American History X
American History X
Tony Kaye 1998 draama/rikos
* * * ½
Poika (Edward Furlong) diggailee yli kaiken äärioikeistomielistä isoveljeään (Edward Norton) ja tämän vähintään yhtä fanaattisia kavereita. Mutta sitten veli tappaa kotipihalle tunkeutuneen neekeriporukan ja joutuu vankilaan useiksi vuosiksi. Kun hän viimein palaa, ei kaikki olekaan enää niin yksinkertaista kuin vanhaan ´hyvään´ aikaan... Hienosti eri aikatasoilla liikkuva ja yllättävän neutraalisti rankkaan yhteiskunnalliseen sanomaansa suhtautuva rotuvihakuvaus juutalaisohjaajalta. Alleviivaava, mutta alleviivaa taitavasti ja oikeita asioita. Molemmat Edwardit loistavia, Norton totutusti mutta varsinkin "T2" (1991) -Furlongin suoritus on miellyttävä yllätys. Vain vankilajakso ja sen vaikutukset päähenkilöön epäilyttävät: hänen äkkinäinen kääntymyksensä ja se kuinka tyhmästi hän vapauduttuaan käyttäytyy natsi-´kavereitaan´ kohtaan, tietäen hyvin näiden hengenvaarallisen vihkiytymisen asialleen. Lopuksi vielä yleisiä totuuksia: valkoiset (heterot) eivät osaa tanssia, neekerit tehdä (enää) rockmusiikkia, arabit juoda viinaa eivätkä juutalaiset urheilla. Mistäs näistä sinä olet kiinnostunut? Fairuza Balk, Stacy Keach, Avery Brooks, Beverly D´Angelo, Elliott Gould.
Antz -muurahaiset
Antz
Eric Darnell, Tim Johnson 1998 animaatio
* * *
Häviää värikkyydellä ja mielikuvituksella mitaten vuotensa toiselle murkkuhassuttelulle "Ötökän elämää" selvästi. Silti toki mainota hupailua tämäkin, etenkin kun pääkoheltajan ääneksi on saatu peräti Woody Allen! Lisäksi lihaskimppukaverinsa ulosant(z)ia hoitelee lähes yhtäläinen yllätysnimi eli Sylvester Stallone. Kovaa joukkoa riittää muutenkin: Dan Aykroyd, Anne Bancroft, Jane Curtin, Danny Glover, Gene Hackman, Jennifer Lopez, John Mahoney, Paul Mazursky, Sharon Stone, Christopher Walken.
Armageddon
Armageddon
Michael Bay 1998 scifi/toiminta
* *
Jättimeteoriitti lähestyy. Viimeisenä keinona maapallolaiset (lue: USA) keksivät että pitää lähettää kahdella avaruussukkulalla teksasilainen öljynporaustiimi tuon kivimöhkäleen päälle, jotta saataisiin ydinlatingit tungettua tarpeeksi syvälle. Pelkkä kohti ampuminen vaikka kaikilla viidellä tuhannella ohjuksella ei kuulema auttaisi yhtään... Jo juonikuviosta voi tyhmempikin päätellä että aivot narikkaan ja narikka maata kiertävälle radalle. Sellaisenaan lähes toimiikin melkein loppuun, kunnes koittaa se Bruce Willisin "sankarillinen uhraus" -kohtaus. Aivottomaltakin katsojalta pääsee nimittäin huuto jo kauan ennen tuon uskomattoman siirapin päättymistä. Suurmenestys lippuluukuilla kaikesta huolimatta, ja tietenkin. Billy Bob Thornton, Ben Affleck, Liv Tyler, Will Patton, Steve Buscemi, William Fichtner, Owen Wilson, Michael Clarke Duncan, Peter Stormare, Keith David.
Big Lebowski 
The Big Lebowski
Joel Coen 1998 komedia/rikos
* * *
Coen-veljesten vaihteeksi yllättävän toimiva friikkishow, lähinnä pääosan letkeän samaistuttavan vanhan hipin eli Jeffrey "The Dude" Lebowskin (Jeff Bridges) ansiosta. Kaverinsa John Goodmanin rooli on sen sijaan jälleen melkoisesti ylikirjoitettu, ja nuo "nihilisti"-sakemannit (mm. Peter Stormare) ovat niin naurettavia hahmotuksia että mikä tahansa muu kansakunta nostaisi näistä jo oikeussyytteitä pikkuhiljaa. Vakionaama John Turturro tuntuu myös tällä kertaa vähän ylimääräiseltä lisäykseltä. Sujuva ja hauska silti, ja huumoripitoisiinkin rikoselokuviin kuuluva väkivallan uhka koko ajan mukavasti ilmassa. Julianne Moore, Steve Buscemi, David Huddleston, Philip Seymour Hoffman, Tara Reid, David Thewlis, Ben Gazzara, Jon Polito.
