Children Of The Damned
Children Of The Damned
Anton Leader 1963 scifi/kauhu
* * ½
Perustuu samaan John Wyndhamin teokseen "The Midwich Cuckoo´s" kuin jo aiemmin tehty, tätä versiota parempi "Kirottu kylä" (1960), eli jostain ulkoavaruudesta tullut ´pöpö´ on saattanut jälleen joukon naisia siunattuun tilaan muutama vuosi takaperin. Tosin tällä kertaa valikoidummin Lontoon diplomaattipiireihin, mistä johtuen syntyneet ´kauhukakarat´ edustavat tasapuolisesti eri rotuja maailman eri kolkista. Tuijottamalla saavat edelleen tahtonsa läpi, mutta nyt viranomaiset ovat lähes alusta asti juonessa mukana ja tietenkin yhä pahenevaa tragediaa pukkaa loppua kohti... Ihan hyvälaatuinen tämäkin kaiken kaikkiaan, kuten Iron Maidenin samanniminen biisikin albumilta "The Number Of The Beast". Ian Hendry, Alan Badel, Barbara Ferris, Alfred Burke, Patrick Wymark.
Etelämeren seikkailijat
Donovan´s Reef
John Ford 1963 komedia/draama
* *
Tyhjänpäiväinen hakkaus- ja rakkaustarina Etelämeren saariston upeissa maisemissa. Mm. John Wayne ja Lee Marvin päässeet ilmaiseksi lomaparatiisiin sillä verukkeella, että tekevät siinä sivussa vähän elokuvaa. Kolmekymppisen kaunottaren Elizabeth Allenin ihastuminen rähisevään kuuttakymppiä lähestyvään Wayneen on myös jälleen kerran oman kakistelunsa paikka. Jack Warden, Cesar Romero, Dorothy Lamour, Marcel Dalio, Edgar Buchanan.
Irma La Douce -pikku pariisitar
Irma La Douce
Billy Wilder 1963 komedia/draama
* * ½
Värikäs ja muutamia hupaisia hetkiä tarjoava, mutta yleisesti ottaen vaisuhko "pariisilainen iloittelu" etenkin Wilderin asteikolla mitattuna. Hutsun (Shirley MacLaine) ja potkut saaneen korttelipoliisin (Jack Lemmon) rakkaustarina ei maistu uskottavalta oikein missään vaiheessa, vaikka toki MacLainea mielikseen muuten katseleekin. Ja huoran ammatti on ainakin tämän perusteella pelkkää juhlaa päivästä päivään. Tai siis pikemminkin illasta aamuun. Lou Jacobi. Vuorosanattomassa sivuroolissa vilahtaa nuori James Caan.
Kleopatra
Cleopatra
Joseph L. Mankiewicz 1963 draama/sota
* * *
Mahtava eepos Egyptin jumalaisen kauniista (legendojen mukaan) kuningattaresta (Elizabeth Taylor), ja tämän suhteista ja politikoinnista peräti kolmen eri roomalaisjohtajan kanssa: Caesarin (Rex Harrison), Markus Antoniuksen (Richard Burton) ja Octavianuksen (Roddy McDowall). Ultrakallis suurtuotanto floppasi kuitenkin mm. myöhästelyjen ja jakeluongelmien takia ensi-iltakierroksellaan pahan kerran. Komeaa katsottavaa silti ja historiallisestikin kai riittävän tarkka, aina rakastavaisten Kleopatran ja Antoniuksen lopullista tuhoa tiennyttä Aktionin meritaistelua myöten (31 eKr). Filmiversiot vaihtelevat pituudeltaan reilusta kolmesta yli viiteen tuntiin ("director´s cut"). Martin Landau, Andrew Keir, Hume Cronyn, Cesare Danova, Pamela Brown, George Cole, Kenneth Haigh, Robert Stephens, Francesca Annis, Carroll "Archie Bunker" O´Connor, Jean Marsh. "Nimettömissä" sivurooleissa mm. Finlay Currie ja Desmond "Mr Q" Llewelyn.
