Hae sivuilta


Amerikkalaisia Pariisissa

The Moderns

Alan Rudolph 1988 draama

* *

1920-luvun Pariisissa kohtaavat niin menestyneet kuin vasta  menestyksestä haaveilevat kirjailijat, taidemaalarit  jne  omine ihmissuhdesotkuineen. Ylemmän luokan taide-eliitti on vielä (toistaiseksi!) oman kokemuspiirini  ulkopuolella, valitettavasti, joten ihan ei kolahtanut tämä tylsänpuoleinen  draama. Keith Carradine, Linda Fiorentino, Wallace Shawn, Geneviéve Bujold, Geraldine Chaplin, Kevin J. O´Connor, John Lone.

 

Ariel

Aki Kaurismäki 1988 draama

* *

Akin tylsemmän vaiheen tuotantoa, tosin, yllätys yllätys, ilman Kati Outista. Tällä kertaa Turo "Roskapankki" Pajala esittää syyttä suotta vankilaan joutuvaa ja sieltä karkaavaa onnenetsijää. Valitettavasti vain ja ainoastaan juuri tämä leffa löytyy Suomen edustajana jenkkiopuksesta "1001 Movies To See Before You Die", osoittaen näin senkin tekeleen pätevyyden. Susanna Haavisto, Matti Pellonpää, Erkki Pajala, Esko Nikkari.

 

Big -isoksi yhdessä yössä

Big

Penny Marshall 1988 komedia

* *

Menestyskomedia älyvapaasta aiheesta, eli jotain kymppivuotiaasta pojasta tulee (fyysisesti) aikuinen hujauksessa. Voi sitä kommellusten määrää sitten. Tom Hanks, Elizabeth Perkins, Robert Loggia, Jon Lovitz, Mercedes Ruehl.

 

Child´s Play

Tom Holland 1988 kauhu

* * *     childs-play-chucky-sneering.jpg

Chucky-nukke on jokaisen alle kouluikäisen toivelahja. Niinpä myös pikku-Andy (Alex Vincent) sellaista äidiltään (Catherine Hicks) hartaasti odottaa syntymäpäivänään. Ja löytäähän äitimuori sen ihanuuden viimein, tosin kauppojen sulkemisajan jälkeen puliukon hallusta ja kuolleen rikollisen (Brad Dourif) riivaamana erikoisversiona... Englannissa, jossa lapsetkin murhaavat toisiaan minkä ehtivät, tämä huumoripitoinen nukkekauhu on K-15. Täällä vielä 2000-luvulla yhä kokonaan näkemättä, mitä nyt paljon huonommat ja väkivaltaisemmat jatko-osat (3 kpl) kyllä julkaistiin mukinoitta! Hyvä Suomi! Kyseessä on siis vain hauska, sujuva ja jännä mutta nopeasti unohtuva pikku väristyspätkä. Chris Sarandon.

 

Cocktail

Cocktail

Roger Donaldson 1988 draama

* ½

Ei aivan niin umpisurkea kuin väitetään ja voisi kuvitella. Bryan Brown baarimestarina ja Tom Cruise oppipoikana. Naisina Elisabeth Shue, Kelly Lynch sekä Gina Gershon.

 

Colors -jengit

Colors

Dennis Hopper 1988 draama/rikos

* *

Robert Duvall veteraanipoliisina ja Sean Penn oppipoikana. Pyrkii olemaan realistinen ja fiktiivinen samaan aikaan, olematta kunnollisesti oikein kumpaakaan. Aika tylsä siis. Tämänkin leffan parasta antia on musavideo, eli Ice T:n "Colors" ("´Cause L.A. gangs will never die, just multiply"...) Maria Conchita Alonso, Trinidad Silva, Don Cheadle, Damon Wayans.

 

Cop -kyttä

Cop

James B. Harris 1988 rikos

* *

Rivakkaotteinen ja rääväsuinen murhaosaston etsivä Hopkins (James Woods) on vakuuttunut ettei viimeisimmän verityön takana ole mikään "eilisen teeren poika". Häntä ei tietenkään kukaan muu usko, mukaanlukien esimies (Raymond J. Barry), mutta silti mies saa vapaasti riehua ympäri kaupunkia häiriköimässä kaikkia vähänkin epäilyttäviä tahoja... James Ellroyn romaanille tyypillinen tavallista roisimpi kielenkäyttö ei kuitenkaan peitä tuhat kertaa nähtyä kliseisyyttä juonen osalta, lisäksi Woods on pääosassa sen verran niljakas tapaus ettei hänellekään katsojalta sympatiaa paljon heru. Varsinkin kun äijän diplomatiataidot ovat nollaluokkaa jopa aina viehättävän herkän Lesley Ann Warrenin kohdalla... Charles Durning, Charles "Renko" Haid.  

 

Elämäni kesä

Biloxi Blues

Mike Nichols 1988 draama

* *

Tällä kertaa mulkkuna kersanttina (muunlaisiahan ei ole) Christopher Walken joka kiusaa sotamies Matthew Broderickia. Ajan myötä he alkavat ymmärtää toisiaan. Penelope Ann Miller.

 

Erottamattomat

Dead Ringersdr.bmp

David Cronenberg 1988 draama/kauhu

* * ½

Identtiset gynekologikaksoset sekoavat ja kehittelevät kaikenlaisia kummallisia esineitä "naisten alapään menoksi"! Lisäksi paneksivat vuorotellen samaa muijaa (Genevieve Bujold) tämän huomaamatta eroa. Cronenbergimaisen sairasta meininkiä siis. Jeremy Ironsin mahtava kaksoisrooli kuitenkin.

 

Frantic

Frantic

Roman Polanski 1988 jännitys

* * *

Yllättävän  perinteinen, "hitchcockmainen"  jännäri Polanskilta. Harrison Ford etsii kuin tuhka tuuleen hotellihuoneesta  kadonnutta vaimoaan (Betty Buckley) pitkin Pariisia. Avukseen hän saa salaperäisen nuoren naisen (Emmanuelle Seigner). Hyvä- mutta myös aika "tasa"laatuinen trilleri, jossa itse arvoitus kiintoisampi kuin ratkaisu. John Mahoney.

 

Gangsterin heila

Married To The Mob

Jonathan Demme 1988 komedia/rikos

* * ½

Hyvien näyttelijöiden voimalla etenevä gangsterihupailu ja ihan jees "aivot narikkaan"- välipala. Mieleen jäänyt kohtaus jossa gangsteripomon (Dean Stockwell) autonkuljettaja huomaa hampparispudarilla tuijottavansa aseen piippuun. Hän ehtii vain kertoa lyhyesti olevansa eri mieltä: "Ei". Pum! Heilana Michelle Pfeiffer joka tykästyy salaa nuoreen etsivään (Matthew Modine). Ai niin, plussapiste tietysti siitäkin että näihin aikoihin vielä turha "komistus" Alec Baldwin päästetään päiviltä jo hyvissä ajoin... Mercedes Ruehl, Joan Cusack, Trey Wilson, Charles Napier, Nancy Travis, Chris Isaak, Oliver Platt, Tracey Walter, Roma Maffia.