Blade
Blade
Stephen Norrington 1998 kauhu/toiminta
* * *
Nuori, innokas mies saa kutsun ´pimeisiin´ bileisiin viettelevän näköiseltä leidiltä (Traci Lords!). Mestan sijainti teurastamon kylmähuoneen takana hieman oudoksuttaa aluksi, mutta sitä ei ole kohta sen enempää aikaa miettiä, sillä meininki tanssilattialla muuttuu nopeasti ikävästä pahemmaksi... Onnekkaasti viime hetkellä kesken verileikkien paikalle saapuu vampyyrien kauhu (!): ´Päiväkulkija´ Blade (Wesley Snipes)... Rankka ja verinen horroraction Marvel-yhtiön sarjakuvasankarin seikkailuihin pohjautuen. Millenium-ajan verenimijät on kuvattu suurelta yleisöltä tietymättömissä pysyttelevänä, mutta kuitenkin huomattavan runsaslukuisena ja vaikutusvaltaisena yhteiskunnallisena voimana; ainakin jos miettii millaisista määristä ihmisuhreja puhutaan joka yö... Suurimmat miinukset: Stephen Dorff virnuilee veemäisesti, mutta on etenkin Snipesiin ja Kris Kristoffersoniin verrattuna päähirviöksi pelkkä pikkupoika. Siitä huolimatta hänen on tavattoman helppoa kaataa ´puhdasverisistä´ koostuva, epäuskottavan hampaattomalta (!) vaikuttava vampyyrihallitus. Toisaalta taas oli miellyttävä huomata, että nykyisen tieteellisen, syntisen ajan hengessä kukaan ei edes yritä turvautua krusifiksiin vampyyrintorjunnassaan; valkosipuli on kylläkin edelleen kovaa kamaa... N´Bushe Wright, Donal Logue, Udo Kier, Sanaa Lathan.
Blues Brothers 2000
Blues Brothers 2000
John Landis 1998 komedia/musiikki
* *
Pystyynhaukuttu kulttikomedian "jatko-osa", jossa tukevoituneen Elwood Bluesin (Dan Aykroyd) on jälleen koottava bändi kasaan ja lähdettävä reissun päälle. Aisaparikseen hän on saanut jo v.1982 manan majoille menneen blues-veljensä John Belushin tilalle todellisen jyrän Mighty Mac McTeerin (John Goodman). Mukanaan heillä on myös pari maskottia, orpopoika Buster (J.Evan Bonifant) ja "neekeri-brother" Cab (Joe Morton). Kaikilla on luonnollisesti päällään asiaankuuluvat vermeet eli mustat hatut, puvut ja aurinkolasit... Ei varsinkaan alkupuoleltaan aivan niin surkea kuin olisi voinut kuvitella, mutta jo ykkösosan (1980) kovin yksinkertaisesta juonentyngästä on edetty täyteen mielikuvituksettomuuteen. Vihulaisista uusnatsit ovat vaihtuneet ryssämafiaan. Leffan kohokohta on komeasti visualisoitu "Riders In The Sky"-biisi. Cameo-rooleissa nähdään niin paljon soul- ja blues-alan legendoja ettei jaksa alkaa edes luettelemaan. Kathleen Freeman, Frank Oz, Steve Lawrence.
Bride Of Chucky
Bride Of Chucky
Ronny Yu 1998 kauhu/komedia
* *
Jälleen yksi episodi murhanhimoisen Chucky-nuken (ääni Brad Dourif) tarinaan. Toisaalta paljon pahempaakin huttua on nähty. Efektit kohtalaiset ja huumori edelleen sopivan vinksahtanutta. Chucky saa siis itselleen samanhenkisen nukkemorsion (Jennifer Tilly) joten jopa "herkkiä" hetkiä luvassa tällä kertaa...
Deep Impact
Deep Impact
Mimi Leder 1998 draama/scifi
* * ½
Komeetta lähestyy maapalloa. Ydinlataukset ovat ihmiskunnan viimeinen toivo, ensin kohteessa astronauttien toimesta paikan päällä poratut ja viime keinona lähettämällä kaikki päin. Vaan mahtaneeko mikään auttaa...? Kuuluu vuosituhannen vaihteen ns. ´taivas putoaa niskaan´-trilogiaan ("Armageddon" (1998), "Space Cowboys" (2000)), jossa jokaisessa mennään erikoisryhmän kera avaruuteen tekemään vaarattomaksi jos jonkinlaista planeettaamme uhkaavaa möhkälettä. Tämä on niistä paras, vaikka kovin ylisentimentaaliseksi tuubaksi meinaa lipsahtaa tässäkin etenkin loppua kohden vähän joka käänteessä. Hyvät näyttelijät ja se että edes jotain pääsee maahankin asti plussaa. Silti naurattaa nuo suunnitelmat: miljoona ihmistä pelkästään jenkeissä tullaan sijoittamaan jonkin vuoren sisään kahdeksi vuodeksi ja sitten he voivatkin tulla ulos... niin minne? Kaikki elämä tuhoutunut, kasveja myöten... Téa Leoni, Morgan Freeman, Robert Duvall, Elijah Wood, Leelee Sobieski, Vanessa Redgrave, Ron Eldard, Mary McCormack, Maximilian Schell, Bruce "Belker" Weitz, James Cromwell, Charles Martin Smith, Dougray Scott.
Godzilla
Godzilla
Roland Emmerich 1998 scifi/toiminta/kauhu
* *
Jättimäinen tultasyöksevä liskohirviö herää meren pohjalta ydinkokeen seurauksena, ja lähtee mitäpä muutakaan kaupunkia kuin New Yorkia tuhoamaan... Suunnilleen 1990-luvun huonoimmaksi leffaksi haukuttu japanilaisen monsteriklassikon uudelleenlämmittely ei ole minusta nyt ihan niin täydellisen syvältä. Mukavasti kieli poskessa tehty ja loppupuolen ylläri Madison Square Gardenissa jopa vähän säpsäyttää. Myös pääosan Matthew Broderick miellyttää aina. Mainoslause "Size does matter" on toki silti itse rainaa legendaarisempi. Jean Reno, Maria Pitillo, Hank "Simpsonit" Azaria, Michael Lerner, Harry "Simpsonit" Shearer, Vicki "Newsradio" Lewis.