Linnut 
The Birds
Alfred Hitchcock 1963 kauhu
* * * ½
Nuori nainen (Tippi Hedren) haluaa tutustua tarkemmin lintukaupassa tapaamaansa mieheen (Rod Taylor), ja päättää tehdä yllätysvierailun tämän luokse Bodega Bayn merenrantakaupunkiin. Miehen talolle pääsee parhaiten veneellä, mutta kesken matkanteon naisen kimppuun hyökkää äkkiä lokki. Linnut ovat saaneet jostain syystä ihmisistä tarpeekseen... harmageddon! Daphne du Maurierin karmivasta novellista tyystin poikkeavaa, mutta lopullaan yhtä kammottavan aavistelevaa elokuvaa pilaa vain kökkö pääosakaksikko, mikä tietysti merkitsee aika paljon. Hitch erehtyi käyttämään ´Melanie Griffithin mutsi´-Hedreniä myöhemminkin, mutta näyttelijöiden valinnassahan hän ei tosiaan ollut mikään mestari. Sitä hän sen sijaan oli ohjaajana, tässäkin on mm. kenties kaikkien aikojen shokeeraavin ruumiinlöytö-kohtaus. Entistäkin mielenkiintoisemmaksi tämän vision tekee se nykytieto, että linnut ovat dinosaurusten jälkeläisiä... Suzanne Pleshette, Jessica Tandy, Veronica Cartwright.
McLintock!
McLintock!
Andrew V. McLaglen 1963 western
* ½
Jonkinlainen lännenversiointi Shakespearen komediasta "Kuinka äkäpussi kesytetään", jota pilaavat taas kerran pahasti farssimaiset ja sitä myöten rasittavan pitkästyttävät tappelukohtaukset, sekä myös ennenkaikkea Maureen O´Haran roolihahmon naurettavuus. "Tuttujen kesken" tehdyn makua vahvistaa karjaparoni John Waynen omat lapset sivurooleissa, eli Patrick ja Aissa. Chill Wills, Stefanie Powers, Jack Kruschen, Yvonne de Carlo, Edgar Buchanan, Bruce Cabot, Strother Martin, Perry Lopez.
Miekka kivessä
The Sword In The Stone
Wolfgang Reitherman 1963 animaatio
* * *
Hieman unohdettu Disney-piirretty kuningas Arthurin ja kumppaneiden tarinoista. Parasta antia on Merlinin ja ensiesiintymisensä tekevän velmuilevan noita-akan Matami Mimmin taikamittelö. Aivan tyypillisen viihdyttävää kamaa kaikin puolin.
Mieletön, mieletön maailma
It´s A Mad Mad Mad Mad World
Stanley Kramer 1963 komedia
* *
Kuten niin usein, tässäkin kun on oikein yritetty mahdollisimman monta kokkia tunkea samaan... ööh... soppaan, niin lopputulos on korkeintaan keskinkertainen. Sitäpaitsi ulkomaalaisille amerikkalaiset TV- ja lavaviihdyttäjänimet kuten Milton Berle, Sid Caesar, Buddy Hackett, Ethel Merman, Mickey Rooney, Jimmy Durante jne eivät ole välttämättä koskaan paljon sanoneet. Ja kun koko poppoo on vielä pahasti ehtooiässä kaiken lisäksi, puhumattakaan jo selvästi kivuliaasta Spencer Tracysta, niin eipä tämä farssi raha-aarteen etsinnästä hirveästi tahdo edes hymyilyttää. Lopullinen niitti rapakonkin takana menestymättä jäämiselle oli kuitenkin juuri ensi-ilta-viikonlopuksi sattunut ammuskelu Dallasissa, kansaa ei pahemmin komedia kiinnostanut vähään aikaan sen jälkeenkään. Jonkinlainen tallenne jälkipolville silti kyseessä.
Palvelija
The Servant
Joseph Losey 1963 draama
* *
Miespalvelija (Dirk Bogarde) saa paikan nuoren ja varakkaan, vasta Lontooseen muuttaneen aristokraatin (James Fox) huoneistosta. Viimeksimainitun tyttöystävä (Wendy Craig) huomaa kuitenkin heti ettei miehessä tunnu kaikki olevan kohdallaan, kuten ei myöskään tämän piiaksi palkatussa "pikkusiskossakaan" (Sarah Miles)... Hieman hämäräksi jäävä, vertauskuvallinen luokkayhteiskunnan kuvaus, ja joka tapauksessa suurimman osan ajasta vastenmielinen lähinnä Foxin roolihahmon kaikinpuolisesta kyvyttömyydestä johtuen. Catherine Lacey, Richard Vernon, Patrick Magee, Alun Owen. Myös käsikirjoittaja, näytelmäkirjailija Harold Pinter vilahtaa.
