Amerikan presidentti
The American President
Rob Reiner 1995 draama/komedia
* * ½
Michael Douglas on komea, älykäs ja huumorintajuinen leskipresidentti, joka ihastuu toimittajanaiseen (Annette Bening) aloittaen tämän kanssa salasuhteen. Amerikkalaisten omituisen ja kieroutuneen moraalinäkemyksen valossa hänen uransa on samantien vaakalaudalla... Aivan viihdyttävä presidentti-peli, jossa kerrankaan ei ole tilausta millekään Valkoisen Talon supersankarille maailmantuhon edessä. Toisaalta todennäköisesti myös tyhjänpäiväisin aiheenkäsittely. Sittemmin poliittisissa tv-sarjoissakin menestyneet Martin Sheen ja Michael J. Fox mukana. Richard Dreyfuss, David Paymer.
Ammattitappajat
Assassins
Richard Donner 1995 toiminta
* ½
Kaksi todellista hitman-spesialistia (Sylvester Stallone, Antonio Banderas) kilpailevat ensin samoista murhakohteista, ja käyvät lopulta tietenkin toistensa kimppuun. Suruttoman suorasukaista toimintaa, jossa etenkin pahan Banderasin mukanokkelat tokaisut ennen jokaista liipasimenvetoa tuottavat katsojalle näppylöitä jo kauan ennen loppupelejä. Etovan Julianne Mooren ilmestyminen äijien väliin vinkumaan ei tietenkään auta yhtään tätä kaiken muun lisäksi tolkuttoman ylipitkää ammuskelua.
Apollo 13
Apollo 13
Ron Howard 1995 draama/jännitys
* * * ½
Vajaa vuosi Neil Armstrongin "suuren harppauksen ihmiskunnalle" jälkeen lähtee jälleen uusi astronauttikolmikko kohti hopeista kiertolaistamme: Jim Lovell (Tom Hanks), Fred Haise (Bill Paxton) ja Jack Swigert (Kevin Bacon). Kuitenkin jo noin puolessa välissä menomatkaa tapahtuu alukselle jotain, mikä saa miehistön ilmoittamaan tarkkaamokeskukseen "Houston, we have a problem"... Tarkka kuvaus tosielämän melkein katastrofiin päättyneestä, järjestyksessä kolmannesta kuulennosta v. 1970. Teknisesti huippulaatua, ja näyttelijätyö samoin, mutta tietenkään pakollista jenkkiläistä ylidramatisointia ei voi välttää. Sitäpaitsi aiheesta tehty dokumenttifilmi on tasan yhtä jännittävä, riittää kun näkee sen. Gary Sinise, Ed Harris, Kathleen Quinlan, Xander Berkeley.
Braveheart
Braveheart
Mel Gibson 1995 sota/draama
* * ½
Eräs yliarvostetuimmista parhaan elokuvan oscar-voittajista Hollywoodin historiassa, mutta näyttelijäohjaajathan ovat tunnetusti aina Akatemian erityissuosiossa. Ja nimenomaan 1990-luvulla oikein korostuneesti. Puhtaasti visuaaliselta kannalta ihan komeasti kuvattu spektaakkeli skotlantilaisesta kansallissankarista William Wallacesta (Gibson), joka 1200-luvulla nousi joukkoineen uhmaamaan Englannin kuningasta Edward Pitkäkoipea (Patrick McGoohan). Mutta koko ajan niin ärsyttävän mahtipontista, itsetietoista ja varsinkin lopultaan ultrasentimentaalista tuubaa että normaalikatsojalle tulee näppylöitä. Oikeastaan vain Sophie Marceau on aidosti erinomainen kauniina ranskalaisprinsessana. Angus Macfadyen, Catherine McCormack, Brendan Gleeson, Brian Cox, Tommy "aito arpinaama" Flanagan, Ian Bannen.
Brooklynin vampyyri
Vampire In Brooklyn
Wes Craven 1995 kauhu/komedia
* ½
Ihan mukavasti Dracula-perinteitä siellä täällä kunnioittava, ja Eddie Murphyn "blacula"-hahmotus kaikkivoipaisuudessaan väliin vakuuttavakin. Vaan kun nuo hänen tähänkin tungetut "humoristiset" sivuroolinsa ja ennenkaikkea se iänikuinen, pakonomainen farssineekeri-sidekick (Kadeem Hardison) pilaavat tämän täydellisesti. Angela Bassett, Allen Payne, John Witherspoon, Zakes Mokae, Joanne Cassidy.