H20
Halloween H20: 20 years later
Steve Miner 1998 kauhu
* *
Turha "vielä kerran"-lämmittely leffasarjaan, johon ei olisi kaivattu oikeastaan yhtään jatko-osaa legendaarisen ykkösen (1978) kiusaksi. Massamurhaaja-Meyers onnistuu kuin onnistuukin löytämään kaikkien vuosien jälkeen jo nelikymppisen siskonsa Laurien (Jamie Lee Curtis) ja tämän pojan (Josh Hartnett) saattaakseen homman lopulliseen päätökseen... Curtis, hyvä näyttelijä ja aina miellyttävä katsellakin, tekee tästä kaikesta huolimatta juuri ja juuri loppuun asti sinnittelyn arvoisen. Michelle Williams, LL Cool J, Janet Leigh.
Hevoskuiskaaja
The Horse Whisperer
Robert Redford 1998 draama
* *
Laatuisa mutta huimasti ylipitkä kertomus 13-vuotiaasta newyorkilaistytöstä (Scarlett Johansson), joka joutuu pahaan ratsastusonnettomuuteen. Hänen paras ystävänsä (Kate Bosworth) kuolee, hän itse menettää toisen jalkansa ja myös hevosensa loukkaantuu pahoin niin fyysisesti kuin henkisesti. Tytön äiti (Kristin Scott Thomas) päättää ettei eläintä lopeteta vaan se tullaan hoitamaan kuntoon ammattikouluttajan, kansankielellä "hevoskuiskaajan" (Redford), toimesta... Kaikin puolin myös turhan imelähkö nyyhkytarina hevosten ja epäuskottavien romanssien ystäville. Minullehan on ihan sama mitä noille hirnujille tapahtuu, hoidetaanko niitä vai tehdäänkö niistä makkaraa, kunhan ei tarvitse osallistua kumpaankaan toimenpiteeseen. Ja Thomas haikailee taas alta aikayksikön vierasta miestä heti tilaisuuden tullen kuten "Englantilaisessa potilaassa" (1996) paria vuotta aiemmin. Hyvähän muuten tuon hepan oli maaseudun rauhassa haavojaan parannella, mutta mitäs sitten kun itärannikon ruuhkaseudulla ajaa ensimmäinen rekka ohi...? Sam Neill, Dianne Wiest, Chris Cooper.
Johtaja Uuno Turhapuro -pisnismies
Ere Kokkonen 1998 komedia
* *
Tämä jäi viimeiseksi Uunoksi jos vielä 2000-luvulla ilmestynyttä "Uuno Turhapuro- This Is My Life"-muisteloa ei lasketa. Tavanomaista jo tuhat kertaa nähtyä koohotusta normaalein julkkisvilahteluin, joita taas niin runsaslukuisesti että mainitaan nyt vain Tapani Kansa nopealiikkeisen autokuskin roolissa! Spede Pasanen näyttääkin (ja kuulostaa) jo hirveän vanhalta kolme vuotta ennen kuolemaansa. Santeri Kinnunen esittää Turpa-Uunon broidia. Vesa-Matti Loiri, Marjatta Raita, Marita Nordberg, Simo Salminen, Elli Castrén, Katariina Kaitue.
Julma totuus
Disturbing Behavior
David Nutter 1998 kauhu
* *
Teinipoika (James Marsden) muuttaa perheineen Chicagosta normaalin idylliseltä vaikuttavaan Cradle Bayn pikkukaupunkiin. Mutta lähes ensimmäisestä koulupäivästä lähtien hän huomaa asioiden olevan pahasti vinossa, kuten muuan paikallinen pilviveikko (Nick Stahl) yrittää hänelle koko ajan tolkuttaakin... Jonkinlainen "Stepfordin naisten" (1975) ja "Society"n (1989) yhdistelmän tapainen nuorisokauhistelu, joka ei kaikessa älyttömyydessäänkään aivan susi ole. Pääosanuorten kohtalosta nimittäin jopa melkein välittää. Katie Holmes, Bruce Greenwood, William Sadler, Steve Railsback.
Juokse Lola
Lola Rennt
Tom Tykwer 1998 rikos/komedia/draama
* *
Ja Lola juoksee... Sata tuhatta D-markkaa pitäisi Lolan (Franka Potente) 25 minuutissa kehittää jostain ja toimittaa poikaystävälle (Moritz Bleibtreu), tai tämä tulee tekemään jotain epätoivoista. Kaksi ensimmäistä yritystä päättyvät vuoronperään toisen heistä kuolemaan, ja sehän ei käy, joten kolmas kerta toivottavasti toden sanoo... Kovasti kehuttu ympäri maailmaa, minusta muistuttaa lähinnä jonkun lahjakkaan teatterikoululaisen minuutissa väsäämää (siis juoni-idealtaan) tekelettä. Vain pääosan sirkeä, punainen letti suorana painava Potente saa sinnittelemään loppuun asti tämän kolmeen kertaan alusta alkavan, surrealistisen (ja 1990-luvun nuorisoleffan ollessa kyseessä ärsyttävän teknojumputuksen tahdissa etenevän) ´kiire ja hoppu´-kuvitelman. Miksi muuten Lolan täytyy käydä mielessään läpi kaikki tuttunsa ennenkuin muistaa että "ai niin, faijahan on pankinjohtaja"...?
Kova sade
Hard Rain
Mikael Salomon 1998 jännitys/toiminta/rikos
* *
Kostea tarina pikkukaupungin pankin rahankuljetusauton ajajasta (Christian Slater), jonka lastia yrittävät ryöstää lopulta niin rikolliset kuin paikalliset lainvalvojatkin. Samaan aikaan lähiseudun pato murtuu ja koko tienoo jää metrisen veden alle... Epäuskottava juttu, lievästi sanoen. Ja koko ajan oli pimeää ja aina satoi, niinkuin oikein surkeassa lapsuudessa. Morgan Freeman, Randy Quaid, Minnie Driver, Edward Asner, Dann "Kova laki" Florek, Richard A. Dysart, Betty "Tyttökullat" White.