 

Hellbound -Hellraiser II

Tony Randel 1988 kauhuhellraiser2.jpg

* * ½   

Ykkösosan kadotukseen joutuneen perheen ainoa selviytyjä, Kirsty-tytär (Ashley Laurence), on päässyt sairaalaan ´lepäämään´ tietämättä, että Paha Kuutio löytää sinnekin tiensä. Päin helvettiähän asiat sitten taas menevät, kun vielä sairaalan johtajakin on mukana juonessa... Suunnilleen yhtä paljon aliarvostettu kuin Barkerin debyytti yliarvostettu. Eli leffat ovat itse asiassa aika identtiset, paitsi että tässä pannaan jopa paremmaksi iljettävyysmittarilla mitattuna. Söpöjä tyttöjä nyt kaksin kappalein kauhujen keskellä, ja vaikka he ahdistavia tilanteita kokevatkin, heitä ei sentään armotta kiduttaen murhata, kuten esimerkiksi kaikissa toivottoman sairaissa alan italialaistuotoksissa on tapana. Joku moraali helvetissäkin! "Hellraiser 3: Hell On Earth" on myös aivan katsottava, nelososa (-95) kuulema ei. Kenneth Cranham, Clare Higgins, Imogen Boorman, Sean Chapman, Doug Bradley.

 

Identtiset kaksoset

Twins

Ivan Reitman 1988 komedia

* ½

Kun kaksoset ovat Arnold Schwarzenegger ja Danny DeVito, niin siitä sitä hupia revitään puolentoista tähden edestä. Arskan unelmien kohteena tällä kertaa Kelly Preston. Trey Wilson, David Caruso.

 

Kadun kasvot

Five Corners

Tony Bill 1988 draama/rikos

* * ½

Pienen budjetin, mutta hyvien nuorten näyttelijöiden laatuisa ihmissuhdedraama, jonka loppu varsinkin jää rankkuudessaan mieleen. John Turturro, Tim Robbins, Jodie Foster, Elizabeth Berridge.

 

Kala nimeltä Wanda

A Fish Called Wandaafcw.bmp

Charles Crichton 1988 komedia/rikos

* * *

Laadukas menestyskomedia, ovathan mukana myös Monty Python-miehet John Cleese ja Michael Palin. Kevin Klinen arvostusta Hollywood-piireissä en sen sijaan tule koskaan oikein ymmärtämään, ainakaan tällaisiin hupirooleihin hänestä ei ole. Ryöstösaaliin "jako-ongelmat" rikosfarssin aiheena. Jamie Lee Curtis.

 

Kasvottomat vakoojat

Little Nikita

Richard Benjamin 1988 draama/jännitys

* * ½

FBI-agentti (Sidney Poitier) paljastaa 17-vuotiaalle pojalle (River Phoenix) että hänen vanhempansa (Richard Jenkins, Caroline Kava) ovat entisiä KGB:n venäläisvakoojia, joita 20 vuoden takaiset haamut ovat tulleet vainoamaan murhan- ja rahanhimoisen ryssäagentin (Richard Lynch) muodossa... Kovasti mielenkiintoinen juonirakenne lässähtää loppua kohti yhä paheneviin epäuskottavuuksiinsa. "Kauniskasvo" Lynch ties monennenko kerran psykopaattiroolissa. Richard Bradford.

  

Kauhun yö 2

Fright Night Part 2

Tommy Lee Wallace 1988 kauhu/komedia

* ½

Onneton jatko-osa eräälle 80-luvun klassikkokauhuista. Kaikki mättää, William Ragsdalen ja Roddy McDowallin mukanapysymisestä huolimatta.

 

Keskiyön pako

Midnight Run

Martin Brest 1988 rikos/toiminta

* * *

Palkkionmetsästäjän (Robert De Niro) on kuljetettava viidessä päivässä mafian rahat vienyt kirjanpitäjä (Charles Grodin) New Yorkista Los Angelesiin takuusummia hoitelevaan toimistoon sadan tonnin palkkionsa ansaitakseen. Peräänsä hän saa niin gangsterit, FBI:n kuin pahimman kilpailijansa (John Ashton). Kieli poskella tehty vauhtirymistely jossa, kuten odotettua, sujuva meininki ja juonenkulku muuttuu loppua kohden yhä väkisin venytetymmän oloiseksi. Lisäksi Grodin on alusta lähtien joko ärsyttävä tai superärsyttävä. Onneksi "no-bullshit"-veikot kuten De Niro ja rikollispomo Dennis Farina pitävät tätä mainiosti pystyssä. Milloinkahan muuten mafia on viimeksi käyttänyt yhden miehen murhaamiseen samanaikaisesti neljää tarkka-ampujaa? Yaphet Kotto, Joe Pantoliano, Jack Kehoe, Philip Baker Hall.   

 

Killer Klowns From Outer Space

Killer Klowns From Outer Space

Stephen Chiodo 1988 scifi/kauhu/toiminta

* *

Tappajaklovnit ulkoavaruudesta laskeutuvat sirkustelttaa muistuttavalla aluksellaan amerikkalaisen pikkukaupungin laitamille ja alkavat surutta lahtaamaan paikallista asujaimistoa erikoisvalmisteiset hattarat, popcornit ja kermakakut aseinaan... Rumannäköiset ja isokokoiset alien-pellet ovat kaikessa ilkikurisuudessaan tämän muuten täysin amatöörimäisen camp-leffan ainoa mutta toki se tärkein olemassolon oikeutus. Kolmen Chiodo-nimisen veljeksen toteuttamassa hölmöilyssä vain mulkkua veteraanipoliisia esittävä John Vernon erottuu tunnetumpana joukosta.