Casino
Casino
Martin Scorsese 1995 rikos
* * * * ½
Mafia pestaa juutalaisen vedonlyöjämestarin (Robert De Niro) johtamaan loisteliasta Tangiers-kasinoa Las Vegasissa 70-luvun alussa. Kaikki sujuukin hienosti, kunnes vanhan gangsteriystävän (Joe Pesci) jaolletunku, viranomaisten voimistuva kiinnostus sekä etenkin epätoivoinen rakkaus kimalluksen ja päihteiden perässä juoksevaa seurapiirikaunotarta (Sharon Stone) kohtaan alkavat hiljalleen romuttaa suuria unelmia... Scorsesen "Mafiaveljien" (1990) laveampi, hienostuneempi ja värikkäämpi sukulaisteos. Tuttuun tyyliin ultraväkivaltaa, visuaalista loistokkuutta sekä upeaa ajankuvaa hittibiisien ja kertojanäänen vauhdittamana. Eikä Pescinkään ole tarvinnut tehdä roolihahmolleen mitään muutoksia, vain nimi on vaihtunut Tommysta Nickyksi. Pahamaineinen "ruuvipuristin"-kohtaus leikattiin monessa maassa jo teatteriversiosta, mutta löytyy toki meidän kaikkien onneksi sellaisenaan dvd:ltä. Perustuu tositapahtumiin. Don Rickles, James Woods, Frank Vincent, Alan King, L.Q. Jones.
Clockers
Clockers
Spike Lee 1995 rikos/draama
* * ½
New Yorkin slummiseutujen kadut ja puistot ovat täynnä huumeita, murhia, meteliä, kusetusta ja tietenkin vähemmistön edustajia. (Valkoisten) poliisienkin kiinnostus koko touhua kohtaan alkaa olla sitä sun tätä, tapauksesta riippumatta. Vain yksi kovanaama-etsivä (Harvey Keitel) vaikuttaa edes vähät välittävänsä taas yhden mustan ruumiin kohtaloa selvittäessään... Spike Leelle tyypillisesti niggershittiä tarjotaan jälleen silmät ja korvat täyteen, onneksi höpinän ja tapahtumien ylitarjonnasta huolimatta laatunäyttelijät tekevät tästä aivan mukiinmenevän ghettobluesin (tai siis räpin). Leffan nimi meinaa katuslangissa "diilereitä". Mekhi Phifer, John Turturro, Delroy Lindo, Isaiah Washington, Keith David. Ohjaaja itse halusi vilahtaa aivan turhanpäiväisessä roolissa (= ei mitenkään "tarpeellisessa" tai "silmiinpistävässä").
Congo
Congo
Frank Marshall 1995 seikkailu/toiminta
* *
Sekalainen joukkio matkustaa Afrikkaan, päätähtäimenään Kongon (ent. Zaire) neitseelliset mutta yhtäkaikki hengenvaaralliset viidakkoseudut. Ryhmän jäsenten tarkoitusperät vaihtelevat: eräät ovat viemässä ihmisten joukossa viittomakielellä peräti kommunikoimaan oppinutta naarasgorillaa takaisin synnyinsijoilleen, toiset himoavat legendoissa mainitun timanttikaivoksen aarteita... Surkeaksi haukuttu viidakkoseikkailu pelastuu juuri ja juuri katsomisen arvoiseksi kahdesta syystä: Ernie Hudsonin erinomaisella ironialla vetämä rooli pääoppaana, ja lopun verinen tappaja-apina-episodi. Tosin viimeksimainituista olisi luullut moisella asearsenaalilla selvittävän ilman tulivuoren tarjoamaa "avustustakin", ja miten ihmisten joukossa elämään oppinut gorilla muka villissä luonnossa samantien pärjäisi? Spielberg-tuottajan hömppätoimintaa Michael Crichtonin kirjaan pohjautuen. Laura Linney, Dylan Walsh, Tim Curry, Joe Don Baker, Delroy Lindo, James Karen, Bruce Campbell.
Desperado
Desperado
Robert Rodriguez 1995 toiminta/rikos
* *
Ylityyliteltyä meksikolaissoopaa, jossa kitaraa rämpyttävä kulkumies (Antonio Banderas) tulittaa pari komppaniallista bandiittoja tohjoksi ja paneksii siinä sivussa Salma Hayekia. Täkyinä muutama hauskakin vitsi ja sivuroolissa Rodriguesin moninkertainen yhteistyökumppani Quentin Tarantino. Jenkkiversio saman ohjaajan täysin espanjankielisestä "El Mariachi" (1992) -kulttirainasta. Joaquim de Almeida, Cheech Marin, Steve Buscemi, Danny Trejo.
Dolores Claiborne
Dolores Claiborne
Taylor Hackford 1995 draama/rikos
* * ½
Kotiavustajaa nimeltä Dolores Claiborne (Kathy Bates) syytetään iäkkään emäntänsä murhasta. Naisen toimittaja-tytär (Jennifer Jason Leigh) saapuu kyseiseen pikkukaupunkiin saadakseen selville mitä todella on tapahtunut. Hän kuuleekin äidiltään enemmän kuin halusikaan myös oman menneisyytensä osalta... Harvinainen Stephen King-tarina parissakin mielessä: ei kauhua (iljettävyyksiä kyllä muuten) eikä yliluonnollisuuksia, sekä rohkea tarttuminen tähän asti kirjailijalle ongelmia tuottaneeseen uskottavaan naiskuvaukseen. Tulokset olivat melkein onnistuneita; korutonta on nimittäin kertoma, mutta koskee vain tätä yhtä perhehelvettiä, yleismaailmallinen sanoma jää hämärän peittoon. Judy Parfitt, David Strathairn, Christopher Plummer, Eric Bogosian, John C. Reilly, Bob Gunton.
