin
Aladdin
Ron Clements, John Musker 1992 animaatio
* * ½
Alkuosa koko Disney-historian värikkäimpien ja kekseliäimpien joukossa, mutta noin puolenvälin kohdalla alkaa tasainen alamäki. Lampunhengen eli Djinnin (Robin Williams) itsensäesittely-kohtaus on ansaitun ylistetty, mutta jatkossa tuo yhtämittainen pelehtiminen ja melskaus käy pikkuhiljaa jopa rasittavaksi. Itämaista mystiikkaa ja kulttuuria hyödynnetty joka tapauksessa jälleen kerran kaikella sillä volyymilla mitä aiheesta irti voi saada. Scott Weinger (Aladdin), Linda Larkin (Jasmine), Jonathan Freeman (Jafar), Gilbert Gottfried (Jafarin papukaija).
Alien 3
Alien 3
David Fincher 1992 scifi/kauhu/toiminta
* * ½
Ohjaajan rockvideotausta häiritsevästi esillä, eli turhan nopealiikkeinen(!) ja hyökkäilyt vielä enimmäkseen tylsästi hirviön näkövinkkelistä kuvattu. Aidosti tiukkojakin kohtauksia toki myös, etenkin loppupuolella. Tosin "Ripleyn (Sigourney Weaver) uhrikuolema"-kohtaus on turhan selvä kopio "T2"-leffasta (1991). Lance Henriksen, Charles S. Dutton, Charles Dance, Brian Glover, Pete Postlewhite.
Armoton
Unforgiven
Clint Eastwood 1992 western
* * *
Kehuttu ja oscaroitu lännenkuvaus ex-tappajasta (Eastwood tietenkin itse), joka elelee hiljaista elämää pienellä maatilallaan Big Whisky-nimisen pikkukaupungin lähistöllä. Kun hän kuulee paikallisten prostituoitujen lupaamasta palkkiosta heitä kaltoin kohdelleiden miesten surmaajalle, alkavat vanhat vaistot herätä henkiin... Ikävä kyllä, muutamasta tehokkaasta väkivaltakohtauksesta huolimatta, tässä ei ole minun silmilleni mitään uutta ja ihmeellistä genrensä tiimoilta. Joten eiköhän oscarit menneet taas enemmän Hollywoodin legendoille ja myyteille kuin tämän leffan todellisille meriiteille... Gene Hackman, Morgan Freeman, Richard Harris, Jaimz Woolvett, Saul Rubinek, Frances Fisher.

Basic Instinct -vaiston varassa
Basic Instinct
Paul Verhoeven 1992 rikos/jännitys
* * ½
Aikansa kohutapaus, josta löytyy myös yksi koko 1990-luvun kuuluisimmista yksittäisistä kohtauksista eli se Sharon Stonen vilautus. Muuten eipä juuri mitään tavallista, eroottissävyistä sarjamurhaajaleffaa kummempaa. Michael Douglas, George Dzundza, Jeanne Tripplehorn, Wayne Knight.
Batman -paluu
Batman Returns
Tim Burton 1992 scifi/rikos/toiminta
* * *
Parempi ja hauskempi kuin ykkönen (1989), mihin nyt ei tietenkään suunnattomia ponnisteluja vaadittu. Sivuosien esittäjät, eli Michelle Pfeiffer hyperseksikkäänä Kissanaisena ja Danny DeVito "lapsuuden traumoista kärsivänä" Pingviininä, sekä Christopher Walken sadistisena gangsteripomona pyyhkivät jälleen valjulla Michael Keatonilla lattiaa. Michael Murphy, Vincent Schiavelli.
Bob Roberts
Bob Roberts
Tim Robbins 1992 draama
* * *
Pureva, Amerikan oikeistolaisia konservatiivipiirejä avoimesti herjaava kuvaus häpeämättömän opportunistisesta poliitikosta (Tim Robbins), joka kantrimusiikkeineen ja huumeidenvastaisine kampanjointeineen onnistuu keräämään itselleen lähes hurmosmaisen kannattajakunnan matkallaan kohti senaattia. Vanha ja viisas kehäkettu (Gore Vidal) on kuitenkin vastus, jota ei voi aliarvioida... Hieman turhankin osoittelevaa ja alleviivaavaa "propagandaa" tiedostavalta älykkönäyttelijältä, mutta hyvälaatuinen ja ajatuksia herättävä silti. Alan Rickman, Ray Wise, Jack Black, David Strathairn, Tom Atkins, John Cusack, Fred Ward, James Spader, Susan Sarandon, Peter Gallagher, Helen Hunt.
Bodyguard
The Bodyguard
Mick Jackson 1992 draama/jännitys
* *
Kuuluisa poptähti (Whitney Houston) saa uhkaavia viestejä tuntemattomalta, häiriintyneeltä "fanilta". Tämän itsepintaisuus ja salavierailu kertaalleen jopa laulajattaren loistolukaalin tiloissa saa tukijoukot järjestämään vastahakoisen kuuluisuuden suojaksi alan parhaan henkivartijan (Kevin Costner)... Ajoittain kohtalaista jännitystä tarjoava, enimmäkseen toki yhtä pinnallista viihdehömppää kuin mitä kuvaamansa maailma edustaa. Kuten tietenkin odottaa sopi, Costner on kovalla rahalla palkattu huippuluokan ammattilainen, jonka kokemuksesta ja neuvoista ei juuri kukaan asianosainen ole sitten kuitenkaan jostain syystä kiinnostunut... huoh. Bill Cobbs, Tom Arana, Gary "ex-Spandau Ballet" Kemp, Mike Starr.