 

Kristuksen viimeinen kiusausdefoe.jpg

The Last Temptation Of Christ

Martin Scorsese 1988 draama

* * * *    

Kuvaus Jeesuksen (Willem Dafoe) elämästä messiaanisesta heräämisestä ja ihmeteoista ristiinnaulitsemiseen. Ristillä Jumalan Poika spekuloi ajatuksella, olisiko muitakin elämäntapavaihtoehtoja ollut... Uskovaisilla alkoi tämän elokuvan takia pyhimysrengasta kiristää niin, että mieltä oli osoitettava, Suomessa asti. Itsekin näihin hihhuleihin törmäsin teatterista ulostautuessani. Minulle tärkeitä näkökantoja avaava tulkinta Nikos Kazantzakisin kirjan pohjalta, ennenkaikkea luopio-Juudaksen (Harvey Keitel) välttämättömyys. Koko tämä vuosituhantinen hommahan olisi kaatunut ilman häntä! Siihen asti, kun Jesse itse malttaa tehdä eksistenssinsä kaikille lopullisesti selväksi, on tämä näkemys hänestä yhtä oikea kuin ne ´virallisemmatkin´. Barbara Hershey (Maria Magdaleena), Harry Dean Stanton (Paavali), John Lurie (Jaakob), David Bowie (Pontius Pilatus), Verna Bloom (Maria), Andre Gregory (Johannes Kastaja), Roberts Blossom, Irvin Kershner, Victor Argo (Pietari), Tomas Arana (Lasarus).

 

Krokotiilimies 2

Crocodile Dundee 2

John Carnell 1988 komedia

* ½   

Nyt sama reissu toisin päin eli Nykistä takaisin australialaisen metsäjuntin (Paul Hogan) kotimaisemiin. Tuntuu että nuori vaimo (Linda Kozlowski) vanhensi Paul-paran parissa vuodessa ikälopuksi käppyräksi, sen verran väljähtänyttä ja rutiinimaista menoa jo, ykköseenkin (1986) verrattuna.

 

Kuka viritti ansan, Roger Rabbit

Who Framed Roger Rabbitgilland04_rogerrabbit-rrc-1.jpg

Robert Zemeckis 1988 komedia

* * ½

Odotetun itsetietoinen uuden tekniikan esittelyssään tämä piirroshahmojen ja aitojen näyttelijöiden ("hyvä" Bob Hoskins ja "paha" Christopher Lloyd etunenässä) saumattomaan yhteistyöhön perustuva Loony Toons-farssi. Älytön idea sinänsä mutta hauskaakin löytyy ja vauhtia luonnollisesti piisaa ihan riittämiin. Joanna Cassidy.

 

Kuutamosonaatti

Olli Soinio 1988 kauhu/komedia

*

Jopa varovaisesti myönteisiä arvioita saanut siellä täällä, mutta älkää hämääntykö: perisuomalaista potaskaa kaikilla herkuilla. Kivannäköinen Tiina Björkman esittelee saunakohtauksessa tissejään ja vähän muutakin, kylähullu (Kari Sorvali) töllistelee näkyä ikkunasta. Todella näppärästi tavoitettu kauhun syvin olemus heti alkuunsa. Kohtalaisesti onnistuneelle kuvaukselle tuo yksi tähti. Mikko Kivinen (koska on iso ruma äijä), Soili Labbart (koska on ruma vanha ämmä) ja Ville-Veikko Salminen (koska on eräs Suomen elokuvahistorian huonoimmista näyttelijöistä) sopivat mukaan hyvin. 

 

Lady In White340700189.jpg

Lady In White

Frank LaLoggia 1988 rikos/draama/kauhu

* * *

Willowpoint Falls´n pikkukaupunki, Halloween-ilta 1962. Koulunsa siivouskomerossa piileskelevä noin kymmenvuotias Frankie (Lukas Haas) näkee ikäänkuin haamukuvana menneisyydestä vuosia sitten tapahtuneen pikkutytön murhan. Tapaus on yhä selvittämättä, ja saattaa olla vaarallista udella asiasta edes lähisukulaisiltaan... Unenomaisen tunnelmallinen, kauniisti kuvattu kummitussatu, jonka lopputapahtumat ja varsinkin murhaajan paljastumiskohtaus tuottavat jo ihan kunnon säväyksiä. Pienimuotoista kulttikamaa, jota vaikea unohtaa kerran nähtyään. Len Cariou, Alex Rocco, Katherine Helmond.  

 

  

8-men-out3.jpg

Lahjotut

Eight Men Out

John Sayles 1988 draama

* * *

Yksi parhaista urheiluelokuvista. Chicago White Soxin lahjusskandaali vuodelta 1919 muistetaan edelleen ammattilaisurheilun ensimmäisenä isoa kohua herättäneenä  rötösuutisena. Loistava käsikirjoittaja Sayles osoittaa jälleen myös etenkin henkilöohjaajan kykynsä. Paljon ei-ehkä-eturivin mutta A-luokan näyttelijöitä: John Cusack, Clifton James, Michael Lerner, Christopher Lloyd, John Mahoney, Charlie Sheen, David Strathairn, D.B. Sweeney... ja Sayles itse lehtimiehenä.

 

Leningrad Cowboys go America

Aki Kaurismäki 1988 komedia/musiikki

* *

Yhden vitsin leffa Akin tapaan. Miksi aina nämä vähän kansainvälisemmät yritelmät tällaista järjetöntä pöhköhuumoria? "Hullujen suomalaisten" (vaikka bändi nyt tässä olevinaankin ´Siperiasta´) maine ehkä kasvaa,  mutta kun on täällä  vielä muutama meitä täysjärkisiäkin. Onneksi näitä "laatuelokuvia" ei rajojemme ulkopuolella(kaan) ole kovin moni kiinnostunut näkemään. Normaalijengi eli Matti Pellonpää, Mato Valtonen, Sakke Järvenpää, Silu Seppälä, Kari Väänänen, Sakari Kuosmanen ynnä muut bändin jätkät. Jim Jarmusch vilahtaa myös, tuskin itsekään tietää tänä päivänäkään että missä.

 

Likainen Harry ja murhapooli

The Dead Pool

Buddy Van Horn 1988 toiminta/rikos

* ½

Vain vannoutuneimmille Clint-faneille. Mukana myös Liam Neeson sekä nuori Jim (vielä James) Carrey narkkaavana rokkitähtenä veivaamassa "Welcome to the jungle"-kipaletta. Patricia Clarkson.

 

Lyhyt elokuva rakkaudesta

Krotki Film O Milosci

Krzysztof Kieslowski 1988 draama

* *

Kohtalaisen laadukas pienimuotoinen polakkifilmi aiheesta josta minä en ymmärrä mitään.

 

Lyhyt elokuva tappamisesta

Krotki Film O Zabijaniu

Krzysztof Kieslowski 1988 draama/rikos

* *

Nuori mies tappaa taksikuskin pitkän kaavan mukaisesti ja ilman näkyvää syytä. Jää kiinni ja hirtetään kommunistivaltiolle tyypillisen ripeäotteisesti. Mitä tästä opimme? No ainakin sen, että huonosti on asiat sillä katsojalla joka tällaisia "ajatuksenherättäjiä" tarvitsee.