Dracula -verevä vainaja
Dracula: Dead And Loving It
Mel Brooks 1995 komedia/kauhu
* *
Taas yksi vanhoja leffoja ja lajityyppejä murjova Brooks-raina. Muutamia hupihetkiä ja yllättävänkin paljon veren roisketta tässä vampyyri-spoofissa, jossa ohjaaja itse jahtaa Van Helsingin ominaisuudessa legendaarista kauhukreiviä (Leslie Nielsen). Kipinänsä saanut luonnollisesti lähinnä Coppolan "Dracula"sta (1992). Täytyy kyllä sanoa että eipä tuo vampyyrien karkoitus nyt niin mahdottomia tuntuisi vaativan vaikka olisivat todellisuuttakin: sydämenlävistyksen ja kaulankatkaisun lisäksi suojan antavat päivänvalo, ristinmuotoiset esineet, valkosipuli, hopea... ja siihen vielä päälle se seikka ettei verenimijä voi mennä kenenkään kotiin kutsumatta... niin pikemminkin sääliksihän noita raukkoja käy! Peter MacNicol, Steven Weber, Amy Yasbeck, Lysette Anthony, Harvey Korman, Clive Revill.
Get Shorty -hyvä pätkä
Get Shorty
Barry Sonnenfeld 1995 rikos
* * *
John Travolta onnistui käyttämään heti hyväkseen "Pulp Fiction"in (1994) myötä saavuttamaansa uutta suosikkistatustaan, päästen supercoolin gangsterin Chili Palmerin rooliin tässä hyvälaatuisessa veijaritarinassa. Shown tosin varastaa aina kuviin ilmestyessään oikeasti paha Dennis Farina. Palmer-Travolta jatkoi säätämisiään monta kertaa huonommassa "Be Cool" -rainassa 10 vuotta myöhemmin, mottonaan edelleen: "Look at me". Gene Hackman, Rene Russo, Danny DeVito, Delroy Lindo, James Gandolfini, David Paymer, Miquel Sandoval.
Heat -ajojahti
Heat
Michael Mann 1995 rikos/toiminta
* * * ½
Al Pacino vastaan Robert De Niro, vihdoinkin. Edellinen esittää kivikovaa poliisietsivää, jälkimmäinen häikäilemätöntä ammattirikollista. Molemmat johtavat omia porukoitaan pelimiehen ottein, ja taitavasti on tässä saatu katsoja sympatiseeraamaan molempia osapuolia. Tiukkoja kohtaamisia riittää, ja etenkin pankkikeikan jälkeinen tulitaistelu on eräs koko rikosleffahistorian hurjimmista kohtauksista. Tylsimmät hetket koetaan jälleen kerran kotiolojen kuvausten ohessa, ylinäyttelyyn siellä täällä sortuvaa Pacinoa on vallankin rangaistu harvinaisen rumalla ja tyhmällä vaimolla (Diane Venora). Onneksi De Niro on sentään koko ajan cool myös naissuhteissaan... Val Kilmer, Jon Voight, Tom Sizemore, Amy Brenneman, Ashley Judd, Mykelti Williamson, Wes Studi, Ted Levine, William Fichtner, Natalie Portman, Tom Noonan, Hank Azaria, Danny Trejo, Henry "heviäijä" Rollins, Xander Berkeley.
Hiljaiset sillat
The Bridges Of Madison County
Clint Eastwood 1995 draama
* * *
Clintin paras roolisuoritus? Läheltä liippaa. Kuten myös sekin että tämä on kenties paras näkemäni romanttinen ihmissuhde-elokuva ikinä, johtuen varmaankin siitä harvinaisesta seikasta että ammattivalokuvaajaa esittävän Clintin ja tylsistyneen italialaissyntyisen rouvan Meryl Streepin välinen ihastustarina on kerrankin totaalisen uskottava koko ajan.
Hinnalla millä hyvänsä
To Die For
Gus Van Sant 1995 draama/rikos
* * ½
Kertomus uutisankkuriksi haluavasta nuoresta naisesta nimeltä Suzanne Stone (Nicole Kidman), jota mitkään esteet eivät pidättele hänen matkallaan kohti tv-kuuluisuutta. Murhatkin tulevat kysymykseen tuosta noin... Ihanan Kidmanin jälleen yksi upea roolisuoritus tässä satiirisessa kuvauksessa nykyajan ihmisen pakkomielteistä mitä tulee julkisuuteen, rahaan ja maineeseen. Loppukohtaus kruunaa homman hienosti: tv-tuottajana esiintyvä ammattitappaja (David Cronenberg!) houkuttelee Suzannen "viimeiseen sopimusneuvotteluun" syrjäisen järven rantamille, he katoavat kuvasta, kamera etääntyy ja taustalla alkaa soimaan Donovanin "Season Of The Witch". Tavara toimitettu jäihin. The End. Matt Dillon, Joaquin Phoenix, Casey "Benin veli" Affleck, Dan Hedaya, Wayne Knight, Kurtwood Smith, Buck Henry.
