AvatarAvatar James Cameron 2009 scifi/seikkailu/toiminta * ½ Jalkansa aikaisemmissa taisteluissaan menettänyt merijalkaväen sotilas (Sam Worthington) saa siitä huolimatta tehtävän lähteä jatkamaan tiedemies-veljensä työtä Pandora-nimiselle planeetalle, siellä kun luodaan dna:n ja hermostokytköksien avulla sivupersoonia eli ´avatareja´, lähes aidon näköisiä sini-ihoisia paikallisen Na´vi-heimon edustajia näiden kanssa tehtävän yhteistyön ja toisenlaisessa ilmakehässä selviämisen helpottamiseksi. Kovapäinen ja neuvoista piittaamaton ´jarhead´-sissi joutuu tietenkin heti vaikeuksiin niin omien kuin vieraidenkin kanssa... 3D-tekniikan esittelyssään visuaalisesti mullistava, mutta sanomaltaan ja tarinaltaan 5-vuotiaan tasolla operoiva sekasotku vanhojen elokuvien (kuten ainakin "Tanssii susien kanssa" (1990), "Pieni suuri mies" (1970), "Jedin paluu" (1983), Disneyn "Pocahontas" (1995) ja "Tarzan" (1999) jne jne) jo moneen kertaan kalutuista teemoista ja kohtauksista. Siihen päälle keskimääräistäkin pahemmat epäuskottavuudet ja juoniaukot, niin olihan tämä tavaton pettymys aikaisemmin myös sisällöllisesti vakuuttaneelta megaohjaajaltaan. Zoe Saldana, Sigourney Weaver, Stephen Lang, Michelle Rodriguez, Giovanni Ribisi, Wes Studi.
District 9District 9 Neill Blomkamp 2009 scifi/toiminta * * ½ Etelä-Afrikan Johannesburgin ylle ilmaantuu eräänä päivänä valtava avaruusalus. Aikansa ihmeteltyään mykkänä leijuvaa vierasta paikallinen hallitus päättää ryhtyä toimeen ja lähettää joukot tutkimaan aluksen sisätiloja. He löytävät sadoista tuhansista yksilöistä koostuvan nälkiintyneen siirtokunnan eksyksissä olevia, rapumaisia humanoideja... Suurinpiirtein ihmisten tasolla älyltään operoiville olennoille tarjotaan turvapaikkaa, eli omaa eristettyä asuinaluetta (Piiri 9) kaupungin sisällä. 20 vuoden päästä nopeasti slummiutunut, ongelmapesäkkeeksi mudostunut yhteisö päätetään siirtää kaupungin ulkopuolelle, erämaahan... Peter Jacksonin tuottaman, "dokumentaarisesti" tapahtumia haastatteluin ja tallennetun kuvamateriaalin kautta osittain kerrotun mielikuvituksellisen tarinan suurimmat puutteet ovat liiallinen ´kieli poskella´-meininki sekä tällaisen historiallisesti käänteentekevän megatapahtuman käsittely näin paikallisella tasolla. Päähenkilönsä (Sharlto Copley) kohtalon osalta on pohjana ollut tietenkin vahvasti Kafkan "Muodonmuutos", mutta se kuten muutkin vertauskuvalliset sanomayritykset jäävät puolivillaisiksi. Jason Cope, Nathalie Boltt.
Echelon -salaliittoEchelon Conspiracy Greg Marcks 2009 jännitys/toiminta * * ½ Taas yksi tietotekniikan vaaroista muistuttava "keinoäly ottaa ohjat käsiinsä"-koohotus. Nettiyhteyksien, kännyköiden, turvakameroiden jne todistetusti räjähdysmäisestä joka puolelle levinneisyydestä huolimatta kovin kaukaa haetusta uhasta edelleen kysymys, samoin kuin joidenkin vainoharhaisten mielissä FBI:n ynnä muiden "salaliittojärjestöjen" touhut. Nykytrendin mukaista on myös toiminnan sijoittuminen aidoille tapahtumapaikoille Prahaa ja Moskovaa myöten. Ei minusta kuitenkaan juuri sen huonompaan suuntaan eroa muista kaltaisistaan postmodernin kaaosmaisesti kuvatuista tiedustelupalvelu-rytinöistä. Shane West, Edward Burns, Ving Rhames, Sandra de Sousa, Martin Sheen, Sergei Gubanov, Jonathan Pryce.