Braindead -aivokuollut
Braindead
Peter Jackson 1992 kauhu/komedia
* * * ½ 
Nyhveröpoika (Timothy Balme) vie uuden tyttöystävänsä (Diana Penalver) treffeille eläintarhaan. Pojan lähes sairaalloisen omistushaluinen äiti (Elizabeth Moody) ei katso hyvällä ihastuneen naisen iskuyrityksiä ja luuraa nytkin puskista nuorenparin touhuja. Äkkiä mamma päästää kammottavan huudon. Häntä on päässyt puraisemaan jostakin Oseanian viidakoista löytynyt pussipirun tapainen. Siitä pitäen pojan aika meneekin äitimuoria hoitaessa ja lopulta tätä piilotellessa, jäykkäkouristuspiikit sun muut rohdot kun eivät oikein tunnu tehoavan... Jostain kumman syystä tämä uusseelantilainen kaikki rajat rikkova splatterhurmeilu läpäisi aikoinaan Suomen surullisenkuuluisan sensuurin, ilmeisesti aivottoman (!) "Bad Taste" -leffan (1987) myötävaikutuksella. Tässä tekijät panevat toki reippaasti paremmaksi, verta ja hupia riittää niin, että jopa "Evil Dead"-sarja (1981-) kalpenee. Silti saisi jokaisessa elokuvassa edes pieni järjenhippunen olla, aivokuollut eli ei!
Chaplin
Chaplin
Richard Attenborough 1992 draama
* *
Lavea ja kuvauksellisesti laadukas mutta kovin hengetön ja pinnallinen tarina eräästä historian kuuluisimmasta miehestä, hänen elämästään, elokuvistaan ja naisistaan. Sittemmin pahojen huumeongelmien parissa kamppailleen Robert Downey Jr:n pääosasuoritus on aivan mukiinmenevä, mutta ainoa mikä tästä kunnolla jää mieleen on Dan Aykroyd´in antaumuksella esittämän komediatuottaja Mack Sennett´n hahmo. Yllättävän paha epäonnistuminen siis kyseessä, ja jo lähtökohdiltaan (Anthony Hopkins haastattelee yli kasikymppistä legendaa, tapahtumia kelataan kertojanäänellä ja takaumien kautta) pielessä. Geraldine Chaplin esittää Chapen mielisairasta äitiä, eli siis omaa isoäitiään. Diane Lane, Moira Kelly, Penelope Ann Miller, Kevin Kline, Marisa Tomei, Milla Jovovich, Paul Rhys.
Crying Game
The Crying Game
Neil Jordan 1992 draama/jännitys
* *
Omituinen, välittömästi kulttimaineeseen kohonnut leffa, joka alkaa brittisotilaan (Forest Whitaker!) kaappauksella IRA:n taistelijoiden toimesta, ja päättyy... no, yllätykseen. Pettymyksentäyteiseen minulle kaikessa perverssiydessään. Miranda Richardson, Stephen Rea, Jaye Davidson, Jim Broadbent.
Dracula
Dracula
Francis Ford Coppola 1992 kauhu
* * *
1400-luvun Transsylvania. Vlad Dracul (Gary Oldman), Valakian ruhtinas, menettää petoksen kautta rakkaimpansa ja kiroaa Jumalan. Rangaistukseksi hänestä tulee nosferatu, kuolematon, joka elää ihmisverellä. Tästä kaikesta tietämättömänä matkustaa nuori kiinteistökauppias Jonathan Harker (Keanu Reeves) liikeasiat mielessään kohti kreivi Draculan linnaa yli 400 vuotta myöhemmin... Kuuluu sarjaan ´harmillisesti ryssitty potentiaalisen hyvä leffa´. (Näin on muuten käynyt jokaisen Dracula-elokuvan kohdalla. Pimeät voimat pelissä?) Tässä Coppolan versiossa Bram Stokerin painajaisunesta hommaa pilaa tällä kertaa yltiömahtipontinen näyttelijätyö, etenkin Anthony Hopkins on taas maneereineen sietämätön. Loistelias lavastus, shokkiefektit ja uskollisuus alkuperäistarinalle riittävät tekemään leffasta kuitenkin kirkkaasti katsomisen arvoisen. Winona Ryder, Tom Waits, Sadie Frost, Cary Elwes, Richard E. Grant, Bill Campbell.
Guncrazy -hullu rakkaus
Guncrazy
Tamra Davis 1992 rikos/draama
* * ½
Kohtalainen uusintaversio kulttiklassikosta vuodelta 1949, jossa seksuaalisesti yliaktiivinen teinityttö (Drew Barrymore) manipuloi heikkomielisen linnakundin (James LeGros) avukseen toteuttaakseen rikolliset mielihalunsa, ensimmäiseksi on vuorossa kosto hyväksikäyttäjä-isäpuolelle... Michael Ironside, Tracey Walter.
Hellraiser III: Hell On Earth
Hellraiser III Hell On Earth
Anthony Hickox 1992 kauhu
* *
Ashley Laurence ja Doug "Pinhead" Bradley edelleen mukana, mutta nyt päähuomion varastaa varsinainen "kärsimyspaalu helvetistä". Sairaahko, verinen meininki eikun jatkuu siis vanhaan malliin, kaiken ollessa koko ajan mahdollista. Vain helvetti ollut rajana tekijöiden mielikuvituksessa.
Hiiriä ja ihmisiä
Of Mice And Men
Gary Sinise 1992 draama
* * *
Kaksi kaverusta, iso ja vajaamielinen Lennie (John Malkovich) ja pieni mutta älykäs George (Sinise) ovat kuten niin monet kaltaisensa Suuren Lamakauden kulkumiehet: he toivovat saavansa kerättyä riittävästi rahaa oman maatilkun ostoon, joko pitkän kaavan mukaisesti työkeikoista säästämällä tai jonkun onnenpotkun kautta... Amerikan sydänmaiden 1920-30-lukujen työläisten toivon ja epätoivon kuuluisimman tulkin John Steinbeck´in klassikkoromaanin pätevä leffasovitus. Loppua kohti yhä koskettavammaksi käyvä draama opettaa jälleen kerran ilmiselvän asian: älä luota satakiloiseen lapseen... Ray Walston, Casey Siemaszko, Sherilyn Fenn, Joe Morton.
