Alaston satama
On the Waterfront
Elia Kazan 1954 rikos/draama
* * *
Ehkä kylmimmissä oloissa ikinä kuvattu A-luokan Hollywood-filmi, aiheena korruptoituneen ammattiliitton vaikutusvalta satamatyöläisten maailmassa. Lee J. Cobb gangsteroi joukkoineen ja Marlon Brando mumisee taattuun tyyliinsä heiluen oikean ja väärän polun tienhaarassa. Veljensä Rod Steiger kokee kovia, perunanenäinen pappi Karl Malden saarnaa, ja Eva-Marie Saint on reipas tyttölapsi tässä McCarthy-vainoissa kollegoita narauttaneen juutalaisohjaajan ylidramaattisessa oscar-klassikossa. Tuli aikoinaan Suomen TV:stä jostain syystä suunnilleen joka toinen vuosi.
Arpa on heitetty
Executive Suite
Robert Wise 1954 draama
* * ½
Menestyvän osakeyhtiön johtaja kuolee kaikkien yllätykseksi keskellä kirkasta päivää kadulle sydänkohtauksen uhrina, mistä alkaa muun johtokunnan tavallistakin hektisempi ja työntäyteisempi viikonloppu firman tulevaisuutta koskevien päätösten osalta... Etenkin näyttelijäkaartiltaan laadukasta mutta melko kuivahkoa juonittelua liikemiesten maailmassa. Keski-ikäisten pamppujen ja heidän naistensa (kaameimpana tapauksena jälleen kerran hysteerikko Barbara Stanwyck) edesottamukset ja kohtalot eivät tahdo yksinkertaisesti kiinnostaa. William Holden, Fredric March, Walter Pidgeon, Louis Calhern, June Allyson, Shelley Winters, Nina Foch, Dean Jagger.
Cainen kapina
The Caine Mutiny
Edward Dmytryk 1954 sota/draama
* * ½
Herman Woukin kirjaklassikon pätevä elokuvaversio. Teatterimaisuuden vastapainoksi hermoheikko kapteeni Humphrey Bogart ja metallikuulat! Van Johnson, José Ferrer, Fred McMurray, E.G. Marshall.
Gladiaattori
Demetrius And The Gladiators
Delmer Daves 1954 draama/toiminta
* * ½
Jatko-osa "Näin hänen kuolevan" (1953) -jeesusteluun, jossa roomalaisten hamuaman "kirotun" viitan omistajasta Demetriuksesta (Victor Mature) tehdään gladiaattori. Hänen uhmakkuutensa johtaa lopulta itse mielipuolikeisari Caligulan (Jay Robinson) tuhoon... Toiminnallisuudessaan ainakin esinäytöstään parempi "miekka ja sandaali"-tuotos. Keisarilliset historiat kuitenkin kaukana totuudesta, lähtien siitä ettei (Robinsonin jälleen rajusti campiksi vetäisemän) Caligulan perheestä näy koko aikana vilaustakaan, ei edes tämän kuolinkohtauksessa. Susan Hayward (Messalina), Michael Rennie (Pietari), Barry Jones (Claudius), Debra Paget, Anne Bancroft, Ernest Borgnine.
Johnny Guitar 
Johnny Guitar
Nicholas Ray 1954 western
* * *
Vienna-nimisen saluunanpitäjän ja ikäneidon (Joan Crawford) rahakkaat tulevaisuudensuunnitelmat ja etenkin kaveeraus Dancin´ Kidin (Scott Brady) johtaman rikolliseksi epäillyn porukan kanssa herättää suoranaista vihaa paikallisten kaivoksenomistajien keskuudessa. Tämän sopan keskelle ilmestyy kitara kainalossaan outo kulkijamies nimeltä Johnny Guitar (Sterling Hayden)... Kriitikoiden rakastama ns. yliwestern, jossa tunteet roihuavat valtoimenaan ja tiukkaa sananvaihtoa käydään kohtauksesta toiseen. Toimintaakin kuitenkin ihan mukavasti, ja liipaisinherkät äijänköriläät ovat vaarassa jäädä peräti sivuosaan kahden varsinaisen superbitchin, Crawfordin ja Mercedes McCambridgen sähistessä toisilleen. Vaan ikäistään vanhemman näköisiäkin sutturoita ovat molemmat, siinä mielessä epäuskottavia tavoittelun kohteita. Teemalaulusta "Surujen kitara" tuli melkoinen ikivihreä myös meilläpäin Metro-Tyttöjen esittämänä. Ward Bond, Ernest Borgnine, John Carradine.