 

Maalla on mukavaa

Funny Farm

George Roy Hill 1988 komedia

* *

Ensinnäkin: maalla ei ole mukavaa. Ainakaan kovin pitkään. Toiseksi: vaikka Chevy Chase on hauska heppu ja Hill laatuohjaaja, niin saisi tässä vähän railakkaampi olla tuo vitsihuumorinauru-osasto. Sellaista hyväntuulista touhua pitkin matkaa, ei nyt toisaalta niin kauheasti ärsytäkään.

 

Maniac Cop

Maniac Copmaniac.jpg

William Lustig 1988 kauhu

* * *    

Mielipuolinen murhaaja riehuu New Yorkissa. Silminnäkijöiden mukaan hän on jättikokoinen ja kantaa poliisin univormua... Sujuvan nopeatahtinen ja nopeasti myös unohtuva väkivaltapätkä, jossa melkein kaikki ovat poliiseja ja harmaahapsi Tom Atkins sekä Bruce "Evil Dead" Campbell tekevät yllättävän pätevät roolityöt. Tappajan roolissa sen sijaan heiluu varmaan maailman rumin mies, Elton Johnin jälkeen tietenkin. Hauskin kohta: Campbellin esittämää poliisia epäillään tappajaksi. Piileskellessään hän törmää kahteen takaa-ajavaan jepariin. Aseella uhaten hän käskee heidät makaamaan naamat lattiaan päin, ja huikkaa paetessaan: "Minä en tehnyt sitä"! Toinen poliiseista: "No, eikö me lähdetä perään?", johon toinen: "Kuulit kai, hän ei tehnyt sitä". Richard Roundtree, Laurene Landon, Sheree North, William Smith.

 

Mies ja alaston asenaked-gun_l.jpg

The Naked Gun

David Zucker 1988 komedia

* * * * ½    

Poliisiluutnantti Frank Drebin (Leslie Nielsen) tekee heti kättelyssä tyhjäksi Gorbatshovin, Khomeinin, Gaddafin ja kumppaneiden terrorismisuunnitelmat pistämällä turpaan koko porukalle! Ja kotimaassa odottavat uudet pirulliset juonet, tällä kertaa inhan liikemiehen (Ricardo Montalban) toimesta... Amerikan maine on vaarassa, puhumattakaan muista USA:n osavaltioista... Zuckerin veljesten ja Jim Abrahamsin pohjattomasta vitsikaivosta ylösnostettu ja heidän tuottamansa samannimisen hervottoman, mutta lyhytikäisen TV-sarjan elokuvaversio, joka on parasta lajissaan. Grouchomaisen pokkana Nielsen viljelee älyttömiä kommenttejaan, käsittää kaiken väärin, eikä osaa kansallislaulun sanoja! Drebinin hauskin heitto (pistäessään välit poikki Priscilla Presleyn kanssa): "By the way, I faked every orgasm"! George Kennedy, O.J.Simpson.

 

Mississippi palaa

Mississippi Burning

Alan Parker 1988 rikos/draama

* * *mississipiburnkcn_468x325.jpg

Vahvasti toteutettu, tositapahtumiin perustuva kuvaus kolmen nuoren kansalaisoikeustyöntekijän murhasta Mississippissä 1964, ja senjälkeisistä laajoista FBI:n käynnistämistä tutkimuksista Syvän Etelän vastahakoisten hillbillien ja punaniskojen keskuudessa. Pääetsivinä Gene Hackman ja Willem Dafoe, juntteina mm. Lee Ermey, Michael Rooker, Brad Dourif ja Pruitt Taylor Vince. Naisena näiden välissä kärsii Frances McDormand. Stephen Tobolowsky, Frankie Faison, Tobin Bell.

 

Muukalaiset

Alien Nation

Graham Baker 1988 scifi/toiminta

* *

Lähitulevaisuudessa (v.1991!) planeetallemme saapuu ´pakolaisia´ ulkoavaruudesta, joita kutsutaan termillä ´Newcomers´. Heistä tuleekin pysyviä maahanmuuttajia, saaden jopa oman asuinalueensa Los Angelesiin, ja tietysti joukossaan on ihmisten tavoin niin lainkuuliaisia normaalikansalaisia kuin niitä toisenlaisiakin... Erittäin mielenkiintoisen aiheen tasapaksu toteutus, selvästi menneet kaikki huimat mahdollisuudet yli tekijöiden kykyjen. Nyt on kyse vain lähes tavanomaisesta poliisileffasta, jossa kyttäkaksikko Sykes (James Caan) ja ´newcomer´ Francisco (Mandy Patinkin) jahtaavat umpipahoja gangsteri-alieneita. Mutta yhtä hyvin voisivat olla vaikka Harlemissa sen toisen marginaaliporukan kimpussa... Terence Stamp.     

 

Naamiaiset

Masquerade

Bob Swain 1988 jännitys

* *

Pirullista juonittelua ja yllättäviä käänteitä. Vähän paljasta pintaa sekaan. Siinä se, eli katsoo kun ei mitään muuta tekemistä maailmasta löydä. Rob Lowe, Meg Tilly, Kim Cattrall.

 

Nicky ja Gino

Nicky And Gino/ Dominick And Eugene

Robert M. Young 1988 draama

* *

Nicky (Tom Hulce) on lievästi vammainen nuorimies, jolle Gino-veli (Ray Liotta) on kaikki kaikessa. Mutta kun velipoika kiinnostuu nätistä naisihmisestä (Jamie Lee Curtis) niin alkaa aika Nickyn suhteen olla kortilla. Traagisin seurauksin. Pahimmat sentimentaalisuuden karikot välttävä pienimuotoinen kuvaus, mutta esim. sukulaisteos "Hiiriä ja ihmisiä" (1992) on parempi.

 

Nuoret sankarit

Young Guns

Christopher Cain 1988 western

* *

Emilio Estevez alias Billy The Kid kavereineen, eli mm. Kiefer Sutherland, Lou Diamond Phillips ja (oikea velipoika) Charlie Sheen rikollisilla teillä. Poppisnäyttelijät ja -tyyli takaavat luonnollisesti sen, että todellisen William H. Bonneyn edesottamuksista sata vuotta takaperin ei tiedä tämänkään jälkeen juuri mitään. Aika ajoin viihdyttävää ja yllättävän väkivaltaistakin menoa silti. Kovaa sakkia löytyy vanhemmastakin osastosta: Terence Stamp, Jack Palance, Terry O´Quinn, Brian Keith.