Kuka pelkää mustaa miestä
The Gingerbread Man
Robert Altman 1998 jännitys/rikos
* * ½
Yllättävän rutiinimaisesti kuvattu trilleri ajatellen epäortodoksisena tunnettua ohjaajaveteraaniaan sekä kovaan paikkaan joutuvaa lakimiestä esittävää Kenneth Branagh´ia, yhtälailla riskejä ottamaan tottunutta monilahjakkuutta. Sen sijaan Robert Duvall iäkkäänä juoppona mutta myös aidosti vaarallisena hulluna riehuu edellistenkin puolesta. On tässä yllätyskäänteineen omat pienet jännityksen paikkansa toki. Embeth "Schindlerin lista" Davidz, Robert Downey Jr., Daryl Hannah, Tom Berenger, Famke Janssen.
Laululintu
Little Voice
Mark Herman 1998 musiikki/draama/komedia
* * *
Nuori, vieraita ihmisiä välttelevä brittinainen (Jane Horrocks) asustelee seksuaalisesti aktiivisen isosiskonsa (Brenda Blethyn) asunnon yläkerrassa. Päivät pitkät hän kuuntelee jazz- ja musikaalilevyjä kehittäen siinä samalla itselleenkin kuin huomaamatta loisteliaat laulunlahjat. Tämän toteavat pian muutkin... Viehättävä, tragikoominen tarina upeaäänisestä tytöstä josta ollaan tekemässä vastahakoista laulutähtöstä. Varsinkin kun Horrocksin kaltaisesta heinänkorresta ei luulisi lähtevän mitään pikku viserrystä kummempaa piipitystä. Myös Jim Broadbent on tapansa mukaan erinomainen miellyttävän taka-ajatuksettomana wannabe-managerina. Ewan McGregor, Michael Caine.
Mallioppilas
Apt Pupil
Bryan Singer 1998 draama/jännitys
* *
Lukiolaispoika (Brad Renfro) saa selville, että hänen naapurustossaan asuva iäkäs yksinäinen mies (Ian McKellen) on 2. maailmansodan natsirikollisia. Hän lupaa olla paljastamatta vanhusta, kunhan tämä vain kertoo entisaikojen hirmuteoista yksityiskohtia myöten. Poika nauttii vallastaan, mutta toki ex-teurastajan kärsivällisyydelläkin on rajansa... Stephen Kingin tarinaan pohjautuva pienimuotoinen trilleri on sanomaltaan hämärä ja myös loppuratkaisuiltaan epätyydyttävä. Yleisestä uskottavuudesta puhumattakaan. Bruce Davison, James Karen.
Mieletön juttu
Out Of Sight
Steven Soderbergh 1998 rikos/toiminta/komedia
* * *
Pankkien ym. kohteiden ryöstämisen erikoismies (George Clooney) pakenee taas kerran vankilasta, mutta joutuu ottamaan tällä kertaa pakomatkallaan panttivangikseen nuoren ja hehkeän FBI-agentin (Jennifer Lopez). Alkaa tapahtumarikas "mieletön juttu" lain eri puolilla olevien mutta muuten älyltään ja kemioiltaan toisiaan täydentävien välillä, samalla kun mies kuitenkin jo suunnittelee täyttä häkää seuraavaa keikkaansa: suurta timanttiryöstöä... Kerrankin erinomaisen näppärää, onnistuneesti huumoria ja väkivaltaa yhdistelevää rikosleffaa tarjolla. Lopezin vakuuttavuus "kovana mimminä" on tyystin eri luokkaa kuin karmeassa "Giglissä" (2003) muutamaa vuotta myöhemmin, samoin Clooney kaikesta joviaalin hyväntekijän maineestaan huolimatta sopii parhaiten nimenomaan tällaisiin itserakkaan paskiaisen rooleihin. Roolihahmoja ja tuttuja naamoja siihen malliin, että jopa Lopezin isukkia ja poikaystävää esittävät Dennis Farina ja Michael Keaton jäävät juonen kannalta aivan epäoleellisiin sivurooleihin... Ving Rhames, Don Cheadle, Catherine Keener, Steve Zahn, Albert Brooks, Luis Guzman, Samuel L. Jackson.
Mulan
Mulan
Tony Bancroft, Barry Cook 1998 animaatio
* * ½
Disney-yhtiö tarttui tällä kertaa kiinalaisiin legendoihin Hua Mulan-nimisestä naissoturista, joka mieheksi pukeutuneena lähtee taistelemaan hunneja vastaan (erittäin suurpiirteisesti arvioiden) n. 500jKr paikkeilla. Tuo yksi suuri taistelukohtaus onkin tämän enemmän kotirintaman sattumuksiin ja paikallisiin perinteisiin keskittyvän piirrosfilmin ehdoton kohokohta. Aikuismaisempi ote teki tästä joka tapauksessa erään tuottoisimmista disneyleffoista kautta aikojen. Tunnetuimpina ääninä Eddie Murphy, Miguel Ferrer, Harvey Fierstein, Pat Morita ja B.D. Wong.
Neuvottelija
The Negotiator
F. Gary Gray 1998 jännitys/rikos/toiminta
* * *
Panttivankitilanteiden laukaisemiseen ja kosketusyhteyden saantiin rikollisten kanssa tarvitaan poliisin omaa erikoisyksikköä eli "neuvottelijoita". Tässä alan ammattimies (Samuel L. Jackson) on kuitenkin joutunut itse kaappaamaan aseella uhaten hallitustason virkamiehiä puhdistaakseen maineensa: hänestä ollaan tekemässä suuren luokan korruptio- ja murhatapauksen syntipukkia... Tavanomaista huomattavasti parempi poliisiraina, jo senkin takia että Jacksonin vastapelurina on vähintään yhtä mainio Kevin Spacey. Muutenkin säilyttää pakollisista juonimahdottomuuksista huolimatta jännitteensä loppuun asti. David Morse, Ron Rifkin, John Spencer, J.T. Walsh, Paul Giamatti.