Joki jolta ei ole paluuta
River Of No Return
Otto Preminger 1954 western
* * ½
Hehkeä Marilyn Monroe ja kivikasvo Robert Mitchum kera noin kymmenvuotiaan poikansa (Tommy Rettig) lähtevät tapahtumarikkaalle jokilautta-seikkailulle tavoitteenaan yhyttää ensinmainitun roistomainen sulhanen (Rory Calhoun), joka on varastanut jälkimmäiseltä tuonaikaiset välttämättömyydet eli hevosen ja kiväärin. Komeita maisemia ja näpsäkkää vuorosanailua, mutta toki joitakin epäuskottavuuksiakin, kuten länkkärihistorian kenties typerimmät inkkarit sekä Calhounin hinku lopussa ampua aseeton Mitchum kymmenien todistajien läsnäollessa. Matkalaiset pysyvät myös ihmeen hyväkuntoisina ja siisteinä Marilynin naamameikit mukaanlukien, rankasta useamman päivän reissaamisesta huolimatta.
Kaunis Sabrina
Sabrina
Billy Wilder 1954 komedia
* * ½
Sukupolvensa parhaan ohjaajan kepeäotteinen rakkaustarina kahden rikkaan veljeksen (Humphrey Bogart, William Holden) ja heidän autonkuljettajansa tyttären (Audrey Hepburn) välisistä suhdesotkuista. Rentoa näyttelijätyötä ja nasevaa dialogia, mutta Hepburnin motiivit ja tunne-elämän ristiriitaisuudet maistuvat kovin epäuskottavilta. Sitäpaitsi en edelleenkään välitä katsella parikymppisten tyttöjen ja viisikymppisten äijien suutelukohtauksia. Pienessä sivuroolissa kuuluisa ranskalainen teatteriguru Marcel Dalio.
Mustan laguunin hirviö
Creature From The Black Lagoon
Jack Arnold 1954 scifi/kauhu
* ½
Hirviö uiskentelee laguunin syvyyksissä eestaas, kunnes äkkää nuoren naisen pinnalla ja nappaa kainaloon. Tehdäkseen mitä, ei selviä... Olihan ne halvalla tehtyjä kaikki scifit 50-luvulla, mutta yleensä oikeinkin viihdyttäviä. Tämä "mies kumisessa kalapuvussa"-matkailukuvasto sen sijaan sekä halpa että pohjattoman tylsä.
Paljasjalkakreivitär 
The Barefoot Contessa
Joseph L. Mankiewicz 1954 draama
* * ½
Humphrey Bogart esittää elokuvaohjaajaa ja käsikirjoittajaa, josta tulee uudeksi näyttelijätähdeksi raketin lailla singahtavan espanjalaiskaunottaren (Ava Gardner) neuvonantaja ja henkinen tuki... Bogart ja toista Hollywoodin sisäpiiriläistä esittävä Edmond O´Brien ovat erinomaisia tässä melodraamassa, onnistuen valitettavasti vain osittain kompensoimaan lähes kaikkien muiden näyttelijöiden valjuutta. Toki Gardner on kaunis ja yrittää parhaansa, mutta roolihahmonsa on monisärmäisyydessään hänen kyvyilleen aivan liian haastava. Loppua kohden muuttuu juonenkin osalta yhä älyttömämmäksi: Gardnerin isä vapautetaan vaimonsa murhasta "itsepuolustuksen" nojalla (koska uhri nalkutti ja rikkoi radion!), kreivin (Rossano Brazzi) impotenssipaljastukset tuoreelle kreivittärelle vasta häiden jälkeen, ja eikö tälle pariskunnalle vaikka kuinkakin monen lapsen adoptointi olisi ollut pelkkä muodollisuus? Marius Goring.
Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä
Armand Lohikoski 1954 komedia
* ½
Osoittaen jälleen luku- ja käsityskykynsä toimivuuden Pekka (Esa Pakarinen) ja Pätkä (Masa Niemi) luulevat Justiinan (Siiri Angerkoski) antamassa ostoslistassa lukevan "sukset" eikä "sakset". Edelleen nokkelina miehinä he heti tajuavat pirttihirmun haluavan heidän lähtevän Lappiin jahtaamaan kauheaa Lumimiestä, jonka kiinniotosta on luvattu miljoona markkaa... Jonkunlaista seikkailuntynkää yritetty tuoda mukaan kansainvälisten kohu-uutisten Himalajalta löytyneistä jalanjäljistä innoittamina, mutta enempi taas pääpaino umpityperissä rakkauskuvioissa tässä kolmannessakin puupäilyssä. Virran Olavi heittää yhden suosituimmistaan eli "Sokeripalan" tällä kertaa. Anneli Sauli, Tuija Halonen, Åke Lindman, Vihtori Välimäki (Lumimies), Pentti Irjala, Juhani Kumpulainen, Leo Lähteenmäki.
Seitsemän samuraita
Shichinin No Samurai
Akira Kurosawa 1954 toiminta/draama
* * *
Köyhä 1500-lukulainen japanilaiskylä palkkaa seitsemän samurai-soturia kyetäkseen puolustautumaan ryösteleviä rosvojoukkoja vastaan. Klassikko, jossa katsojan ainoa harmin aihe ja taistelun paikka on päästä yli japanilaistyylisestä ilveilystä ja irvistelystä. Alkutunnarin "rumputulen" kaikuja voi kuulla myös Peckinpahin "Hurjan joukon" (1969) kuuluisassa ´tuhoonsa kävelevät miehet´ -kohtauksessa. Takashi Shimura, Toshirô Mifune.
Takaikkuna
Rear Window
Alfred Hitchcock 1954 rikos
* * *
Lehtimies L.B. Jeffries (James Stewart) makaa kotonaan jalka kipsissä pyörätuolissa, hinta liian lähellä rataa otetuista kilpa-autokuvista muutama viikko takaperin. Kuolemakseen kyllästyneenä hän alkaa seurailla ikkunastaan naapurien touhuja, vauhtiin päästyään pian lähes maanisella tarkkaavaisuudella. Hän näkee iloja, suruja, juhlia, yksinäisyyttä ja ehkä... murhan? Hitchcockin tapaan teknistä loistokkuutta ja puisevaa päähenkilöä tarjoaa tämäkin klassikkotrilleri. En ymmärrä, mitä ihana Grace Kelly taas näkee tuossa harmaapäisessä, kärttyisänä sammaltavassa Stewartin papassa. Kaipa nuo tilanteet sitten heijastivat joitain ohjaajan itsensä salaisia, perverssejä toiveita. No, Raymond ´Perry Mason & Ironside´ Burr on vakuuttavanoloinen murhamies ja mainitaanhan tässä sentään Suomi, jossa jäätyy kuulema heti kuoliaaksi! Ja mikä ettei, ainakin tuommoinen kalifornialainen pehmoperse! Thelma Ritter, Wendell Corey, Judith Evelyn.
Tie -La Strada
La Strada
Frederico Fellini 1954 draama
* * ½
Gelsomina (Giulietta "ohjaajanvaimo" Masina), yksinkertainen maalaistyttö, palkataan Sampanon, kiertelevän viihdyttäjän ja voimamiehen apuriksi. Karu, itsekeskeinen mies kohtelee tyttöä kuin koiraa. Gelsominan viaton hyväsydämisyys ei ehdi tehdä vaikutusta raakaan Sampanoon, ennenkuin on jo liian myöhäistä... ´Daa-daa, daa-da daa-da´... No, Sammy Babitzinin hyväntuulinen biisi ei liity mitenkään tähän kuuluisaan neorealistiseen italialaisklassikkoon. Vanha äärisovinisti Anthony Quinn esittää suurinpiirtein itseään tässä sanomaltaan hämärässä musiikkipitoisessa draamassa. Isänsä oli muuten irlantilainen ja äitinsä meksikolaisintiaani, mikä ehkä osittain selittää hänen rooliensakin valtavan kirjavuuden. Richard Basehart.