 

Näin se käy

Things Change

David Mamet 1988 rikos/draama

* * ½

Sympaattinen, mutta sittenkin kovin tapahtumaköyhä pikkunäppärä tarina iäkkäästä kenkienkiillottajasta (Don Ameche) joka suostuu ottamaan kontolleen mafian suorittaman murhan. Palkkioksi hän pääsee juhlimaan viimeistä viikonloppuaan vapaalla jalalla Lake Tahoeen, tosin omien ongelmiensa kanssa painiskelevan gangsterin (Joe Mantegna) tarkasti vahtimana... Eniten epäilyttää tuo lupaus "vain 3-5-vuoden tuomiosta" tapauksessa, jossa mies on harkitusti tappanut velkojansa... Robert Prosky, J.J.Johnston, Ricky Jay, Mike Nussbaum, William H. Macy. J.T.Walsh ja Felicity Huffman vilahtavat hotellin työntekijöinä.

 

 

Petetty

Betrayed

Costa-Gavras 1988 jännitys

* * ½

Poliittisten jännärien veteraaniohjaajan pätevä trilleri FBI:n naisagentista (Debra Winger), joka soluttautuu äärioikeistolaiseen, mustia ja muita marginaalirotuja murhaavaan järjestöön USA:n etelän punaniskamailla. Piinaavia hetkiä, mutta Wingerin rakastuminen oikeasti porukan johtomieheen (Tom Berenger) on tietenkin äärimmäisen epäuskottavaa. Alkaa kiinnostavasti Denverissa todella tapahtuneen juutalaisen radiopersoonan Alan Bergin murhalla, asiasta enemmän Oliver Stone-filmissä "Talk Radio" (1988). John Heard, John Mahoney, Betsy Blair, Ted Levine, Jeffrey DeMunn, David Clennon.

 

Pohjanmaa

Pekka Parikka 1988 draama

* *

Oodi maapallon tylsimmälle seudulle Antti Tuurin kirjan pohojaalta. Näyttelijät pistävät kuitenkin niin parastaan kuin pökkelöt junttiroolinsa antavat myären. Taneli Mäkelä, Esko Salminen, Vesa Mäkelä, Heikki Paavilainen, Kirsi Ortola, Esko Nikkari, Eeva Eloranta, Rea Mauranen, Miitta Sorvali, Kalevi Kahra.

 

Poltergeist III

Poltergeist III

Gary Sherman 1988 kauhu

*

Nyt jo aivan järjetön jatko-osan jatko. Jossain pilvenpiirtäjähuoneistossa on rutosti peilejä, joissa vilahtelee monstereita. Yksi tähti jo selvästi sairaan O´Rourken muistolle. Tom Skerrit, Nancy Allen, Zelda Rubinstein, Lara Flynn Boyle.

 

Prinssille morsian

Coming To America

John Landis 1988 komedia

* *

Yllättävän katsottavaa "mustaa" huumoria! Eddie Murphy on ihan oikea prinssi ties mistä Afrikan maasta (sen verran iloiselta kuninkaallinen meno näyttää, että täytyy olla välivuosi vallankaappauksissa ja sotimisessa), joka ei pidä yhtään jännittävänä sitä että kunkkufaija (James Earl Jones) on katsonut vaimonkin hänelle valmiiksi. Niinpä Eddie lähtee New Yorkiin, jossa taustansa salaten ja hanttihommia paiskoen löytääkin pian mieleisensä. Ensimmäinen Murphy-leffa missä äijä pääsi toteuttamaan pakkomielteensä ja esiintymään kolmessa-neljässä sivuroolissa, vähän kuin neekeriversiona Peter Sellersista tai Alec Guinnessista. Arsenio Hall, John Amos. Cameo-roolin heittävät "Vaihtokaupoista" (1983) tutut papparaiset Ralph Bellamy ja Don Ameche.

 

Punainen vaara

Red Heatred20heat.jpg

Walter Hill 1988 rikos/toiminta

* * *    

Moskovalaisen miliisiupseerin Ivan Dankon (Arnold Schwarzenegger) paras toveri tapetaan kokaiiniratsian yhteydessä. Tekijät pakenevat rapakon taakse Chicagoon. Iivana painuu perään ja alkaa omien ja paikallisten viranomaisten ohjeista piittaamaton ryssäjahti... Kohtaukset ovat melkein suoraan Hill´n aikaisemmista väkivaltaryminöistä ("48 tuntia" (1981), "Oikeuden puolesta" (1987)), tämän leffan pelastaa kuitenkin muutama mukava koukku: tuo toistuva ja herkullinen itä/länsi -vastakkainasettelu tietysti, poliisiesimies (Peter Boyle) antaa kerrankin luvan alaiselleen (James Belushi) tutkia juttua jossa tämän partneri (Richard Bright) on murhattu, sekä ensimmäiset Hollywood-kuvaukset aidossa Moskovassa. (Tosin varsinaiset action-kohtaukset vielä Budapestissa.) Ed O´Ross, Gina Gershon, Laurence Fishburne, Pruitt Taylor Vince, Brion James.

 

Rambo -Taistelija 3

Rambo III

Peter MacDonald 1988 toiminta/sota

* *

Tällä kertaa tuo Rambo-Stallone päättää lähteä Afganistaniin pistämään asiat kuntoon ja slobot matalaksi, vallankin kun ovat menneet ottaman ´vara-isänsä´ Richard Crennan vangikseen. Eräässä vaiheessa viimeksimainittu toteaa ryssäupseerille: "Tämä on teidän Vietnaminne". No no, venäläisiä kuoli sentään vain tuollaiset rapiat 15 000, kun taas jenkkejä meni omassa Kauko-idän rähinässään melkein nelinkertainen määrä. (Ja Koreassakin yli 35 000.)

 

Rasvatyyni -matka pelkoon

Dead Calm

Phillip Noyce 1988 jännityssamneill_wideweb__430x351.jpg

* * ½

Jonkinlaista kulttimainetta nauttiva kolmen ihmisen australialainen trilleri-show rasvatyynellä merellä. Aviopari Sam Neill/Nicole Kidman ottaa pahaa-aavistamatta veneeseensä omalta paatiltaan jostain syystä poissoutavan nuoren miehen (Billy Zane). Tämä osoittautuu luonnollisesti sekopääksi. Ennalta-arvattavuudessaan tylsää, mutta hyvin näyteltyä psykoilua, etenkin nuoren Kidmanin osalta. Roman Polanskin esikoinen "Veitsi vedessä" (1962) on luultavasti tullut tekijöiltä tarkkaan katseltua.

 

Rikospaikkana Presidio

The Presidio

Peter Hyams 1988 rikos/toiminta

* *

Lupaavasti käynnistyvä mutta lopulta puuduttavan kliseinen toimintahuttu Presidion varuskunnan turvaupseerin (Sean Connery) ja sanfranciscolaispoliisin (Mark Harmon) "yhteistyöstä" naispuolisen sotilaspoliisin (Jenette Goldstein) ampumistapauksen tiimoilta. Epäuskottavuuksien juhlan kruunaa Meg Ryanin ja Harmonin välinen minkäänlaista kemiaa väreilemätön seurustelusuhde. Jack Warden.