Judge Dredd
Judge Dredd
Danny Cannon 1995 scifi/toiminta/rikos
* *
Kuten ehkä odottaa sopikin, jenkkileffaversiointi loistavasta, ultraväkivaltaisesta brittisarjakuvasta on aivan liian kapea, mielikuvitukseton ja ennenkaikkea veretön. Sylvester Stallone leukoineen sopii nyt mitenkuten ulkonäöksellisesti MegaCity 1:n tiukimman lainvalvojan (eli ´tuomarin´, joilla on lupa jakaa vaikka kuinkakin kuolettavaa oikeutta heti paikan päällä) rooliin, mutta alkuperäisteosten henkeen ei ylletä kuin aivan parissa kohtaa. Kuten alkupuolen sananvaihdossa, kun Dredd löytää pikkunilkki Fergusonin (Rob Schneider) piileksimästä rikospaikalta: "5 vuotta vankeutta!? Mutta enhän mä karkuunkaan päässyt! Ne ampui toisiaan hullun lailla!" -"Olisit voinut paeta ikkunasta." -"Täähän on 40:ssä kerroksessa! Se olis ollu itsemurha!" -"Kenties, mutta ei laitonta". Diane Lane, Armand Assante, Jürgen Prochnow, Max von Sydow, Joanna Miles, Joan Chen, Maurice Roëves.
12 apinaa
Twelve Monkeys
Terry Gilliam 1995 scifi/toiminta/draama
* * ½
V. 2035 vain noin 1% ihmiskunnasta on selvinnyt vuoden 1996 superviruksesta ja muuttanut maan alle. Rangaistusvanki (Bruce Willis) suostuu kokeeseen, jossa hänet lähetetään ajassa taaksepäin ottamaan selvää taudin alkuperästä. Valitettavasti hän joutuu vahingossa muutamaa vuotta varhemmas kuin oli tarkoitus, ja niinpä mies suljetaan nopeaan tahtiin mielipuolena hullujenhuoneelle... Jonkin verran laatuaan yliarvostetumpi, etenkin sairaalajaksonsa osalta tylsähkö Gilliam-painajainen. Willis on tällä kertaa jopa ok, mutta Brad Pitt´n kyvyille osui hieman liian vaativa rooli. Madeleine Stowe, David Morse, Christopher Plummer, Christopher Meloni.
Kirottujen kylä
Village Of The Damned
John Carpenter 1995 scifi/kauhu
* *
Ennakko-odotuksiin nähden jopa melkein ookoo uudelleenversiointi vuoden 1960 brittiklassikosta. Etenkin loppukohtaus on kiitettävän jännittävä tässäkin. Christopher "Superman" Reeven viimeinen filmirooli ennen kohtalokasta ratsastusonnettomuuttaan. Kirstie Alley, Linda Kozlowski, Michael Paré, Mark "Luke Skywalker" Hamill.
Kuolemaantuomittu
Dead Man Walking
Tim Robbins 1995 draama/rikos
* * ½
Upeasti näytelty ja ajatuksia herättävä draama kuolemantuomion oikeutuksesta. Mutta tässä tapauksessa tuomitun (Sean Penn) ja häntä ymmärtävän ja tukevan nunnan (Susan Sarandon, oscar) puolelle on mahdoton asettua viimeistään sen jälkeen, kun totuus miehen hirmuteosta paljastuu. Ei muuta kuin myrkkyruisketta suoneen, tunnin olisi voinut myös turpaan pistää ensin... Robert Prosky, Raymond J. Barry, R. Lee Ermey.
Kurkunleikkaajien saari
Cutthroat Island
Renny Harlin 1995 seikkailu
*
Meitin Renny sai vihdoin sata miljoonaa dollaria tuhlattavaksi, laittoi merirosvoelokuvan sankariksi naisen, eli vaimonsa Geena Davisin, tämän partneriksi (mm. Michael Douglasin viisaasti vetäydyttyä) yhden muistettavan roolin ("Full Metal Jacket" (1987)) urallaan tehneen Matthew Modinen, ja leffan yleisilmeeksi hilpeän hassuttelun. Tuloksena puhtaasti rahassa mitattuna Hollywood-historian siihen mennessä suurin floppi. Ja vaikka kuinka objektiivisesti tai toisaalta sinivalkoiset silmälasit päässä asiaa tarkastelisi, niin täysin ansaitusti. Kaiken ääliömäisyyden seasta mieleen jää vain yksi kehumisen arvoinen pieni yksityiskohta: kun pahan miehen (Frank Langella) kimppuun hiipii tämän nukkuessa kookkaanpuoleinen hämähäkki, äijä vaan nappaa sen äkkiä kouraansa, marssii ulos teltasta ja huutaa miehilleen rusentaen siinä sivussa tarantelilta sisälmykset pihalle... Merirosvoja ei kai yksinkertaisesti voi kuvata tosissaan. Harris Yulin.