Hoffa
Hoffa
Danny DeVito 1992 draama
* * ½
Kovaotteinen ammattiyhdistysjohtaja James Hoffa (Jack Nicholson) hoideltiin mafian toimesta v.1975 niin tehokkaasti, ettei hänen ruumistaan ole löytynyt vieläkään. Yksi Americanan suurimmista arvoituksista (Kennedyn murhan, Nixonin kadonneiden nauhojen jne ohella) saatiin näin synnytettyä. Mielenkiintoinen historialuento tämä on kuten odottaa sopi, mutta pinnallinen ja varsinkin loppua kohti laahaava. Enkä nyt ole ihan varma onko tuo pulska kääpiö ja moottoriturpa DeVito koskaan sopinut mihinkään rooliinsa, kuten tässä Hoffan fiktiiviseksi partneriksi. Armand Assante, J.T. Walsh, John C. Reilly, Frank Whaley, Robert Prosky, Paul Guilfoyle.
Jennifer 8
Jennifer Eight
Bruce Robinson 1992 rikos/jännitys
* *
LAPD:n poliisietsivä (Andy Garcia) siirtyy vanhan kaverinsa (Lance Henriksen) kutsusta sateisen ja lumisen pikkukaupungin poliisivoimiin. Samantien löytyy paikalliselta kaatopaikalta mm. naisen irtihakattu käsi... Tyypillinen sarjamurhaaja-tarina, jossa lopulta vain kaikkien vihaama ja epäilemä Garcia uskoo tappajan olemassaoloon, jo senkin takia että hänen sokea ihastuksensa (Uma Thurman) on tietenkin yksi psykopaatin pääkohteista. Olisi huomattavasti parempilaatuinen jos pääosassa olisi joku muu kuin tuo lahjaton kuubalaissyntyinen "komistus". Kathy Baker, Kevin Conway, Graham Beckel, John Malkovich.
Kaappaus merellä
Under Siege
Andrew Davis 1992 toiminta
* *
Amerikkalainen taistelualus kaapataan kesken henkilökunnan pirskeiden, ja ainoaksi toivoksi jää Steven Seagalin esittämä rivakkaotteinen laivakokki. Ja kuten tapana leffoissaan on, ilman suurempia hienvuodatuksia pahat pojat pistetään yksi kerrallaan autuaammille terroristimaille... Mahdottomien käänteiden vastapainoksi pahisporukan nokkamies, jonkinlainen hippirokkarin ja vietnamveteraanin yhdistelmä Tommy Lee Jones on sentään kohtuullisen hupaisa hahmo. Silti leffan suosio ylitti reilusti olemattomat sisällölliset ansiot, teknisesti moitteetonta kuvausta lukuunottamatta. Gary Busey, Erika "Baywatch-babe" Eleniak.
Katkera kuu
Bitter Moon
Roman Polanski 1992 draama
* * ½
Brittiläinen nuorimies (Hugh Grant) on vaimoineen (Kristin Scott Thomas) laivamatkalla Välimerellä. Hän tapaa yksin baariin eksyttyään ranskalaisen kaunottaren (Emmanuelle Seigner) ja myöhemmin hytissä tämän puolison, raajarikon amerikkalaiskirjailijan (Peter Coyote). Rullatuoliin sidotulla miehellä on mielenkiintoisia, katkeransuloisia tarinoita kerrottavanaan, mutta aikanaan paljastuu että parempi olisi silti ollut jättää nämä ihmiset rauhaan omia mittaamattomia ongelmiaan selvittelemään... Polanskilaiseen tapaan mukavan vinksahtanut mutta lopulta vähän turhankin perverssinoloiseksi yltyvä ihmissuhdeleikki.
Keskiyön puhallus
Midnight Sting/ Diggstown
Michael Ritchie 1992 draama/rikos
* * ½
Juuri vankilasta vapautunut pikkurikollinen (James Woods) pistää kaiken peliin lyödessään muhkeasta summasta vetoa Diggstownin pikkukaupungin mahtimiehen (Bruce Dern) kanssa siitä, että hänen jo parhaat päivänsä nähnyt nyrkkeilijäveteraanikaverinsa (Louis Gossett Jr.) kykenee pieksemään kymmenen paikallista boksaria peräjälkeen... Näppärästi näytelty ja sanailtu pienimuotoinen huijarielokuva. Oliver Platt, Heather Graham, Randall ´Tex´ Cobb.
Kielletty intohimo
Unlawful Entry
Jonathan Kaplan 1992 jännitys/rikos
* * ½
Poliisimies (Ray Liotta) alkaa huolehtia vähän liiankin kanssa murron kohteeksi joutuneesta pariskunnasta (Kurt Russell, Madeleine Stowe) ja etenkin sen kauniimmasta osapuolesta... Vakuuttavasti näytelty kolmiodraama-trilleri, vaikka juuri "psykopaatti-jepari" onkin vähän turhan kulunut aihe siihen nähden miten "yleistä" moisien olemassaolo on todellisuudessa... Roger E. Mosley, Harry Northup.
Kunnian miehiä
A Few Good Men
Rob Reiner 1992 draama
* * * ½
Guantanamon lahdella Kuubassa sijaitsee USA:n sotilastukikohta, jota johtaa karskilla otteella eversti Jessup (Jack Nicholson). Kun varuskunnassa sattuu simputukselta haiskahtava kuolemantapaus, joutuvat nuoret laivaston lakimiehet kovaan tehtävään yrittäessään selvittää Jessupin ja tämän alaisten osuutta asiassa... Hyvä käsikirjoitus ja Reinerin (Perhe on pahin -sarjan ´läskipää´, jos joku ei muka muista) totutun tarkka henkilöohjaus saavat jopa Tom Cruisen näyttelemään siedettävästi. Oikeussalidraama, jossa Nicholson tekee jälleen kerran loistavaa työtä viimeisen päälle kovana gonamiehenä ja everstinjässikkänä, vaikka on kuvissa vain yhteensä kolmen kohtauksen verran. Demi Moore, Kevin Bacon, J.T.Walsh, Kiefer Sutherland, Kevin Pollak, Wolfgang Bodison, James Marshall, Christopher Quest, Noah Wyle, Cuba Gooding Jr., Xander Berkeley, Matt Craven.