Pahan vanki
Hush
Jonathan Darby 1998 draama/jännitys
* *
Varakas nuori maalaistalon ja ratsastustallin isäntä (Jonathan Schaech) on löytänyt kauniin kaupunkilaistytön (Gwyneth Paltrow). Kohta on jo "kakku uunissa" ja naimisiinmeno edessä. Äärimmäisen omistushaluinen anoppi (Jessica Lange) ei kuitenkaan katso hyvällä poikansa huomiosta kilpailijoita... Etenkin Paltrown takia katsomisen arvoinen pienimuotoinen trilleri. Lange sen sijaan ei lyö tarpeeksi "yli" ollakseen uskottava/kiinnostava psyko. Nina Foch, Debi Mazar, Hal Holbrook.
Pelastakaa sotamies Ryan
Saving Private Ryan
Steven Spielberg 1998 sota
* * *
Ryan-nimisen sotilaan (Matt Damon) kolme veljeä kuolee lähes peräperää 2. maailmansodan eri rintamilla, hänet itsensä on pudotettu Normandian maihinnousun yhteydessä jonnekin päin Ranskaa. Pikaisesti koottu erillisyksikkö saa tehtäväkseen kyseisen miehen poishakemisen jotta edes yksi saman perheen pojista selviäisi. Ensimmäiset 45 minuuttia ovat infernaalisimmat koko sotaelokuvahistoriassa, kun juuri Tom Hanksin porukan kokemalla maihinnousulohkolla puolustustuli on sitä luokkaa että nelisentuhatta jenkkiä jää rantavettä koristamaan. Pääseehän ne perhanat läpi loppujen lopuksi, ja ennen loppurytinöitä riittää taas filosofisia pohdintoja sodan ja yleensä elämän kiemuroista ihan liian kanssa. Melkein koko joukkio onneksi lopulta tuhoutuu, varsinaisia hurraahuutoja tekee mieli päästellä lähinnä Spielbergin alter egon eli kiintiöjutkun (Adam Goldberg) ja rukouksia sönkkäävän tarkka-ampujan (Barry Pepper) kohdalla. Tom Sizemore, Edward Burns, Vin Diesel, Giovanni Ribisi, Jeremy Davies, Ted Danson, Paul Giamatti, Dennis Farina, Harve "Fargo" Presnell, Dale Dye.
Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa
Fear And Loathing In Las Vegas
Terry Gilliam 1998 draama/komedia
* ½
Kaksi huumehörhöä, toinen ammatiltaan toimittaja (Johnny Depp) ja toinen lakimies (Benicio del Toro) pistävät elämän sekaiseksi avoautomatkallaan pitkin Amerikan länsivaltioita 1960-luvun lopulla. Hunter S. Thompsonin psykedeeliseen kulttiromaaniin perustuva trippileffa, johon minä väsähdin kymmenessä minuutissa. Mainiosti jytäävä aikalaisrokki ainoa valopilkku tässä hölmöilyssä. Tobey Maguire, Ellen Barkin, Gary Busey, Christina Ricci, Mark Harmon, Cameron Diaz, Katherine Helmond, Michael Jeter, Lyle Lovett, Laraine Newman.
Piinaavat hetket
Desperate Measures
Barbet Schroeder 1998 jännitys/toiminta
* * ½
Sanfranciscolaisen poliisimiehen (Andy Garcia) kymmenvuotias poika (Joseph Cross) on kuolemansairas, ja ainoa apukeino olisi löytää hänelle sopiva selkäydinnesteen luovuttaja. Ja semmoinenhan löytyykin, nimittäin huippuvartioidun vankilan eristyssellissä istuva psykotappaja McCabe (Michael Keaton)... Yleensä inhoamani Keatonin hämmästyttävän onnistunut suoritus kylmäverisen, silti monivivahteisen ja kekseliään murhamiehen roolissaan kannattelee tätä muuten kliseistä "ota kiinni jos saat"-tarinaa. Vaan miten tuo Garcia pystyykin olemaan aina noin "vakuuttavan" yksi-ilmeinen vaikka mitä tapahtuisi? Marcia Gay Harden, Brian Cox, Erik King, Tracey Walter.
Poikkeustila
The Siege
Edward Zwick 1998 draama/jännitys
* *
Amerikkalaiset nappaavat huostaansa terroristiepäillyn salaisessa operaatiossa saaden näin arabimaailman vihat päälleen jälleen kerran. Alkaa yhtämittainen pommiräjäytysten aalto New Yorkissa. Hallitus katsoo olevansa pakotettu julistamaan kaupunkiin poikkeus- eli käytännössä sotatilan, jonka varjolla lähes kaikki muslimitaustaiset ihmiset suljetaan leireihin kuulusteltaviksi... Suorastaan profeetallinen elokuva vuosia ennen surullisenkuuluisaa tiistaipäivää 11.9.2001, tosin tuskin tuokaan mikään lopullinen niitti oli. Eli kysymys on loppupeleissä siitä, mitä hyötyä islaminuskoisista yleensäkään tälle planeetalle on? Kuitenkin puhtaasti elokuvana melkoisen rutiinimainen ja loppua kohti jopa tylsä, toisaalta pääosassa Denzel Washington niin tietää sen... Annette Bening, Bruce Willis, Tony Shalhoub, David Proval.