Lancelot -ensimmäinen ritari
First Knight
Jerry Zucker 1995 seikkailu
* * ½
Kuningas Arthurin (Sean Connery), hänen "ensimmäisen ritarinsa" Lancelotin (Richard Gere) ja kauniin vaimonsa Guineveren (Julia Ormond) välinen kolmiodraama on vaarassa viedä huomion koko valtakunnan olemassaoloa uhkaavasta petturimaisesta sotalordista (Ben Cross)... Kuvauksellisesti hieman tylsästi mutta muuten ihan sujuvasti pop-tyyliin toteutettu Arthur-versiointi kahden liiankin tutun herran tähdittämänä. Kaivattua goottilaista jylhyyttä on vain ´ratsuritarien hyökkäys´-kohtauksessa säihkyvine haarniskoineen. Sivuroolissa 90-vuotias Sir John Gielgud.
Leaving Las Vegas
Leaving Las Vegas
Mike Figgis 1995 draama
* *
Juoppo (Nicolas Cage) ja huora (Elisabeth Shue) ystävystyvät Las Vegasissa. Kovin suomalaisen ilmapiirin omaava ´kurjuuden maksimointi´ -tarina, jossa etenkin viimeksimainitun kohtalo hotellihuoneessa teiniporukan käsittelyssä on vastenmielistä katsottavaa. Mutta mitäpä tapauksesta poliisille kertomaan, ei ne kuitenkaan horatsua kuuntelisi... En oikein jaksa näitä, siitä huolimatta että minun nähdäkseni ainoastaan suunvääntelyn jalon taidon ansiokkaasti hallitseva Cage otti osastaan oscarin kun "lärvilaudalla" tarjottiin. Julian Sands, Valeria Golino, Carey Lowell.
Morsiamen isä 2
Father Of The Bride Part II
Charles Shyer 1995 komedia
*
"No nyt se pentele meni panemaan pikku tyttöäni ja lastenlastahan siitä pukkaa", tuumaa Steve Martin tässä ja tuntee itsensä samantien satavuotiaaksi. Typerä höperehtiminen eikun jatkui siis. Diane Keaton, Martin Short, Eugene Levy.
Nixon
Nixon
Oliver Stone 1995 draama
* * * ½
Tolkuttoman mielenkiintoinen elokuva amerikkalaisesta pitkän linjan poliitikosta ja presidentistä (Anthony Hopkins), jonka unelmat sortuvat vasta kun maansa historian rajuimmat ristiriidat ja kuohunnat sitten Sisällissodan tuntuvat olevan jo ohi... Hopkins ei ole kovin näköinen mutta muuten erinomainen Richard Milhous Nixon, joka lausuu totuuksia Kennedyn taulun äärellä: "Kun he katsovat sinua he näkevät jotain mitä haluaisivat olla, kun he katsovat minua he näkevät sen mitä ovat". Stonen kiihkeää americanaa ja upeaa visualisointia aivan "JFK":n (1991) malliin. Joan Allen vaimona, Mary Steenburgen äitinä. Powers Boothe (Haig), Ed Harris (Hunt), Bob Hoskins (Hoover), E.G. Marshall (Mitchell), David Paymer (Ziegler), David Hyde "Frasier" Pearce (Dean), Paul Sorvino (Kissinger), J.T. Walsh (Erlichman), James Woods (Haldeman), Kevin Dunn (Colson), Fyvush Finkel, Larry Hagman, Tony Goldwyn, Edward Herrmann, Madeline Kahn, Dan Hedaya, Tony Lo Bianco, Saul Rubinek, John C. McGinley, James Karen, George Plimpton.
007 ja Kultainen Silmä
Goldeneye
Martin Campbell 1995 toiminta
* * ½
Kuuden vuoden tauon ja vaihtoehtojen punnitsemisen jälkeen irlantilainen Pierce Brosnan on James Bond. Kohtuullisesti hän myös oman 007-uransa aloittaa, eli ryskettä riittää ja jälleen löytyy myös omasta väestä petturi (Sean Bean) joka vehkeilee ryssien (yhä niin arvaamattomien) kanssa maailmanvalloitus mielessään. Ruotsinpuolalainen malli Izabella Scorupco liittyy myös ihan pätevänä lenkkinä avuliaiden bondtyttöjen sarjaan venäläisen tietokone-ekspertin roolissaan. M:ksi (!) eli Jamesin pomoksi onkin noussut nyt tiukka naisihminen (Judi Dench) ja Miss Moneypennyn rooliin nimellisesti oiva Samantha Bond! Famke Janssen, Joe Don Baker, John Gottfried, Robbie Coltrane, Alan Cumming, Tchéky Karyo, Desmond Llewelyn.