Kuolema pukee häntä
Death Becomes Her
Robert Zemeckis 1992 komedia
* ½
Meryl Streep ja Goldie Hawn ovat todellisia "mustia leskiä" tässä kahden hiipumassa olevan Hollywoodin naistähden ja välissään rimpuilevan miehen (Bruce Willis) kolmio"draamassa". Juonittelut ja edes murhat eivät nyt takaa mitään lopullisia ratkaisuja, sillä liikkeellä on sellaista ihme-eliksiiriä mikä ei pelkästään paranna ulkonäköä vaan tekee tykkänään kuolemattomaksi... Uutta tietokone-tekniikkaa efekteissään hyväksikäyttävä morbidihuumorinen soppa kääntyy perusvitsin paljastuttua nopeasti rasittavaksi melskaamiseksi, kuten suunnilleen kaikilla Goldie Hawn-leffoilla on tapana. Isabella Rossellini, Ian Ogilvy, Sydney Pollack. Sivuosassa maailman turhin miesjulkkis eli italialainen bodarimalli Fabio.
Käsi joka kehtoa keinuttaa
The Hand That Rocks The Cradle
Curtis Hanson 1992 jännitys
* * ½
Nuori perheellinen nainen (Annabella Sciorra) kokee erittäin epämiellyttävän vierailun gynekologilla. Kun hän vihdoin päättää tehdä valituksen jälkeenpäin, paljastuu, että hänellä on useampiakin kohtalotovereita. Kyseinen lääkäri ei kestä varmaa viraltapanoa, todennäköistä vankilatuomiota ja syyllisyydentuskiaan, vaan ottaa hengen itseltään. Tämän vaimo (Rebecca De Mornay) ahdistuu myös tapauksesta niin pahasti että kokee kaiken muun lisäksi keskenmenon... Ihanainen De Mornay on tässäkin psyko-roolissaan seksikäs kuin mikä. Sen toteaa myös tarkkaan valitun lapsenhoitopaikkansa perheenpää (tuntematon mutta pätevä Matt McCoy) vaikka partanaamalta meneekin lopulta pupu pöksyyn. Sujuva trilleri, loppu on vain taas turhan venytetty verileikki. Julianne Moore.
Malcolm X
Malcolm X
Spike Lee 1992 draama
* *
Kertomus mm. mustien aktiivisen vastarinnan johtohahmon ja Nation Of Islam-järjestön puhemiehen (Denzel Washington) elämästä ja kuolemasta. Sinänsä kiintoisaa historiankirjoitusta kuten suunnilleen kaikki nämä poliittiset 1960-luvun jutut, mutta väärästä ja äärimmäisen rasistisesta (hehe) näkökulmasta. Angela Bassett, Albert Hall, Al Freeman Jr., Delroy Lindo.
Matkustaja 57
Passenger 57
Kevin Hooks 1992 toiminta
* *
Aina mielenkiintoinen "Hollywoodin mustin" Wesley Snipes kannattelee tätä menopalaa omalla persoonallaan minkä pystyy, mutta kaukana ollaan niistä kehuista mitä aikanaan jaeltiin "jatkuvasta ja hellittämättömän intensiivisestä toiminnastaan". Kylmäilmeistä kriminaalia (Bruce Payne) jahdattaessa matka vie lentokoneen matkustamosta huvipuistoon toki kiitettävällä vauhdilla, mutta mitään erityisen mieleenjäävää ei juurikaan tapahdu. Jonkinlainen "Speed"in (1994) esinäytös. Tom Sizemore, Bruce Greenwood, Elizabeth Hurley.
Mustat donkkaa tykimmin
White Men Can´t Jump
Ron Shelton 1992 komedia/toiminta/draama
* * ½
Katukoriksen kingit Wesley Snipes ja Woody Harrelson päättävät yhdistää voimansa moninkertaistaakseen vetopeleistä hankkimansa dollarit. Samaan aikaan jälkimmäisen tiukkasanainen vaimo (Rosie Perez) varoittelee miestään menemästä liian pitkälle, haaveillen kuitenkin itse osallistumisesta TV:n "Jeopardy!"-visailuun... Keskinäisen eripuran lisäksi myös vihaiset "uhrit" (jotka luulivat että valkoinen mies ei ainakaan donkata osaa) uhkaavat tulevaisuuden rahakkaita suunnitelmia... Yllättävän viihdyttävä ja sympaattinen leffa, jossa nuo jatkuvat käänteet mitkä pelureiden maailmaan erottamattomasti kuuluvat pitävät päähenkilöidenkin hermot alati veitsenterällä. Suomessa toki eniten hilpeyttä herätti legendaarisen ääliömäinen nimikäännös...
Myyntitykit
Glengarry Glen Ross
James Foley 1992 draama
* * *
Kivikova näyttelijäkaarti ja konekivääridialogi saavat tämän "yhden huoneen" elokuvan toimimaan sellaisenkin katsojan kohdalla (kuten varsinkin minun), joka ei paljon tonttipalstojen puhelinmyyntisysteemeistä ymmärrä. Paineitaan nämä puolihuijarit päästelevät kiroilemalla ja v-uilemalla urakalla toisilleen, kovinta tekstiä suoltaa silti heti alkuunsa asiaankuuluvan motivointipuheen pitämässä käyvä konsultti (Alec Baldwin). David Mamet on alkuperäisen Pulitzer-palkitun teatterikappaleen tekijä. Al Pacino, Jack Lemmon, Ed Harris, Kevin Spacey, Alan Arkin, Jonathan Pryce, Bruce Altman.