Psyko
Psycho
Gus Van Sant 1998 kauhu
* ½
Aivan tarpeeton klassikkojen klassikon uudelleenlämmittely. Alkuperäisen jännitystunnelmasta ei jäljellä häivääkään vaikka luonnollisesti alastonta pintaa saatu hieman lisättyä. Vince Vaughn, Anne Heche, Julianne Moore, Viggo Mortensen, William H. Macy, Robert Forster, Philip Baker Hall, James Remar, James LeGros.
Päävärit 
Primary Colors
Mike Nichols 1998 draama
* * *
Viihdyttävä Bill & Hillary Clinton -piruilu, jossa John Travolta huikentelevaisen presidenttiehdokkaan roolissaan ja Emma Thompson tämän tiukan terävä-älyisenä siippana tekevät muistettavat roolityöt. Parasta leffassa on kuitenkin aina mainion Kathy Batesin esittämän "presidentintekijän" tragikoominen hahmo. Suurin miinus on puolestaan minun mielessäni tietenkin tuon ihanasilmäisen kampanja-avustaja Maura "ER" Tierneyn ja mustan kollegansa suhde... Paljon mielenkiintoisia naamoja myös sivuosissa: Billy Bob Thornton, Larry "JR" Hagman, Diane Ladd, Paul Guilfoyle, Rob Reiner.
Rajaton tahto
Without Limits
Robert Towne 1998 draama
* * *
Asiallinen, todenmakuinen ja mukavasti myös suomalaisia koskettava kuvaus amerikkalaisjuoksija Steve Prefontainen (Billy Crudup) turhan lyhyeksi jääneen uran vaiheista. Itse päätapahtuma eli Münchenin olympialaisten 5000 metrin juoksu on myös käsitelty kiitettävän tarkasti, vaikkei joku Pat Porter ja kumppanit nyt ihan yksi yhteen Viréniä ja kumppaneita muistutakaan! (Suuri osa materiaalista on toki ihan aitoa kisalähetystä ja -selostusta...) Donald Sutherland esittää tulisieluista valmentajaa ja Monica Potter tyttöystävää. Jeremy Sisto (Frank Shorter), Billy Burke (Kenny Moore), Dean Norris (Bill Dellinger), Adam Setliff (kiekonheittäjä Mac Wilkins), Matthew Lillard, William Mapother.
Rakastunut Shakespeare 
Shakespeare In Love
John Madden 1998 draama/komedia
* * ½
Seitsemällä oscarilla palkittu fiktiivinen kuvaus länsimaisen kirjallisuuden kuuluisimman hahmon William Shakespearen (Joseph Fiennes) aidosta rakkauden palosta kaunista aatelisneitoa (Gwyneth Paltrow, oscar) kohtaan hänen kirjoittaessaan samanaikaisesti Romeo ja Julia -klassikkonäytelmäänsä. Valitettavasti tuo ´muusa´ on jo varattu inhalle lordi Wessexille (Colin Firth), oikein kuningattaren (Judi Dench, oscar) suostumuksella, joten rakastavaiset voivat kohdata luvallisesti ainostaan teatterin lavalla ja kulisseissa, neitonen mieheksi naamioituneena... Samanhenkisesti komiikkaa ja tragediaa yhdistelevä pukudraama kuin oli tuo kaikkien rakkaustarinoiden fiktiivinen esikuvakin, valitettavasti leffan brittiläisyys korostuu yhä pahenevissa määrin loppua kohti ennalta-arvattavuutena ja itsetietoisuutena. Geoffrey Rush, Tom Wilkinson, Simon Callow, Ben Affleck, Martin "Huonosti käyttäytyvä mies" Clunes, Rupert Everett.
Ronin
Ronin
John Frankenheimer 1998 toiminta
* * ½
Irlantilaisnainen (Natasha McElhone) kerää eli puolilta maailmaa hampaisiin asti aseistautuneen eliittijoukon (etunenässä Robert De Niro) hankkimaan itselleen tietyn tärkeän salkun joka on joutumassa venäläisten käsiin. Homma hoituu, mutta siihen porukan harmoninen yhteispeli uhkaa päättyäkin... "Ronin" on japania ja tarkoittaa isännätöntä samuraitaistelijaa. Sellaisiksi itsensä mieltäneet nykypäivän soturit tarjoavatkin ihan kohtuullista meininkiä tässä verisessä action-trillerissä. Eurooppalainen ympäristö miellyttää jälleen silmää ja mitä vähemmän Jean Reno puhumisen sijasta toimii sen parempi aina. Stellan Skarsgård, Sean Bean, Michael Lonsdale, Jonathan Pryce. Sivuroolissa 1980-luvun suurin taitoluistelutähti Katarina Witt.
Rounders -ässä hihassa
Rounders
John Dahl 1998 draama/jännitys
* * *
Viihdyttävä, osin rajuotteinenkin tarina kahdesta nuoresta pokeritaiturista ja aina tarpeen tullen myös -huijarista (Matt Damon, Edward Norton). Ne temput vain saattavat näissä pöydissä osoittautua hengenvaarallisiksi... Itse en osaa pelata uhkapelejä centin vertaa, mutta mukavahan näitä on silti katella. Vain ryssämafian verkkaripukuisen pomomiehen ja samalla maanisen korttihain (John Malkovich) hahmo on enemmän koominen kuin uskottava. Martin Landau, John Turturro, Gretchen Mol, Famke Janssen, Melina Kanakaredes, Paul Cicero.