Pocahontas
Pocahontas
Mike Gabriel, Eric Goldberg 1995 animaatio
* *
Kenties kaikkien aikojen tylsin ja sitämyöten huonoin Disney-animaatio 1600-luvulla eläneestä intiaaniprinsessasta ja tähän rakastuvasta brittikapteenista (Mel Gibson). Ei oikeastaan yhtään erityisen muistettavaa kohtausta ja laulut kamalia, vaikka oscaria taas niille jostain syystä paukkuikin. Piirrosjälki toki muuten totutun laadukasta, vaikka aina vaikeat ihmishahmot (perustuuhan juttu kerrankin tositapahtumiin) pääosissa. Russell "Viimeinen mohikaani" Means, Christian Bale.
Purppuravyöhyke
Crimson Tide
Tony Scott 1995 draama/jännitys
* *
Amerikkalaisessa ydinsukellusveneessä koetaan kireitä hetkiä, lähinnä kapteenin (Gene Hackman) ja lähimmän alaisensa (Denzel Washington) välillä. Jälkimmäinen kun tahtoo asettaa edellisen pätevyyden jatkuvasti kyseenalaiseksi ja jopa kolmannen maailmansodan kokoisen virheen mahdolliseksi tekijäksi... Tyypillinen sukellusvene-elokuva, eli lavasteet ovat ne yhdet ja samat lähes alusta loppuun. Mutta toki tämän kertaalleen katsoo, etenkin mainion sivuosakaartinsa takia. Matt Craven, George Dzundza, Viggo Mortensen, James Gandolfini.
Rakkautta ennen aamua
Before Sunrise
Richard Linklater 1995 draama/komedia
* *
Nuori jenkki (Ethan Hawke) ja ranskalaisneito (Juliet Delpy) tapaavat junassa. Sitten he viettävät romanttisen yön Wienissä. Ja kas kummaa, ihastuvat toisiinsa. Mitään sen kummempaa ei tässä matkailumainoksessa sitten tapahdukaan, mutta siitä sentään pluspisteitä että kerrankin on kuvattu suunnilleen samanikäisten kaksvitosten suhdetta edes jossain määrin uskottavasti ja tosissaan.
Rob Roy
Rob Roy
Michael Caton-Jones 1995 draama
* * ½
1700-luvun alkupuoli. Skotlantilaisia viedään taas kuin pässiä narussa ikipahojen englantilaisten toimesta. Tässäkin muuan Ylämaan kyläpäällikkö nimeltä Rob Roy (Liam Neeson) vaimoineen (Jessica Lange) saa kokea pelkkää häväistystä monella tapaa varsinkin brittien paikallisen käskynhaltijan ja oikean aateliskeikarin ilmentymän (Tim Roth) taholta, ennenkuin päättää ryhtyä vastarintaan... Vapaamuotoinen versiointi todellisen skottilaisen kansansankarin legendasta hieman vaisulla ja värittömällä toteutuksella. Rajuja miekkataisteluja piisaa, lopullinen kaksintaistelu käydään tietenkin akselilla Neeson vs Roth, jonka roolihahmosta on yritteliäästi saatu ärsyttävyyden ja iljettävyyden huippu. John Hurt, Eric Stoltz, Andrew Keir, Brian Cox.

Seitsemän
Se7en
David Fincher 1995 rikos/kauhu
* * * * ½
Vanhalla, kokeneella, muttei niinkään arvostetulla rikosetsivällä (Morgan Freeman) on viikko aikaa ennen eläkkeelle siirtymistään kouluttaa nuori ja innokas, muttei niinkään kokematon kollega (Brad Pitt) vieraan kaupungin tavoille. Nimeltämainitsemattoman, ankeanharmaan, jatkuvasateisen paikkakunnan tunnelma synkkenee entisestään, kun kaameasti kidutettujen ihmisten ruumiita alkaa löytyä lähes päivittäin. Etsiväpari huomaa pian jahtaavansa sarjamurhaajaa (Kevin Spacey), jonka pakkomielteenä on rankaista "kuolemansyntisiä"... Taistelee kaikkien aikojen ahdistavimman laatuelokuvan tittelistä (mm. "Noidantappajien" (1968) kanssa), ollen samalla kuitenkin myös paras sarjamurhaajaleffa ikinä. Jännitys tihenee todella piinaavasti uskottavan dialogin, shokeeraavien murhapaljastusten ja mahtavien näyttelijäsuoritusten myötä kohti asiaankuuluvan rankkaa loppukliimaksia (jonka moni vähän minua fiksumpi osaa arvatakin). Erityinen yllätys on kerronnan rauhallisuus ja vähäeleisyys, kun ottaa huomioon, että puikoissa on ollut entinen musavideo-ohjaaja Fincher. Ja vielä muistutukseksi ne kuolemansynnit: mässäily, ahneus, ylpeys, himo, laiskuus, kateus ja viha. Näitä kun vältätte, tulee elämänne olemaan ihanaa ja täydellistä, suorastaan yhtä juhlaa kuten meikäläisellä... (Huoh...) Gwyneth Paltrow, R. Lee Ermey, Richard Roundtree, John C. McGinley, Leland Orser, Richard Schiff.