  

Sademies

Rain Man

Barry Levinson 1988 komedia/draama

* *

Nuori ja kyyninen liikemies (Tom Cruise) lähtee reissun päälle ottaen mukaansa autistisen isoveljensä (Dustin Hoffman) Amerikan ihmeitä kummastelemaan. Oscaria tottakai paukkui Hoffmanille ja Cruisekin sai kehuja ensimmäisestä isosta vakavasti otettavasta roolistaan, mutta minua eivät onnistuneet hämäämään (hehe): pelkkää katsojien manipulointia sekä äärimmäisen helppoa huvin ja draaman tuottamista sairaiden ihmisten kustannuksella. Ja Cruisenkin roolin olisi voinut näytellä kuka tahansa vähintään yhtä pätevästi. Valeria Golino edustaa naiskauneutta, myös ohjaaja itse halusi kuviin.

 

Saigon -kahden poliisin helvetti

Off Limits/Saigon

Christopher Crowe 1988 toiminta

* * ½

Mielenkiintoinen ympäristö eli Vietnam vuonna 1968 tuo tarpeellista lisävärinää kuluneeseen kyttäkaksikko-formulaan, nyt etsitään saigonilaisia huoria listivää jenkkisotilasta. Loppuratkaisut kuitenkin turhan nähdyn oloisia. Willem Dafoe, Gregory Hines, Fred Ward, Amanda Pays, Scott Glenn. 

 

Seitsemäs enne

The Seventh Sign

Carl Schultz 1988 jännitys

* ½   

Alkaa kiinnostavasti Raamatun Lopun Aikojen ennusmerkkien toteutuessa ympäri maailmaa ihmiskuntaa hämmästyttävinä ja pelottavina ilmiöinä (mm. Lähi-idän autiomaasta löytyy jäätynyt kaupunki). Mutta eihän tässä sitten loppuun asti tietenkään mennä, täydellisen Harmageddonin estää pieni ja sisukas ihmelasta sisällään kantava Demi Moore! Tuotapa ei itse Johanneskaan tainnut  huomata tallentaessaan ´ilmestyksiään´ jälkipolville... Michael Biehn, Jürgen Prochnow.

 

Sodan peto

The Beast Of War

Kevin Reynolds 1988 sota

* * *

Neuvostoliittolainen tankki miehistöineen jää harhailemaan Afganistanin erämaihin eksyttyään yksiköstään heti sen jälkeen kun taas yksi paikallinen kyläpahanen on saatu hävitettyä maan tasalle. Vaunun johtajana toimii despoottinen, mm. Stalingradin taistelut kokenut upseeri Daskal (George Dzundza), joka on vannonut vievänsä sekä vehkeensä että miehistönsä (tässä järjestyksessä) takaisin omien puolelle... Rajun suorasukainen ja räjähtävä, vertauskuvallinen fiktio erään yksittäistapahtuman ja samalla  varsinaisen henkilökohtaisten motiivien sävyttämän "kissa ja hiiri" -leikin muodossa. Ja niin vain  koko Suuri ja Mahtava kommunistijärjestelmä lopulta romahti Afganistanin invaasioonsa. Erinomaisten näyttelijäsuoritusten tuella sekä muslimi- että venäläisporukan motiivit ja ristiriitaisuudet tuodaan esiin mielenkiintoisesti ja monipuolisesti, vain loppuratkaisut tuntuvat aavistuksen venytetyiltä. Jason Patric, Steven Bauer, Stephen Baldwin, Don Harvey, Kabir Bedi, Erick Avari.

 

Sumuisten vuorten gorillat

Gorillas In The Mist

Michael Apted 1988 draama

* *

Sigourney Weaver esittää gorillojen tutkimisesta ja pelastamisesta elämäntyön tehnyttä Dian Fossey´ta, joka saa lopulta maksaa hyväntahtoisuudestaan hengellään eläinten käyttötarkoituksesta eri mieltä olevien salametsästäjien toimesta. Tainnut suunnilleen sama kohtalo olla muuten kaikilla näillä Afrikan eläinaktivisteilla... toisaalta tähän jos mihin voisi tokaista klassisen kysymyksen "mitäs läksit"? (Enkä nyt suurin surminkaan tarkoita etteikö pitäisi suojella, vaatisi vain melkoisen alueen putsaamista  paikallisista alkuasukkaista ensin.) Bryan Brown, Julie Harris.

 

Syytetty

The Accused

Jonathan Kaplan 1988 draama/rikos

* *

Kysymys: saako naisen raiskata jos tämä on humalassa ja yleensä tunnettu jakorasiana? Jodie Foster uhrina ja Kelly McGillis asianajajanaan ovat luonnollisesti sitä mieltä että ei (hehe). No, niin ovat tietysti kaikki täysjärkiset katsojat, oikeudenkäynnin lopputuloksesta riippumatta. Joten kaikinpuolin vähän turha tekele tämä on. Fosterille silti pääosa-oscar.

 

Talk Radio682126_height370_width560.jpg

Talk Radio

Oliver Stone 1988 draama

* * * ½   

Teksasinjuutalainen yöradion vetäjä Barry Champlain (Eric Bogosian) on rääväsuu, joka saa uskaliaat soittajat ja varsinkin äärioikeistolaiset (joita nimenomaan Teksasissa tuntuu riittävän) vihastuksiin ilkeillä kannanotoillaan mihin tahansa asiaan. Kun hänen ohjelmansa suunnitellaan laajennettavaksi koko maan kattavaksi, on syytä pelätä vastustajien ryhtyvän yhä suorempaan toimintaan... Käytyäni tuoreeltaan katsomassa tämän olin sitä mieltä, että olin nähnyt ehkä sanomallisesti tärkeimmän elokuvan ikinä. Jonkun verran ovat tunteet iän ja ajan myötä haalistuneet, mutta edelleen Bogosianin (joka on kuvassa 95% koko ajasta) roolisuoritus on hengästyttävän komea. Perustuu tositapahtumiin Denverissä 1984. Alec Baldwin, Ellen Greene, Leslie Hope, John C. McGinley, John Pankow, Michael Wincott.