Sekaisin Marista
There´s Something About Mary
Bobby & Peter Farrelly 1998 komedia
* * ½
Suurmenestyksen saavuttanut farssi nuoresta naisesta nimeltä Mary (Cameron Diaz) joka on lopulta suunnilleen kaikkien henkilögalleriaan kuuluvien miesten unelmien kohde, etunenässä vanhan luokkatoverinsa Tedin (Ben Stiller). Hauskaa piisaa monessakin kohtaa, etenkin se "hiusgeeli"-kohtaus kuuluu jo legendojen joukkoon. Noin puolenvälin jälkeen leffa kuitenkin muuttuu pelkästään typeräksi "yllätyskäänteineen". Niitä kun alkavat tuottaa väkinäisenoloisesti muutkin kuin alan erikoismies Stiller... Matt Dillon, Lee Evans, Chris Elliott, Lin Shave, Jeffrey Tambor, Keith David. Sivuosissa myös oikein hyvärintaisia juutalais- (Sarah Silverman) ja afronaisia (Khandi "Newsradio" Alexander).
Siviilirohkeutta
A Civil Action
Steven Zaillian 1998 draama
* * ½
Tyypillisen laadukas mutta keskivertoa pitkäveteisempi tositapahtumiin perustuva oikeusjuttu, jossa John Travoltan johtama lakifirma ajaa itsensä konkurssiin yrittäessään saada suuryhtiöitä vastuuseen ympäristörikoksista. Robert Duvallin maneerit käyvät myös kovimmilla kierroksillaan. William H. Macy, Kathleen Quinlan, Tony Shalhoub, John Lithgow, James Gandolfini, Dan Hedaya, Sydney Pollack, Kathy Bates.
Takaa-ajajat
U.S. Marshalls
Stuart Baird 1998 toiminta/rikos
* *
"Takaa-ajettu" -leffan (1993) tehokkaalle ja "uskottavasti" taas ah niin kirjavansorttisesta yksilöstä koostuvalle sheriffijoukkiolle piti tietenkin oma leffansa räätälöidä, ihme vain että viisi vuotta ehti vierähtää. Tommy Lee Jones johtaa edelleen porukkaansa isännän ottein, kun tällä kertaa pitäisi saada kiinni vankeja kuljettaneen lentokoneen putoamisen(!) yhteydessä karkaava syytön musta mies (Wesley Snipes). Kovin kliseinen ja itsetietoinen toimintapala tämä on, ja pääpahiksen arvaa heti tämän kuviin ilmestyessään. Robert Downey Jr., Joe Pantoliano, Kate Nelligan.
Tiedän yhä mitä teit viime kesänä
I Still Know What You Did Last Summer
Danny Cannon 1998 kauhu
* ½
Älyvapaan nuorisokauhun (1997) jatko-osa. Teiniporukka oli ajanut "viime kesänä" (vai pitääkö sanoa nyt sitten jo "toissakesänä") vahingossa erään maantienvarressa kulkeneen miehen yli, mutta päätti varmuuden vuoksi olla asiasta hissukseen. Vaan tottakai eräs jättikoukkujen heilutteluun ihastunut sadetakkimies on päättänyt kostaa asianosaisille verisesti... Tässä jaksossa henkiinjäänyt Jennifer Love Hewitt saa kuin sattumalta palkintomatkan paratiisisaarelle, jonne pääsevät (elossaolevat) kaveritkin mukaan. Paikan päällä alkaa tietenkin jälleen jäjestelmällinen listiminen... Uuden ja menestyksekkään ´slasher´-aallon kärkiteokset toki ansaitsevatkin asemansa tyylipuhtaan typerän toteutuksensa puolesta. Seksikäs söpöliini Hewitt oli kuitenkin ainoa syy minulle katsoa loppuun asti nämä kurjaleet. Freddie Prinze Jr., Bill Cobbs, Jeffrey Combs, Jack Black, Jennifer Esposito.
Truman Show
The Truman Show
Peter Weir 1998 draama/komedia
* * ½
Truman-niminen mies (Jim Carrey) elää näennäisesti tavanomaisen huoletonta ja keskiluokkaista elämää amerikkalaisessa pikkukaupungissa. Häntä odottaa kuitenkin melkoinen, koko olemassaoloaan koskeva yllätys... Carreyn ensimmäinen "vakava" rooli tässä Big Brother-tyyppisten tosi-tv-sarjojen esikuvassa. Itse tarina on silti kaikessa mahdottomuudessaan hieman turhanpäiväinen ja sanomaltaan hämärä. Ed Harris, Laura Linney, Paul Giamatti, Harry Shearer, Philip Baker Hall.
Täydellinen murha
A Perfect Murder
Andrew Davis 1998 jännitys/rikos
* * ½
Itse Sir Alfredin leffaan "Täydellinen rikos" (1954) pohjautuva perustrilleri, jossa liikemies (Michael Douglas) saa tietää ikävystyneen nuoren vaimonsa (Gwyneth Paltrow) sutinoista komean taiteilijarentun (Viggo Mortensen) kanssa. Eli hengiltähän moinen lutka olisi saatava, vallankin kun muhkeat perintörahat tulisivat bonuksena... Ihan mukavasti kiristysten ja juonittelujen verkossa otteessaan pitävä murhaleikki.
Urban Legend
Urban Legend
Jamie Blanks 1998 kauhu
*
"Tiedän mitä teit viime kesänä" -leffojen (1997, 1998) ja vastaavien menestyksen mainingeissa tehty teinipöljäke. Eli yksi kerrallaan joku kuolee, mutta kuka on kaiken takana? Vastaus: oli miten epäloogista tahansa niin "yllätyksen" nimissä sen on oltava... Tokihan tästä löytyy kiinnostuneille sentään aimo tukku nuoria tulevaisuuden lupauksia. Jared Leto, Alicia Witt, Rebecca Gayheart, Michael Rosenbaum, Tara Reid. Sekä hassunhauskasti cameon professorin roolissa heittävä Robert "Freddy" Englund.