Showgirls
Showgirls
Paul Verhoeven 1995 draama
* ½
Tämä erääksi 1990-luvun surkeimmaksi elokuvaksi tuomittu tekele eroottisten tanssijoiden tähtiinkurkottelusta on kyllä ihan pätevästi näytelty ja värikkäästi kuvattu, mutta sanomaltaan ja tavoitteiltaan täydellisen hämärä keitos. Pääosan Elizabeth Berkley omaa selvää potentiaalia, sen sijaan leffojen yksi varsinaisista vakihuorista eli Gina Gershon tuntuu esittävän aina samaa roolia. Kaiken kruunaa Berkleyn seksikohtaus lipevän ja ruman neekeri-managerin (Glenn Plummer) kanssa, mikä tietenkin vei minulta katsomishalut lopullisesti. Kyle MacLachlan, Robert Davi.
Species -peto
Species
Roger Donaldson 1995 scifi/kauhu/toiminta
* *
Salaiselta koelaitokselta karkaa murrosikäinen tyttö nimeltä Sil (Michelle Williams), johon on istutettu ulkoavaruuden olennoilta radioteitse saatu DNA-koodi. Hän muuntautuu nopeasti nuoreksi naiseksi (Natasha Henstridge) joka pyrkii "pariutumaan" sopivan miehen kanssa turvatakseen oman lajinsa jatkuvuuden. Kaikki esteekseen asettuvat saavat tuta hänen aidon hirviöhahmonsa raivon... Lupaavasti alkava alienkauhu muuttuu kliseiseksi pöhkötoiminnaksi heti kun tuo tuhoamispartio (mm. Michael Madsen) on saatu koottua. Ben Kingsley, Alfred Molina, Forest Whitaker.
Strange Days
Strange Days
Kathryn Bigelow 1995 scifi/rikos
* *
Hollywoodin suosituimman naispuolisen action-ohjaajan (toki myös yhden aniharvoista) sadistinen tekele losangelesilaisesta ex-kytästä (Ralph Fiennes) vuoden 1999 viimeisten päivien kaoottisissa tunnelmissa, joihin sisältyvät niin tämän kauppaama "tuntojensiirtäjä"-laite kuin järjestäytynyt rikollisuus ja brutaali raiskaajamurhaajakin. Värikäs, mutta samalla sekava ja enimmäkseen vastenmielinen soppa. Angela Bassett, Juliette Lewis, Tom Sizemore, Michael Wincott, Vincent D´Onofrio.
Toy Story
Toy Story
John Lasseter 1995 animaatio
* * * * ½
Ensimmäinen todellinen voimannäyte tietokoneanimaation suomista mahdollisuuksista Disneyn alaiselta Pixar-yhtiöltä, ja heti lähes täysi kymppi: lännennukke Woodyn (Tom Hanks) ja avaruusukkeli Buzz Lightyearin (Tim Allen) kiihtyvä kilpailu omistajansa ja muiden leikkikalujen suosiosta on alati värikäs ja kekseliäs, jopa filosofisiakin ulottuvuuksia tarjoava helmi. Ja nimenomaan tällaiseen leluyhteisö-kuvaukseen piiruntarkka grafiikkajälki sopiikin täydellisesti; ihmishahmojen toteutus on edelleen hankalampaa... Muutaman vuoden päästä Disney tulisi luopumaan "normaali"piirretyistä lopullisesti, vaan eiköhän sillä saralla oltukin jo kaikki nähty? Muita ääniä: Don Rickles, John Ratzenberger, Annie Potts, Laurie Metcalf, R. Lee Ermey.
Tuntematon uhka
Outbreak
Wolfgang Petersen 1995 draama/jännitys
* * *
Mielenkiintoinen lopun aikojen kuvitelma tappavan viruksen murtautumisesta vapaasti riehumaan ekosysteemiimme. Tässä tapauksessa kyseessä on pelätty ebola, jonka aiheuttamat oireet matkalla kohti kuolemaa ovatkin pahimmillaan hirvittävät. Leffa alkaa dramaattisesti, kun epidemian kourissa kärvistelevä afrikkalaiskylä räjäytetään taivaan tuuliin jenkkien toimesta "voimakkaimmalla ei-ydinpohjaisella pommilla". Sama kohtalo saattaa olla kotomaankin ´viruspesäkkeillä´ edessä elleivät tiedemiehet ja viranomaiset löydä ajoissa kuumeisesti (!) etsimäänsä karannutta taudinkantaja-apinaa... Jännittävän ja alati ajankohtaisen teeman hieman vaisuhko toteutus laatunäyttelijöistä huolimatta. Dustin Hoffman, Rene Russo, Morgan Freeman, Kevin Spacey, Cuba Gooding Jr., Donald Sutherland, Dale Dye.