 

Tucker -mies ja unelma

Tucker: A Man And His Dreams

Francis Ford Coppola 1988 draama

* * ½

Preston Tucker (Jeff Bridges) on herkästi innostuva visionääri ja liikemies, joka päättää toisen maailmansodan jälkeen alkaa valmistaa kaikkien aikojen hienointa autoa, Tucker Torpedoa. Mutta sehän ei kolmen suurimman autonvalmistajan pirtaan sovi, ja näin Tuckerin unelmat uhkaavat murentua lupaavasta alusta huolimatta... Tositapahtumiin perustuva, mukavan liukkaasti etenevä mutta loppuosaltaan tylsähkö tarina tällä kertaa epäonnisesta amerikkalaisesta "työn sankarista" ja yrittäjästä. Oikeudenkäynnin kautta tahrattiin maine ja estettiin uuden  automallin markkinoille tulo, mutta kyllä ilman niitäkin näytti olevan ongelmia  jo valmisteluvaiheessa enemmän kuin laki sallii. Ja toisaalta: miksi piti asettaa itselleen noin mahdottoman kireä aikataulu? Joan Allen, Martin Landau, Frederic Forrest, Mako, Elias Koteas, Christian Slater, Nina Siemaszko, Marshall Bell, Jay O. Sanders, Lloyd Bridges.

 

Tupla-Uuno

Hannu Seikkula 1988 komedia

* ½

Jo kyllästyttävää perus-uunoilua sopivassa vaiheessa tapahtuvine rooli- ja ammatinvaihtoineen, nyt löytyy Uunolle (Vesa-Matti Loiri) nimittäin kaksoisolento joka on tietysti kaikkea sitä mitä törkyturpa ei ole ja näin järjestyy tuotapikaa viimeksimainitulle toimitusjohtajan paikka appiukon (Tapio Hämäläinen) firmasta. Sörsselssön (Simo Salminen) on jälleen koko ajan kännissä ja Härski Hartikainen (Spede Pasanen) ilmeilee kärsivän näköisenä. Naispuolista intohimojen kohdetta edustaa tällä kertaa Suomen julkkisneekereistä yksi eli Caron Barnes. Marjatta Raita, Marita Nordberg, Elli Castrén, Juhani Kumpulainen, Pekka Autiovuori, Juha Muje, Seppo Laine, Markku Huhtamo, Risto Aaltonen, Eija Vilpas.

 

Vaaran mailit

Miles From Home

Gary Sinise 1988 draama/rikos

* * ½

Iowa, USA. Aikanaan peräti "maan hienoimmaksi" valittu ja Neuvostoliiton päämiehen Nikita Hrushtsevin Amerikankiertueen vierailukohteenakin toiminut maatila laitetaan kannattamattomana vasaran alle lähes 30 vuotta myöhemmin. Tilaa isänsä (Brian Dennehy) kuoleman jälkeen hoitaneet veljekset (Richard Gere, Kevin Anderson) eivät voi sulattaa päätöstä, vaan ottavat oikeuden omiin käsiinsä... Yhteiskunnallista sanomaa pukkaava road-movie osoittaa ettei maanviljelys kannata jenkkilässäkään jos ei se kannata. Mielenkiintoisen (tulevaisuuden) tähtikaartin on näyttelijäohjaaja kameran eteen saanut heti debyytissään. Penelope Ann Miller, Helen Hunt, Terry Kinney, John Malkovich, Laurie Metcalf. 

 

Vain kuolleen ruumiini yli

Die Hard

John McTiernan 1988 rikos/toiminta

* * *     ht_die_hard_070626_ms.jpg

Newyorkilaispoliisi John McClane (Bruce Willis) saapuu Los Angelesiin tarkoituksenaan osallistua Nakatomi-yhtiön pilvenpiirtäjässä pidettäviin joulujuhliin, joihin hänet on kutsunut työn perässä muuttanut vaimo (Bonnie Bedelia). Samaan aikaan rakennusta lähestyy kuitenkin myös huippuorganisoitu, saksalaiselta kuulostava rikollisporukka... "Joulu juhlista jaloin, pikkujouluista konttaamalla", oli Willisin esittämän sankaripoliisin motto kahdessa ensimmäisessä "Die Hard"issa. Jatkoahan seurasi pari vuotta myöhemmin (1990)  kohtalaisen onnistuneesti meidän omalta Renny ´Finlandia´ Harliniltamme, eikä puuttunut McTiernanin kolmosestakaan (1994)  suomalaisväriä: alan_rickman1.jpgyhtenä terroristeista heiluu maailman kovin jätkä Tony Halme. Tämän ykkösosan (tarjotaanpa tässäkin jo Helsinkiä Ruotsin pääkaupungiksi!) juoniaukoista mahtuisi kuitenkin sinivalaskin läpi. Leffan pelastaa komea kuvaus sekä harvinaisen vivahteikkaan roistoroolin tekevä engelsmanni Alan Rickman. Hauskimman kommentin heittää silti Willis, kun hän yrittää hälyttää 911-numerosta kaikki liikenevät voimat apuun, ja keskusneiti vastaa kyllästyneesti: "Anteeksi sir, mutta tämä on yleinen hätänumero". Willis: "No fucking shit, lady! Do I sound like I´m ordering pizza"?!! Reginald VelJohnson, Aleksandr Godunov, Paul Gleason, Robert Davi.

 

Valheet ja viettelijät

Dangerous Liaisons

Stephen Frears 1988 draama988dls_uma_thurman_037.jpg

* *

Jonkun 1700-luvun aristokraatin kirjeisiin perustuva ranskalainen ihmissuhdesoppa, josta tehtiin samoihin aikoihin kaksikin Hollywood-versiota (Milos Formanin "Valmont"). Tämä on niistä kuulema parempi, ja jos ei muuta niin ainakin hyvin nuori Uma Thurman esittelee upeita tissejään. Muuten ei oikein kolise tämmöiset pukuelokuvat juonitteluineen. John Malkovich, Glenn Close, Michelle Pfeiffer, Swoosie Kurtz, Keanu Reeves.

 

Valuva kuolemablob.jpg

The Blob

Chuck Russell 1988 scifi/kauhu

* * * ½    

Kolme nuorta törmää pimeällä metsätiellä kulkurivanhukseen, jolla on ilmiselvästi jonkinlainen tartuntatauti: hänen kätensä on kummallisen mönjän peitossa. He toimittavat miehen sairaalaan, niin ettei ainakaan leviäisi tuo mikä lie virus... Kerrankin hyvin ja aiheesta tehty uusintaversio Irwin S. Yearworthin ö-luokan kulttileffasta (1958), jossa jähmeää hilloa pakeni muiden nuorten mukana myös Steve McQueen. 80-luvunkin erikoistehostein (siis ennen CGI:n rajattomia mahdollisuuksia) on tuohon limaklönttiin saatu vauhtia ja vipinää ja ulossinkoutuvia lonkeroita ja massaa syödä vaikka koko omenapiiraspopula! Kevin ´Mattin pikkubroidi´ Dillon on erinomainen nuori kapinallinen-roolissaan, ja muukin näyttelijäkaarti sekä näppärä käsikirjoitus tekevät tästä yhden vuosikymmenensä parhaista kauhuleffoista. Millähän perusteella muuten Suomen videotarkastamolautakunta tai mikä helkkari lieneekään leikkasi juuri ne kohtaukset, joissa se lima sulattaa nuo tietyt ihmiset? Siitähän tässä nimenomaan on kyse! Shawnee Smith, Donovan Leitch, Candy Clark, Jeffrey DeMunn, Paul McCrane, Joe Seneca, Art LaFleur.