Naisen tuoksu
Scent Of A Woman
Martin Brest 1992 draama
* ½
Elokuva, joka tuntuu siltä, että ainoana tavoitteena oli saada Al Pacinolle oscar-pysti. Hän esittää sokeaa (tietenkin) ex-upseeria, jonka avuksi ja tukihenkilöksi nuori sisäoppikoulun opiskelija (Chris O´Donnell) hakee ja pääsee. Sitten alkaa molemminpuolinen elämän peruskoulu. Silloin kuin ei ole uskomattoman tylsä niin leffa on täysin epäuskottava, etenkin se (siis sokean) Pacinon autollakaahailu on yksi koko elokuvahistorian typerimmistä kohtauksista. Sitäpaitsi en itse muista nähneeni oikeasti näkövammaista, jonka silmät olisivat ympäripyöreinä auki koko ajan rävähtämättöminä tuijottaen. Ainoa muistettava asia koko tarinassa taitaa olla tuo "näin tanssitaan tangoa" -kohtaus, sekin vain Carlos Gardelin ikivihreän "Por una cabeza"n ansiosta. James Rebhorn, Philip Seymour Hoffman.
Nuori naimaton nainen
Single White Female
Barbet Schroeder 1992 jännitys
* * ½
Bridget Fonda ottaa kämppiksekseen Jennifer Jason Leigh´n, joka kohta haluaisi olla ihan kuin hän. Aivan katsottavaa naisenergista psykoilua, joka on noussut melkoiseen kulttimaineeseen etenkin juuri hameväen keskuudessa (hehe). Yhdessä sivuroolissa ikivanha Kenneth "The Thing" Tobey. Stephen Tobolowsky.
Näkymätön vihollinen
Patriot Games
Phillip Noyce 1992 toiminta
* * *
CIA-analyytikko Jack Ryan (Harrison Ford) osuu keskellä Lontoota vahingossa IRA:n salamurhayrityksen tielle. Hän onnistuu syntyneessä tulitaistelussa estämään ryhmän aikeet, mutta hankkiutuu samalla itse perheineen järjestön erääksi pääkohteeksi... Tiukkaa ´tiedustelupalvelut vastaan terrorismi´-tavaraa alan spesialistikirjailijan Tom Clancyn tarinan pohjalta. Vain loppuratkaisut ovat epäuskottavuudessaan yliampuvia. Anne Archer, Patrick Bergin, Sean Bean, James Fox, Samuel L. Jackson, J.E. Freeman, James Earl Jones, Richard Harris.
Pahan lähettiläät
One False Move
Carl Franklin 1992 rikos
* * *
Kalifornia, U.S.A. Psykopaatit vankilakaverukset, valkoinen ja musta (Billy Bob Thornton, Michael Beach), vievät ensinmainitun tyttöystävän (Cynda Williams) avustuksella huumediilerin rahat ja kokaiinit, jättäen kuusi ruumista jälkeensä. Muutama viaton sivullinenkin mukaanlukien. Tämän jälkeen heidän verinen pakomatkansa jatkuu kohti Teksasia, mutta poliisit saavat myös vihiä porukan liikkeistä ja ovat tiukasti kintereillä... Thorntonin puoliksi käsikirjoittama rikostrilleri on kauttaaltaan erinomaisen näyttelijätyönsä ja lähes inhorealistisen väkivaltansa ansiosta harvinaisen vaikuttava leffaelämys kaikessa pienimuotoisuudessaankin. Alkuperäisnimi tosin hieman oudoksuttaa: mikä noista noin sadasta nähdystä oli juuri se "yksi väärä liike"? Bill Paxton, Jim Metzler, Earl Billings.
Paha poliisi
Bad Lieutenant
Abel Ferrara 1992 rikos
* *
Kehuttu ja kohuttu, mutta samalla äärimmäisen sensaatiohakuinen kuvaus poliisimiehestä (Harvey Keitel), joka yrittää keinolla millä hyvänsä löytää nunnan raiskaamiseen syyllistyneet k-päät. Siitä huolimatta että itse on korruptoitunut kaikin kuviteltavissa olevin tavoin. Keitelin huumeharhainen täysnakuilu kameran edessä on tämän myös huumaavan yliarvostuksen kohteeksi joutuneen leffan kuuluisin kohtaus, pakottaapa tuo virkavallan edustajien valio lisäksi teini-ikäiset tytöt harrastamaan simuloitua seksiä kanssaan jne. Pelkästään luotaantyöntävien kuvien lisäksi myös loppu on luvattoman helppo ja epätyydyttävä. Victor Argo, Paul Calderon.
Paholaisen suudelma
Traces Of Red
Andy Wolk 1992 rikos/jännitys
* * ½
Pikkukaupungin naisia on alkanut löytyä murhattuna, ja samaan aikaan tapauksia tutkiva poliisietsivä (James Belushi) saa uhkaavansävyisiä runokirjeitä suudelmin suljetuissa kuorissa... Aikansa trendin mukainen eroottisesti ladattu sarjamurhaajaleffa, jossa pienestä budjetista ja yleisestä TV-elokuvamaisuudesta huolimatta yllättävän pätevä käsikirjoitus pitää jopa Belushin pahimmat herjanheittohalut kurissa. Vain tuo aivan lopussa koittava juonikeikaus todella älytön. Tony Goldwyn, Lorraine Bracco, William Russ, Faye Grant, Michelle Joyner.
Pimeyden armeija
Army Of Darkness
Sam Raimi 1992 seikkailu/kauhu
* * *
Kuten jo "The Evil Dead" sarjan kakkososassa (1987) tuli loppukohtauksen myötä luvattua, Ash (Bruce Campbell) on päätynyt jonkinlaisen aikapyörteen vaikutuksesta keskiajalle ja siellä nyt sitten listii kiivaaseen tahtiin hirviöitä ja zombieita. "Tulevaisuuden mies" saa tehokkaalla toiminnallaan osakseen niin ihailua kuin syytöksiä noituudestakin... Hupaisa riehuminen siis jatkuu entistä mielenkiintoisemmissa ja värikkäämmissä ympyröissä. Pientä rauhoittumista splatter-osastolla kompensoivat tässä trilogian (todennäköisessä) päätösjaksossa myös aikaisempia loogisemmat juonikuviot ja älyttömimpien farssituokioiden vähentäminen. Embeth Davidtz, Marc Gilbert, Ian Abercrombie, Richard Grove, Bridget Fonda. Sivurooleissa mm. ohjaajan velipoika Ted sekä Romero-vakio Patricia Tallman.