Salainen agentti 007 Istanbulissa
From Russia With Love
Terence Young 1963 toiminta
* * *
Mielestäni suunnilleen paras 60-lukulaisista bondeista, ainakin ylistetyn "Kultasormen" (1964) päihittää. Jo kylmän sodan liennytyksen tuulia puhalteleva menopala, jossa viimeisen päälle teräksisenä tappajana aina vakuuttava Robert Shaw. Hauska yksityiskohta: Connery jättää venäläiskaunottarensa (Daniela Bianchi) junahyttiin hetkeksi ja ilmoittaa koputtavansa palatessaan kolme kertaa. "Älä avaa muille". No, luulen että kolme koputusta on kuitenkin se määrä mitä 95 % kaikista ihmisistä harrastaa, joten ei mikään kovin salainen ja ovela vakoojakikka tällä kertaa... Auto-onnettomuudessa yli kasikymppisenä (!) menehtynyt Desmond Llewelyn tekee tässä ensiesiintymisensä Bondin ´varustelu´experttinä. Pedro Armendáriz, Bernard Lee, Lois Maxwell.
Shokkikäytävä
Shock Corridor
Samuel Fuller 1963 draama/kauhu
* * *
Toimittaja (Peter Breck) haluaa tehdä todellisen kohujutun mielisairaalan sisältä, mutta vaarantaa samalla oman päänuppinsa kestävyyden... Aiheiltaan rohkeimpien 1950-80-lukujen amerikkalaiselokuvien kulttiohjaajan eräs tunnetuimmista teoksista, jossa vertauskuvin ja suorempaankin käsitellään "ihannevaltion" ongelmia, mm. rasismia. Tiukkaa sanomaa, mutta silti: hullujen maailma on allekirjoittaneesta hieman tylsänpuoleinen, koska mikä tahansa puhe tai toiminta on koko ajan mahdollista...
Sissit
Mikko Niskanen 1963 sota
* * ½
Yllättävän realistinen sotakuvaus Paavo Rintalan romaanista. Matti Oravistokin onnistunut nyt karvanaamaisena jermuna jättämään pahimmat teatraalisuudet. Liikaa kuitenkin epäkiinnostavaa lotta-asiaa. Heimo Lepistö, Tea Ista, Anja Pohjola, Ritva Vepsä.
Suuri pakoretki 
The Great Escape
John Sturges 1963 sota
* * *
Kaikinpuolin amerikkalaisbrittiläinen suurelokuva ja suurmenestys, jonka pelastaa liialliselta hurmahenkisyydeltä koko tuon "suuren pakoretken" yllättävän epäonninen toteutus ja lopputulos. Toki juuri jenkkisankareiden (Steve McQueen, James Garner, James Coburn) pitää jokaisen hengissä selvitä... Tositapahtumiin perustuu, mutta viittaisiko silti leffan sanomapuoli johonkin sen tapaiseen ironiaan että "aina pitää yrittää vaikka yleensä v-uiks menee"? Toisaalta mikäs juuri tuossa, saksalaisten kerrankin löysin rantein hoitamassa leirissä olisi ollut lusiessa, vääjäämätöntä omien lopullista voittoa odotellessa...? Richard Attenborough, James Donald, Gordon Jackson, Donald Pleasence, Charles Bronson, David McCallum.
Taistelu Kultaisesta Taljasta
Jason And The Argonauts
Don Chaffey 1963 seikkailu
* * *
Tehosteguru Ray Harryhausenin komeat luomukset kannattelevat tätä fantasiaa kreikkalaisten jumaltarustojen sankareista ja monstereista, pääosassa seikkailee tällä kertaa myyttistä Kultaista Taljaa hamuava Iason (Todd Armstrong). Kaikki legendaan kuuluvat päähirviöt tietenkin mukana, eli kivijätti Talos, lentävät harpyija-noidat, monipäinen Hydra-monsteri sekä luurankosoturit. Yleistunnelmaltaan hieman liikaa kuitenkin myös lasten silmille sopivaa satuilua. Carl Barks teki sitäpaitsi paremman sarjakuvaversion ankkojensa kera (hehe).
Terrorin vallassa
The Terror
Roger Corman 1963 kauhu
* * *
Napoleonin ratsuväen upseeri (Jack Nicholson) tapaa hemaisevan maalaisnaisen (Sandra Knight) ja tätä seuratessaan hakeutuu paroni Von Leppen (Boris Karloff) isännöimään, synkkiä salaisuuksia huokuvaan linnaan... Cormanin ihan mainio camp-kauhu, jossa b-luokan budjetista huolimatta kuvaus on oikein tyylikästä ja tarinankerronta sujuvaa. Tavattomasti IMDb-keskiarvoaan (4,9) parempaa tavaraa. Dick Miller, Dorothy Neumann, Jonathan Haze.