 

Vampyyrin suudelma

Vampire´s Kiss

Robert Bierman 1988 komedia/kauhu

*

Erittäin lähellä huonoin näkemäni Hollywood-elokuva. Nicolas Cage ilmeilee ja mulkoilee jopa  itse asettamallaan  mittarilla  kaikki hysteerisyyden rajat rikkoen isohkon firman toimitusjohtajana, joka luulee tulleensa vampyyrin (Jennifer Beals) puraisemaksi. Siinä sivussa hän kiusaa (selittämättömästi tietenkin) erään sihteerikkönsä (Maria Conchita Alonso) lähes sairaalakuntoon. Koko elokuva yhtä huutoa, itkua ja naurua ilman pienintäkään järjen hippuistakaan. Elizabeth Ashley, Kasi Lemmons. Pienessä sivuroolissa David Hyde Pierce. 

 

The Vanishing

The Vanishing/Spoorloosvani.bmp

George Sluizer 1988 rikos/kauhu

* * * ½

Kenties kansainvälisesti tunnetuin hollantilaiselokuva, ja jopa ansaitsee asemansa. Piinaavan ahdistava, seikkaperäisesti kuvattu tarina lomamatkallaan Ranskassa katoavasta naisesta (Johanna ter Steege), epätoivoiseen etsintään ryhtyvästä miehestään (Gene Bervoets), ja tytön kaameaan kohtaloon syyllisestä sosiopaatista (Bernard-Pierre Donnadieu). Ainoa suurempi epäuskottavuus: kukaan muu mies ei olisi lopussa juonut mitään huumemukia, vaan olisi hakannut tiedot tuosta helevetin hullusta ulos. Mitä sitten vaikka k-pää sattuisi kuolemaan käsittelyssä? Sekin kun oli jo kaikille selvää ettei muija enää hengissä löydy... Olisi laadultaan kevyesti hyllykamaa, mutta yksinkertaisesti liian masentava tapaus useampaan katsomiskertaan.

 

Vankila

Prison

Renny Harlin 1988 kauhu

* * ½

Mukiinmenevä pikku b-luokan kauhuleffa jonka Wes Craven ilmeisesti tällä kertaa passasi. Meidän Renny sai tästä hyvää harjoitusta matkalla kohti isompia ja laadukkaampia projekteja (heh heh)... Joku nuori ja tuntematon Viggo Mortensen pääosassa, "aina yhtä sympaattinen vankilanjohtaja"-roolin vetää Lane Smith.

 

Vihan lähettiläs

Monkey Shines

George A. Romero 1988 kauhu

* * ½

Olen aina ihmetellyt miten niin pieniaivoiset otukset kuin nuo hännälliset, tuskin puolen kilon painoiset puuapinat voivat olla niin älykkäitä, että niille voi opettaa vaikka mitä hyödyllisiä juttuja. Kuten tässä tapauksessa avustamaan kokoraajahalvaantuneita rullatuoli-invalideja. Paitsi että juuri tämän tarinan päähenkilö (Jason Beghe) saa riesakseen poikkeuksellisen murhanhimoisen yksilön... Romeron pienimuotoinen ja omassa erikoisessa sarjassaan painiva laadukas eläinkauhu jää kuitenkin useimmalle katsojalle aika etäiseksi. John Pankow, Kate McNeil, Joyce Van Patten, Christine "ohjaajanvaimo" Forrest, Stephen "Newsradio" Root, Stanley Tucci, Janine Turner.  

 

Viimeinen erä

Homeboy

Michael Seresin 1988 draama

* ½

Tylsä tarina nyrkkeilijäraakista (Mickey Rourke) jonka ulosanti ei oikein enää suju. Ainakaan kun tyttöystävälle (Debra Feuer) pitäisi jotain oleellista puhella. Myös Rourken roolihahmon nimi on harvinaisen kekseliäs: Johnny Walker... Christopher Walken, Jon Polito.

 

Willowst_scream4_250.jpg

Willow

Ron Howard 1988 seikkailu

* * ½

Willow (Warwick Davis) löytää vauvelin ajelehtimassa yksikseen pitkin jokea ja ottaa tämän hoiviinsa. Pian lapsi kuitenkin ryöstetään Pahan Kuningattaren (Jean Marsh) toimesta, tytön kun on ennustettu tuovan päätepisteen tämän hirmuvallalle. Vaikkakin kuuluu vain mitättömään kääpiökansaan, Willow lähtee päättäväiselle pelastusretkelle, saaden kohta partnerikseen uljaan mutta sähläilevän miekkasankarin (Val Kilmer). Häpeämättömästi tapahtumiaan tutuista vanhoista tarinoista, mm. Raamatusta, Tolkienilta ja Odysseuksen retkistä lainaileva, mutta sympaattinen ja värikäs fantasiaseikkailu tarkemmin määrittelemättömän keskiajan hämäristä. Eikä liian sokeroitu ja lapsellinenkaan, mikä on tietysti yllätys ohjaaja huomioiden. Sankarin siippaa esittävän Joanne Whalleyn nimen perään ilmestyi pian myös tosielämässä lisäys ´Kilmer´. Sivurooleissa tuttuja naamoja kuten Pat Roach ja Kevin Pollak.

 

Working Girl -tieni huipulle

Working Girl

Mike Nichols 1988 komediam-workingwomen5.jpg

* * ½

Supersuosittu tuhkimotarina sihteeriköstä (Melanie Griffith), joka pienten juonittelujen ja onnekkaiden sattumusten kautta pääsee aivan firmansa johtotason kuvioita sotkemaan... Periaatteessa tyypillistä jenkkiläistä juppituubaa siis, mutta erinomainen näyttelijäkaarti ja yleinen rento tunnelma nostavat tämän kevyesti lajityyppinsä keskitason yläpuolelle. Harrison Ford, Sigourney Weaver, Alec Baldwin, Joan Cusack, Philip Bosco, Nora Dunn, Oliver Platt, Kevin Spacey, Olympia Dukakis.    

 

 

Paras elokuva: Kristuksen viimeinen kiusaus (Martin Scorsese)

Miespääosa: Willem Dafoe (Kristuksen viimeinen kiusaus)

Naispääosa: Genevieve Bujold (Erottamattomat)

Miessivuosa: Alan Rickman (Vain kuolleen ruumiini yli)

Naissivuosa: Sigourney Weaver (Working Girl -tieni huipulle)

Golden Turkey: Identtiset kaksoset (Ivan Reitman)