The Player -pelimies
The Player
Robert Altman 1992 draama/rikos
* * * ½
Hollywoodin elokuvastudioiden osastopäälliköillä on suuri valta katkaista uria tai saada ne lentoon. Griffin Mill´nkin (Tim Robbins) motto on: "Kerro ideasi 25 sanalla tai lyhyemmin". Äkkiäarvaamatta joku torjuttu käsikirjoittaja-juippi päättää alkaa lähetellä vaarallisensävyisiä uhkauskirjeitä Mill´n toimistoon, aiheuttaen tapahtumaketjun, jossa kovakin pelimies joutuu harkitsemaan siirtojaan aivan tosissaan... 1990-luvun definitiivinen ´Hollywood inside´ -elokuva. Näppärästi kirjoitettu ja mainiosti näytelty niin päähenkilöiden kuin valtaisan cameo-porukankin osalta. Aavistuksen kuitenkin ylipitkä ja Greta Scacchilla on vähän turhan iso rooli, vaikka onkin pätevä, suurenmoiset rinnat omaava näyttelijätär. Fred Ward, Brion James, Vincent D´Onofrio, Cynthia Stevenson, Peter Gallagher, Whoopi Goldberg, Lyle Lovett, Dean Stockwell.
Poison Ivy
Poison Ivy
Katt Shea 1992 draama/rikos
* *
17-vuotias Drew Barrymore esittää nuorta, opportunistista ja lolitamaista lukiolaista, joka ujuttautuu rikkaan perheen sisäpiiriin muka hiljaisen koulutoverinsa (Sara Gilbert) "ystävänä". Päätavoitteenaan on kuitenkin vietellä perheenisä (Tom Skerritt) ja hyötyä tästä niin paljon kuin mahdollista... Turhan ennalta-arvattava ja mielikuvitukseton "paha teini"-stoori. Cheryl "Charlien enkeli" Ladd. Leonardo Di Caprio vilahtaa yhtenä nuorison edustajista.
Poppamies
Medicine Man
John McTiernan 1992 draama
* *
Sean Connery on Amazonin viidakoissa työkentelevä omalaatuinen tiedemies, joka on juuri keksimäisillään lääkkeen syövän voittamiseksi. Hän tarvitsee loppuvaiheisiin itselleen assistentin, mutta kun tämä saapuu paikalle niin voi pahus: tämä onkin nainen (Lorraine Bracco). Mitä semmoisella tekee? Poninhäntä-Conneryn sovinististen murahtelujen varaan rakennettua tylsähköä tunteiden paloa aarniometsän siimeksessä.
Reservoir Dogs
Reservoir Dogs
Quentin Tarantino 1992 rikos
* * * * *
Rikollisporukka pui epäonnisen timanttikeikan jälkeen tapahtunutta tyhjässä varastorakennuksessa. Tarantinon, uuden amerikkalaisen väkivaltaelokuvan ihmelapsen, loistelias debyytti jättää raakuuksista sydämistyneet huutamaan irtileikatuille korville! Se, että hänen ohjaamansa/kirjoittamansa elokuvat ovat itse asiassa niin yksimielisesti kehuttuja osoittaa, että hyvä tarina ja laadukas toteutus puolustaa aina paikkaansa pehmompienkin katsojien mielissä. Minunhan on vaikea kuvitella viihdyttävämpää ajanvietettä kuin katsella kivikovia pukujätkiä jauhamassa tyhjänpäiväistä, silti hauskaa ja uskotta vaa läppää, sekä ampumassa pienimmästäkin syystä kenet hyvänsä ja virkavallan edustajat muuten vaan... Tosielämän kovanaamoja edustavat Lawrence Tierney ja Eddie Bunker, joista edellisellä oli Hollywoodin eniten rähinäpidätyksiä ja jälkimmäisestä taas tuli aikanaan kaikkien aikojen nuorin vanki kuuluisassa Folsomin rangaistuslaitoksessa. Ultracoolin leffan ainoa pienenpieni häiriötekijä on Tim Roth, joka ei ole minusta kovin hyvä näyttelijä. Mutta siis: Tarantinon elokuvat ja Nirvanan musiikki saivat uskomaan ainakin länsimaisen kulttuurin osalta parempaan huomiseen 1990-luvulla... Harvey Keitel, Chris Penn, Steve Buscemi, Michael Madsen ja tietenkin Tarantino itse.
Romper Stomper
Romper Stomper
Geoffrey Wright 1992 draama/toiminta
* *
Aussiskinit vihaavat systeemiä ja hakkaavat Russell Crowen johdolla maataan saastuttavia vinosilmiä sun muuta pohjasakkaa. Taistelussa kaikkia vastaan porukka alkaa pian "yllättäen" huveta olemattomiin... Ehdottomuudessaan ja lohduttoman vastenmielisessä maailmankuvassaan ikäänkuin uusnatsiversio "Kerran sotureita" (1994) -leffasta. Lopun vähän syvällisemmistä sfääreistä huolimatta puuduttava kokemus, vaikka tokihan jos oikein pohjamutia (hehe) myöten tongitaan niin pojat on tässä periaatteessa oikeassa. Menisivät nyt kuitenkin edes töihin. Jacqueline McKenzie, Daniel Pollock.