Valtion vihollinen
Enemy Of The State
Tony Scott 1998 jännitys/toiminta
* * ½
Menestyvälle asianajajalle (Will Smith) ujutetaan satunnaisen tapaamisen yhteydessä tämän tietämättä todistuskappale suuren luokan poliittisesta murhasta... Sitten tuleekin tietysti hätä ja kiire, kun pitäisi oman henkensä lisäksi perhettäänkin pystyä varjelemaan, onneksi vanha hallituksen hommista eronnut salakuuntelija-ekspertti (Gene Hackman) ilmestyy tarjoamaan arvokasta apuaan... Sujuvasti etenevä hi-tech-trilleri, tosin varakas musta pääosasankarina vaatii aina jo kättelyssä mielikuvituksen venytystä äärirajoilleen... Jon Voight, Barry Pepper, Lisa Bonet, Jake Busey, Jamie Kennedy, Scott Caan, Jason Lee, Gabriel Byrne, Jack Black. Melkoinen määrä tunnettuja näyttelijöitä ilman krediittejä mukana, kuten Jason Robards, Philip Baker Hall ja Tom Sizemore.
Vampires
Vampires
John Carpenter 1998 kauhu/toiminta
* *
Tarantinon/Rodriquezin hengessä (lähinnä "Hämärästä aamunkoittoon" (1996-)-leffat) tehty verinen toimintapala, jossa vampyyrienmetsästäjät James Woods etunenässä jahtaavat ja tuhoavat säälimättä kohteitaan USA:n aavikkoseuduilla kunnes vastaan tulee ylivoimaisen tuntuinen yli 600-vuotias pääverenimijä Valek (Thomas Ian Griffith). Huonoja vitsejä ja muita typeryyksiä, kuten petturikardinaali Maximilian Schellin höpinät vanhemmiten korostuvasta "uskonpuutteesta", vaikka vieressä seisoo kokonainen armeija Saatanan lähettiläitä. Pahin vika kuitenkin tässä kuten niin monessa muussakin alan tuotoksessa: loppuratkaisujen koittaessa hirviöistä ei yht´äkkiä olekaan paljon mihinkään. Baldwinien veljessarjasta löytynyt toiseen pääosaan tällä kertaa Daniel. Sheryl Lee, Tim Guinee.
Veteen piirretty viiva
The Thin Red Line
Terrence Malick 1998 sota
* ½
Guadalcanalin saari oli yksi niistä monista joissa taisteltiin rajusti Tyynen Meren herruudesta amerikkalaisten ja japanilaisten välillä 1943. Tästä yrittää Malickin elokuva kertoa, mutta kovin helppoa ei ole katsojalla yleistilanteessa perässä pysyä kun kamera heiluu pitkin puskia mieheltä toiselle näiden todella kiintoisia aatoksia ja mielentiloja kuulostellen. Hohhoijaa. Taistelun jälkeiset shokeeraavat kuvat hengissä selvinneistä mutta lähes mielipuolten tasolle vajonneista japanilaisvangeista pelastavat minkä voivat tässä poikkitaiteellisessa hölmöilyssä. Tuttuja näyttelijänaamoja mukana silti enemmän kuin lääkäri määrää. Sean Penn, Adrien Brody, John Cusack, James Caviezel, George Clooney, Woody Harrelson, Nick Nolte, John C. Reilly, Ben Chaplin, John Travolta, Elias Koteas, John Savage, Jared Leto, Tim Blake Nelson, Nick Stahl, Don Harvey, Miranda Otto.
Vieras tulevaisuudesta
Sphere
Barry Levinson 1998 scifi/kauhu
*
Meren pohjasta löytyy melkein kilometrin pituinen avaruusalus. Ryhmä jenkkitutkijoita lähtee tuota ihmettä tutkimaan, ja löytää vehkeen sisältä täydellisen muotoisen metallipallon. Esine johdattelee heidän mielensä tuntemattomiin "sfääreihin"... Uskomattoman tylsä ja mielenkiinnoton "tarkovskilaisen" filosofinen hölynpöly, tähtikaartista ja Michael Crichtonin alkuperäisteoksesta huolimatta. Dustin Hoffman, Sharon Stone, Samuel L. Jackson, Peter Coyote, Live Schreiber, Queen Latifah. Helikopteri-pilottina 80-luvun juppirokkari Huey Lewis.
Ötökän elämää
A Bug´s Life
John Lasseter, Andrew Stanton 1998 animaatio
* * * * ½
Vallankumouksellisen Pixar-tekniikan toistaiseksi värikkäin ja kekseliäin tuotos, ja sehän on jo paljon sanottu. Valtavan lajimäärän eri kokoisia ja muotoisia "ötököitä" omine ominaisuuksineen tarjoava Disney-hupailu riemastuttaa myös kaiken kokoisia ja muotoisia ihmiskatsojia! Pääosassa vipeltävät (jostain syystä siniset) muurahaiset joita ilkeät hepokatit kiusaavat; tosin hieman mietityttää, että mihinkähän kyseisen keon sotilasosasto on mahtanut karata...? Huomattavasti parempi kuin samanaikainen vastapoolinsa "Antz -muurahaiset", mutta jäi silti toiseksi kassatuloilla mitaten... Ääniosastokin jyrää: Dave "Newsradio" Foley, Kevin Spacey, Julia "Seinfeld" Louis-Dreyfus, Phyllis Diller, Denis Leary, David "Frasier" Hyde-Pierce, Madeline Kahn, John Ratzenberger, Alex Rocco, Roddy McDowall jne.
Paras elokuva: American History X (Tony Kaye)
Miespääosa: Edward Norton (American History X)
Naispääosa: Jane Horrocks (Laululintu)
Miessivuosa: Jim Broadbent (Laululintu)
Naissivuosa: Kathy Bates (Päävärit)
Golden Turkey: Veteen piirretty viiva (Terrence Malick)
|