Valkoisen miehen taakka
White Man´s Burden
Desmond Nakano 1995 draama/rikos
* *
Mielenkiintoinen, mutta lopulta tarkoitukseltaan epämääräinen visio maailmasta, tai ainakin Yhdysvalloista, jossa musta mies onkin se hallitseva ihmislaji ja valkoiset alempaa luokkaa. Kaltoin kohdeltu duunari John Travolta kidnappaa rikkaan liikemiehen Harry Belafonten, ja alkaa pitkä pulina elämän peruskysymyksistä mallia "missä oikeus, missä vääryys?"... Kelly Lynch.
Waterworld
Waterworld
Kevin Reynolds 1995 scifi/toiminta
* * ½
Huolimatta siitä että kyseessä on ilmestymisvuotensa toinen jättimäinen merielokuva-floppi (ks. Harlinin "Kurkunleikkaajien saari"), on tämä mainettaan huomattavasti parempi tulevaisuuden visio veden alle jäätiköiden sulamisen myötä "uponneesta" maapallosta. Kevin Costnerin esittämän päähenkilön purjehduksessa pitkin rannattomia ulapoita on myyttistä tehoa ja myös tuon katastrofisen ajanjakson vaatimat tekniset ratkaisut sekä ihmisten sopeutumiskeinot vallitseviin oloihin ovat monasti ihan näppärästi toteutettuja. Vain "merirosvo"-joukkio (pomonaan Dennis Hopper) on typerä ja kliseinen. Jeanne Tripplehorn, Tina Majorino, Michael Jeter, Jack Black, R.D. Call, Kim Coates.
Äkkikuolema
Sudden Death
Peter Hyams 1995 toiminta/jännitys
* *
Stanley Cupin ratkaisevaa finaalia Pittsburgh - Chicago katsomaan saapunut varapresidentti (Raymond J. Barry) joutuu seurueineen terroristien kaappaamaksi Powers Boothe´n johdolla, näiden tappaessa siinä sivussa kaikki tielleen tulijat ja pari ylimääräistäkin varmuuden vuoksi. Rahaa pitäisi saada muutama sata miljoonaa, sanojensa vahvistukseksi ovat myös miinoittaneet rakennuksen perusteellisesti. Vain yksi mies voi homman pelastaa, hän on tietenkin katsomossa istuva ex-palomies ja nykyinen jäähallin turvamies McCord (Jean-Claude Van Damme)... Lupaavasti käynnistyvä "Die Hard kiekkoareenalla" latistuu loppua kohden yhä puuduttavammaksi tusinatoiminnaksi kliseineen ja typeryyksineen. Tai kyllähän tuo poliisipäällikön (Dorian Harewood) "petturirooli" on oikeastaan jo lähes ennätysmäisen naurettava. Kiintoisimmat kohtaukset liittyvät tietenkin itse matsiin ja pelaajiin, varsinkin Van Dammen ja ´Lucky´-Luc Robitaillen ranskankielinen sanailu pukusuojassa ennen peliä on herkullista kamaa. Vaan kumpikos sen Cupin lopulta vie? No, paljastetaan sen verran että ottelu menee jatkoajalle...
Äksymmät vanhat herrat
Grumpier Old Men
Howard Deutch 1995 komedia
* *
Vanhat herrat Jack Lemmon ja Walter Matthau jatkavat aluksi näitä ´lempiharrastuksiaan´ joista ykkösessäkin (1993) oli pääosin kyse: kalastelevat ja siinä sivussa tappelevat keskenään niin että nitrot suusta lentelee. Mutta jatkossa homma laimenee ja ukkojen välillä voi pikkuhiljaa alkaa puhua jo kiinteästä ystävyydestä, varsinkin kun jälkipolven (Daryl Hannah, Kevin Pollak) naimisiinmeno vie kohta enimmän huomion. Lisäksi myös Matthaulle on luvassa loppuvuosikseen naisseuraa kun kylään ilmestyy topakka italialaissinjoriina Sophia Loren. Typerähän koko juttu on edelleen kaiken kaikkiaan, mutta eihän noille papparaisille voi taas sympatiapisteitä ainakin jonkin verran olla antamatta... Ann-Margret, Burgess Meredith.
Paras elokuva: Seitsemän (David Fincher)
Miespääosa: Morgan Freeman (Seitsemän)
Naispääosa: Nicole Kidman (Hinnalla millä hyvänsä)
Miessivuosa: Kevin Spacey (Seitsemän)
Naissivuosa: Sophie Marceau (Braveheart)
Golden Turkey: Kurkunleikkaajien saari (Renny Harlin)
|