Satunnaisia sankareita
Hero
Stephen Frears 1992 draama/komedia
* * *
Pikkurikollinen huijari (Dustin Hoffman) on kerrankin täyttämässä lupaustaan ja ajelemassa kohti entistä kotiaan hakemaan poikaansa sovitulle retkelle, kun aivan hänen eteensä maantiesillalle sattuu tipahtamaan pakkolaskun tehnyt matkustajakone. Pitkin hampain hän ryhtyy pelastustoimiin, mutta turha enää edes yrittää selittää ex-vaimolle (Joan Cusack) myöhästymisen tämänkertaista syytä... Hoffmanin kompleksisen ja mielenkiintoisen roolihahmon varassa sinnittelevä tragikomedia. Viihdyttää muutenkin melko jättimäisistä juoniaukoistaan huolimatta. Geena Davis, Andy Garcia, Kevin J. O´Connor, Chevy Chase, Stephen Tobolowsky, Maury Chaykin, Tom Arnold. Hoffmanin nuoren asianajajan roolissa Cusackin näyttelevistä sisaruksista nuorimmainen eli Susie.
Seis! Tai mamma ampuu
Stop! Or My Mom Will Shoot
Roger Spottiswoode 1992 komedia/rikos
* *
Nelikymppinen losilainen poliisimies (Sylvester Stallone) saa kasaantuvien työpaineiden lisäksi kertaheitolla lisähaasteita arkielämäänsäkin, kun vähintäänkin omistushaluinen mamma (Estelle Getty) tulee itärannikolta vierailulle... Stallonen itsensä uransa suurimpana häpeäpilkkuna pitämä leffa ei täten sitä tietenkään ole, vaan kaikesta köykäisyydestään ja älyttömyyksistään huolimatta tämä peittoaa viihdytysarvoltaan kevyesti useammankin miehen umpisurkean toimintajyräyksen ("Cobra" (1986), "Tango & Cash" (1989), "D-Tox" (2002)...). Muutenkaan ei lajityyppinsä normaalitasoon nähden tarvitse hävetä millään lailla. JoBeth Williams, Roger Rees, Martin Ferrero, John Wesley.
Serkkuni Vinny 
My Cousin Vinny
Jonathan Lynn 1992 komedia/rikos
* * ½
Kahta tien päälle lähtenyttä nuorukaista (Ralph "Karate Kid" Macchio, Mitchell Whitfield) syytetään paikallisen kauppiaan murhasta jossain takahikiä-kaupungissa Alabamassa. Toinen heistä muistaa yht´äkkiä, että hänellähän on serkku (Joe Pesci) New Yorkissa, joka on ainakin jonkin sortin juristi... Sympaattisen pääosaporukkansa ansiosta katsomisen arvoinen hupikeitos, jossa kuitenkin melkein jokaisen vitsin ja "yllättävän" käänteen pystyy arvaamaan ennalta. Marisa Tomei´n, niin nätti kuin onkin, saama oscar on yksi akatemian historian kiistellyimmistä, ja aika ansaitusti... Fred Gwynne, Bruce McGill, Lane Smith, Austin Pendleton, James Rebhorn, Maury Chaykin.
Suurkaupungin yöt
Night And The City
Irwin Winkler 1992 draama/rikos
* * *
Kertomus nykiläisestä "gonzojournalisti"-asianajajasta (Robert De Niro), joka keksii ryhtyä nyrkkeilytapahtuman promoottoriksi. Sen jälkeen hänellä onkin tekemistä hoitaakseen menestyksellä niin salarakkaansa (Jessica Lange), tämän baarinomistaja-miehen (Cliff Gorman) kuin paikallisen rikollispomonkin (Alan King) reviireillä liikkumisensa... Uusintaversio Jules Dassinin film noir-klassikosta vuodelta 1950. Erinomaisia näyttelijäsuorituksia, mutta elämänmakuisesta rosoisuudestaan huolimatta juoneltaan hieman tasapaksu ja yllätyksetön. Jack Warden, Eli Wallach.
Tappava ase 3
Lethal Weapon 3
Richard Donner 1992 toiminta/rikos
* *
Vähän väsähtänyt mutta edelleen katsottava actionpläjäys, jossa Danny Glover on jo toteamassa lopullisesti että "I´m too old for this shit". Mutta ei sittenkään ´yllättäen´ eläkkeelle ehdi, kun omasta poliisilaitoksesta löytyy hämärähommiin siirtynyt alajaosto... Gibsonin Melin kiinnostuksen kohteena tällä kertaa kyttämuijien kruunaamaton kuningatar Rene Russo.
Tuhlaajapoika
Veikko Aaltonen 1992 draama/jännitys
* * *
Sado-masokistinen tarina lääkärimiehestä (Esko Salminen) joka palkkaa ex-linnakundin (Hannu Kivioja) hakkaamaan itseään säännöllisin väliajoin. Miehen vaatimukset käyvät ajan myötä yhä hurjemmiksi... Kerrankin kiintoisalla tavalla sairas suomileffa. Bonuspisteitä jälleen annettava myös Kallion kulmien ansiokkaasta kuvauksesta. Leea Klemola, Matti Onnismaa, Markku Peltola, Sulevi Peltola, Antti Raivio.
Ukkossydän
Thunderheart
Michael Apted 1992 rikos/toiminta
* *
Intiaanireservaatissa South Dakotassa tapahtuneita murhia saapuu selvittämään itsekin sioux-verta omaava FBI-agentti (Val Kilmer). Avukseen hän saa paikallisen sheriffi Varis Hevosen (Graham Greene), jonka puolueettomuutta voi tietenkin kättelyssä epäillä... Lähtökohtaisesti mielenkiintoinen, mutta tylsähkösti toteutettu alkuperäisamerikkalaisten asemaa ruotiva, tositapahtumista kimmokkeensa saanut rikostrilleri. Kilmer on muuten perimältään cherokee, ei sioux. Sam Shepard, Fred Ward, Fred Dalton Thompson.