Tähti on syntynyt
A Star Is Born
George Cukor 1954 draama/musiikki
* * *
Kuuluisa mutta alkoholisoitunut elokuvatähti Norman Maine (James Mason) tekee kaikkensa, jotta ihastuksensa kohde, vielä tuntematon multilahjakkuus Esther Blodgett (Judy Garland) pääsisi ansaitsemaansa tähtiluokkaan niin laulajana kuin näyttelijänäkin... Uudelleen vuoden 1937 klassikosta versioitu, mutta etenkin häikäisevän pääosaparinsa osalta vähintään samaa tasoa oleva draama "Hollywoodin kulissien takaa". Muistettava myös syystä että Mason esittää hyvinkin totuudenmukaisesti tosielämän Garlandia! Elokuva jäi kuitenkin tuotantoyhtiön silpomisen (minkä myöhemmistä kopioista karulla tavalla pääsee kukin itse toteamaan) myötä lähes kokonaan huomiotta oscareita jaettaessa, ja näin herkkä naistähtensä poistui elokuvanäyttämöltä jälleen seitsemäksi vuodeksi... Loppukohtaus edelleen eräs historian kuuluisimmista itkettäjistä. Charles Bickford, Jack Carson, Tom Noonan.
Täydellinen murha
Dial M For Murder
Alfred Hitchcock 1954 rikos/jännitys
* * *
Lontoolainen ex-tennistähti (Ray Milland) haluaa eroon nuoresta, rikkaasta ja tyrmäävän kauniista vaimostaan (Grace Kelly) koska tällä on suhde amerikkalaisen dekkarikirjailijan (Robert Cummings) kanssa. Niinpä hän punoo mutkikkaan ja ainakin teoriassa joka yksityiskohdaltaan täydellisen juonen naisen hengenmenoksi... Teatterikappaleeseen perustuva (minkä kyllä huomaa), vähän liiankin nokkelasti kirjoitettu murhatrilleri, jossa myös Hitch pääsi leikkimään tuolloin muodissa olleella 3D-tekniikalla. Televisio kun oli noussut elokuvien vaaralliseksi kilpailijaksi, tai niin ainakin pelättiin. (Onneksi samoihin aikoihin keksittiin ihan täyspäinenkin houkutusvaltti eli Cinemascope.) Mainioiden näyttelijäsuoritusten ja makaaberin huumorinsa varassa tämäkin toki komeasti pinnalla keikkuu. Yksi todellinen camp-sananvaihto lipsahtanut mukaan: vaimo kertoo nyyhkien miehelleen, että murtovaras (Anthony Dawson) yritti kuristaa hänet. "Are you sure, darling"?! John Williams.
Viimeinen apassi
Apache
Robert Aldrich 1954 western
* * ½
Burt Lancaster on siis viimeinen taistelua jatkava apassi nimeltä Massai, Geronimojen ja kumppanien mentyä viimein antautumaan valkoiselle miehelle 1886. Aika hyvin saakin hässäkkää aikaiseksi yhden miehen terrori-iskuillaan, edes jenkkilinnoitusten muurit eivät urhoa estele. Mutta minkäs ylivoimaisille valkonaamoille mahtaa lopulta raivopäisinkään kapinallinen... Kohtalainen kostoretkitarina, suurimpana uskottavuusongelmana tietysti pääosan intiaaniksi tekeytyvä Lancaster. Loppu myös turhaa lässyttelyä, kai hänet nyt tekostensa jälkeen visusti hirtettiin saamastaan perheenlisäyksestä huolimatta, kun ilman sen kummempia syitäkin "herrarotu" massamurhasi heikäläisiä lähes milloin sattui huvittamaan...? Jean Peters, John McIntire, Charles Buchinsky (aka Bronson).
Yön pedot
Them!
Gordon Douglas 1954 scifi/kauhu
* * ½
Kaiken ennakkoon luetun kehun jälkeen jonkinasteinen pettymys. Ihan hyvin jännitystunnelmat luotu ennen jättimuurahaisten ilmaantumista, mutta sitten kun ilmestyvät niin liikkuvat kuin täit tervassa (!). Ja tuntuvat lisääntyvänkin aikalailla hitaasti puolen sentin pituisiin lajitovereihinsa verrattuna. No, ehkäpä sarvikuonon koko aiheuttaa juuri tämmöisiä ongelmia vikkelimmällekin kusiaiselle... James Whitmore, Edmund Gwenn, Joan Weldon, James Arness.
Paras elokuva: Takaikkuna (Alfred Hitchcock)
Miespääosa: Marlon Brando (Alaston satama)
Naispääosa: Judy Garland (Tähti on syntynyt)
Miessivuosa: John Williams (Täydellinen murha)
Naissivuosa: Thelma Ritter (Takaikkuna)
|