Tom Jones -hulivilihurmuri 
Tom Jones
Tony Richardson 1963 komedia/seikkailu
* * ½
Kertomus 1700-luvun alkupuoliskolla Englannin maaseudulla kasvaneestä nuoresta miehestä (Albert Finney), joka "äpäryydestään" huolimatta saa komeudellaan naiset veteliksi ja miehet kateellisiksi... Finney yrittää kovasti olla gentlemannia mutta sortuu muutamaankiin harha-askeleeseen ja ylilyöntiin tässä väliin farssinkin aineksia sisältävässä Don Juan -mukaelmassa. Parhaan elokuvan oscar tuli kyllä aika heppoisin perustein, vaikkei ihan mikään "kaikkien aikojen" elokuvavuosi ollutkaan kyseessä. Susannah York, Hugh Griffith, Joan Greenwood, Diane Cilento, George Devine, David Warner, Peter Bull, Jack MacGowran, Julian Glover.
Tri Jerry & Mr. Hyde
The Nutty Professor
Jerry Lewis 1963 komedia
* * *
Hiirimäinen tri Kelp (Jerry Lewis) on varmasti ammatillisesti aivan pätevä kemianopettaja, mutta kurinpito luokassa tuottaa ongelmia, puhumattakaan tyttöjen hurmaamisesta. Eipä siinä muu auta, kuin kehittää semmoinen persoonallisuutta muuttava ihmejuoma, josta Dean Martinkin olisi kateellinen... Vanha kuminaama Lewis varastaa kohtauksia ja henkilöhahmoja sieltä sun täältä, mutta kokonaisuus on hyvinkin hauska, etenkin Buddy Love´n ensiesiintyminen on klassikkokamaa. Jerryn paras leffa, kuitenkin muiden kohellustensa tapaan melkoisesti vanhentunut aikain saatossa. Stella Stevens, Howard Morris, Kathleen Freeman, Henry Gibson.
Vaaleanpunainen Pantteri
The Pink Panther
Blake Edwards 1963 komedia
* * ½
Alkutekstien aikana esiintyneestä piirros-pantterista ja Henry Mancinin ikivihreästä tunnuskappaleesta tuli konsanaan kuuluisampi tapaus kuin tästä sinänsä klassisesta leffasarjasta, jossa Peter Sellers esittää kuolemattomaan tyyliinsä ranskalaista tarkastaja Clouseauta. "Do you have a rryym"? Tavoittelun kohteena oleva V.P. ei ole eläinkunnan edustaja vaan mittaamattoman arvokas timantti. David Niven, Robert Wagner.
Villin Pohjolan kulta
Aarne Tarkas 1963 seikkailu/rikos
* *
Ei aivan katastrofaalinen kotimainen "länkkäri" kolmesta Vornan veljeksestä (Åke Lindman, Helge Herala, Vili Auvinen), joita syytellään Lapin kultamailla paikallisten toimesta vähän kaikesta mahdollisesta. Jää luonnollisesti miesten omalle kontolle puhdistaa maineensa ja toimittaa todelliset roistot käpälälautaan. Käsiaseilla ammuskellaan yliluonnollisen tarkasti ja henkilöhahmot muutenkin sarjakuvatasoa; vain suurmaanomistajaa esittävä Kalervo Nissilä erottautuu näyttelijäjoukosta edukseen. Kauko Helovirta, Tamara Lund, Leo Jokela, Armas Jokio, Erkki Viljos, Toivo Mäkelä, Risto Mäkelä.
Yö kauhujen talossa
The Haunting
Robert Wise 1963 kauhu
* *
Kaksi outojen tapahtumien kanssa aikaisemminkin tekemisissä ollutta naista (Julie Harris, Claire Bloom) sekä kiinteistön perijä (Russ Tamblyn) kokoontuu pahamaineiseen kummitustaloon, jonne heidät on kutsunut paranormaaleihin ilmiöihin perehtynyt tohtori (Richard Johnson)... Harrisin erinomainen, neuroottinen roolisuoritus menee aikalailla hukkaan tässä muuten kovin laimeassa pelotteluelokuvassa, jossa aaveet toteuttavat itseään vain ovienrusikoinnin ja muun metelöinnin, tuulenvireiden ja kylmien huoneiden muodossa. Perustuu Shirley Jacksonin klassikkoromaaniin "House On The Haunted Hill", josta on leffan alkujuontoon suoraan lainattu koko jutun muistettavin virke: "Ja se, mikä talossa käveli, käveli yksin". Suominimen voi jättää jälleen kerran omaan arvoonsa, talossa vietetään useampi yö. Lois Maxwell.
Paras elokuva: Linnut (Alfred Hitchcock)
Miespääosa: Sean Connery (Salainen agentti 007 Istanbulissa)
Naispääosa: Julie Harris (Yö kauhujen talossa)
Miessivuosa: Richard Attenborough (Suuri pakoretki)
Naissivuosa: Jessica Tandy (Linnut)
|