Unissakävelijät
Sleepwalkers
Mick Garris 1992 kauhu
*
Hirveän kökköä King-kauhuilua. Uudentyyppiset, ihmishahmossa tarpeen tullen liikuskelevat mitkä lie demoninsa eivät tulleet jäädäkseen. Iänkaikkiset sisäpiirivitsi-cameot kirjailijan itsensä, Joe Danten, John Landisin ja Clive Barkerin taholta eivät nekään auta tässä nyt yhtään. Mädchen Amick, Ron Perlman.
Uuno Turhapuro -Suomen tasavallan herra presidentti
Ere Kokkonen 1992 komedia
* *
Oikein pressaksi asti on sitten tällä kertaa Uuno (Vesa-Matti Loiri) urallaan edennyt, vaan mitenkähän pitkään viihtynee, työtähän sekin on...? Aavistuksen keskivertoa hauskempi väri-uunoilu juuri tuon valtion päämiehen tittelin ansiosta, näin on saatu normaalit juonittelukuviot vähän isompiin poliittiisiin sfääreihin. Ja tällä kertaa appiukkokin törkyturvan käskytettävänä "vain" pahaisen pääministerin roolissaan. Matti "Paukku" Tuominenkin ärhentelee jo tottuneesti kivikovana vuorineuvoksena. Marjatta Raita, Marita Nordberg, Simo Salminen, Spede Pasanen, Hannele Lauri, Matti Tuominen, Aarno Sulkanen, Ismo Kallio, Olavi Ahonen, Helge Herala, Marja Korhonen, Elli Castrén, Leo Lastumäki, Aarre Karén, Aake Kalliala, Tom Pöysti, Riitta Väisänen. Myös suosikkipoliitikot Ben Zyskowicz ja Jörn Donner vilahtavat, samoin aina yhtä hurmaava Anna-Kaisa Hermunen.
Valo yössä
Shining Through
David Seltzer 1992 jännitys/sota
* *
Äidin puoleltaan saksalais-amerikkalainen nuori nainen (Melanie Griffith) lähetetään sodanaikaiseen Berliiniin peitehenkilöllisyyden turvin hankkimaan liittoutuneille arvokasta tietoa. Samanaikainen ihastuminen esimieheensä, OSS:n upseeriin (Michael Douglas), tuo tehtävään omat paineensa... Periaatteessa ihan ok, mutta monessa kohtaa turhan siloiteltu vakoojatrilleri. Esim. junamatka Natsi-Saksaan sujuu päähenkilöltä ikäänkuin ilman mitään tarkastuksia jne. Ja saksaa puhutaan taas vain silloin kun on näön vuoksi pakko. Liam Neeson, Joely Richardson, John Gielgud.
Veturimiehet heiluttaa
Kari Paljakka 1992 draama
* * ½
"Vintiöt" riehuvat 1970-luvun Porissa! Rentohenkinen ja sujuvasti etenevä, mutta lähes kaikki suomalaisen (nuoriso)elokuvan kootut kliseet sisältävä tarina tiiviistä kaveriporukasta, jonka jäsenet luonnollisesti joutuvat ajan myötä miettimään onko elämä sittenkin vain ryyppäämistä ja rellestystä? Näyttelijätaidottoman Samuli Edelmannin luultavasti paras suoritus. Hänen ja Santeri Kinnusen "tapaaminen bussipysäkillä" -kohtausta pidetään jo klassikkona. Liisa Mustonen, Niko Saarela, Jussi Chydenius, Esko Nikkari.
Viimeinen mohikaani
The Last Of The Mohicans
Michael Mann 1992 seikkailu/sota
* * * * ½
Amerikan koillisosissa riehuu brittien ja ranskalaisten välinen siirtomaasota v.1757. Paikalliset intiaaniheimot tukevat vaihtelevasti jompaakumpaa osapuolta, mutta kahden elossaolevan mohikaanin (1970-luvulla tosielämän intiaanikapinaa johtanut Russell Means ja Eric Schweig) ja heidän ottopoikansa Hawkeye´n (Daniel Day-Lewis) sydämet sykkivät vain uudisraivaajien kohtaloille. Brittiarmeijan vaatimukset myös kolonialistien osalta kiristyvät kuitenkin sitä mukaa, kun uutiset rintamalta huononevat... 1990-luvun harvoja elokuvahelmiä. Komeasti kuvattu ja näytelty seikkailutarina James Fenimore Cooperin klassikkoromaanin ja miksei myös 1936-version pohjalta välttäen (historiallisissa filmeissä aina vaarana väijyvän) ylettömyyksiin kohoavan mahtipontisuuden, höystettynä todella brutaalin verisillä taistelukohtauksilla. Day-Lewista ja Stowea kauniimpaa pääosaparia ei myöskään heti tule mieleen... Wes Studi, Steven Waddington, Maurice Roëves, Jodhi May, Terry Kinney, Pete Postlewhite.
Wayne´s World
Wayne´s World
Penelope Spheeris 1992 komedia/musiikki
* ½
Suursuosion saavuttanut infantiili hupailu Saturday Night Live´sta tutun Wayne (Mike Myers) & Garth (Dana Carvey)-parivaljakon toilailuista lähinnä rock´n´rollin ihmemaailmassa. Hokemia tuputettiin teinien käyttökieleen ("...not!", "We´re not worthy!" etc), mutta ei tämä täysjärkistä naurata kuin yhdessä kohtaa melkein: kitarakaupan seinäkyltti "NO Stairway To Heaven"! Rob Lowe, Tia Carrere, Brian Doyle-Murray, Lara Flynn Boyle.
Paras elokuva: Reservoir Dogs (Quentin Tarantino)
Miespääosa: Daniel Day-Lewis (Viimeinen mohikaani)
Naispääosa: Madeleine Stowe (Viimeinen mohikaani)
Miessivuosa: Jack Nicholson (Kunnian miehiä)
Naissivuosa: Whoopi Goldberg (The Player -pelimies)
Golden Turkey: Unissakävelijät (Mick Garris)
|