Enkelit ja demonitAngels & Demons Ron Howard 2009 toiminta/jännitys * * Paavi-vanhus kuolee Vatikaanissa, ja seuraavan valinta olisi kardinaaleilla taas kerran edessä. Vaan sitten joku tihulainen (Nikolaj Lie Kaas) kaappaa sekä neljä vahvinta ehdokasta että hypervaarallisen antimateriaa sisältävän säiliön Sveitsissä sijaitsevasta CERNin hiukkaskiihdytinkompleksista. Hän uhkaa ensinnäkin murhata tiettyjen rituaalien puitteissa nuo pappismiehet tunnin välein ja lopuksi räjäyttää koko Rooman keskustan taivaan tuuliin Pietarin kirkkoineen kaikkineen. Harvardin yliopiston symbolihistorian erikoistuntijalle, professori Langdonille (Tom Hanks), tulee taas kiire äärimmäisen monimutkaisten vihjeiden ja johtolankojen selvittämisen kanssa, kuten muutama vuosi takaperin "Da Vinci -koodin" (2006) tapausta tutkiessaan... Suunnilleen kaikki Dan Brown-diggarit ovat jo ehtineet haukkua tämän pystyyn, mutta erosi nyt alkuperäiskirjasta miten paljon hyvänsä niin puhtaasti elokuvanakin älyttömyydet ovat ilmeiset: Vatikaanin poliisipäällikön (Stellan Skarsgård) järjetön käyttäytyminen heti alusta alkaen (muiden viranomaisten ammattitaidosta puhumattakaan), koko Ewan McGregorin hahmon ja suunnitelmiensa mahdottomuus etenkin loppuratkaisujen ja –paljastusten osalta, ja tuolla salamurhaekspertilläkin olisivat inhimillisen suorituskyvyn rajat tulleet kyseisen aikataulun puitteissa vastaan moneen kertaan. Lopuksi, se että eräs paaviehdokkaista oli neekeri voisi olla huomionarvoista, jos yleensäkään yhtään kiinnostaisi kuka tai mikä jonkin p-keleen katolisen kirkon johtoon valitaan tai jätetään valitsematta. Ayelet Zurer, Pierfrancesco Favino, Armin Mueller-Stahl.
Kunniattomat paskiaisetInglourious Basterds Quentin Tarantino 2009 sota/komedia * * ½ 1944 Ranska. Amerikkalaisten lähettämä, juutalaisista koostuva erikoisjoukkio tappaa ja skalpeeraa saksalaisia joukoittain rintamalinjojen takana myös intiaaniverta omaavan luutnantti Apassi-Aldon (Brad Pitt) johdolla. Sitten tulee tieto, että Hitler (Martin Wuttke) ja muut natsipamput osallistuisivat Pariisissa yhteistuumin erään propagandaelokuvan ensi-iltaan; niinpä liittoutuneet ryhtyvät laatimaan suunnitelmaa koko teatterin räjäyttämiseksi taivaan tuuliin natseineen päivineen. He eivät kuitenkaan aavista, että teatterin tädiltään perinyt nuori ranskalaisneito, oikeasti teloitetun juutalaisperheen ainoana hengissä selvinnyt tytär (Mélanie Laurent), on täsmälleen samalla asialla... Jälleen kieltämättä taitavaa tarinankerrontaa Tarantinolta, tällä kertaa hän kompastuu kuitenkin lähes täydellisesti aihevalintaansa: fiktiivisten ja farssimaisten tapahtumien yhdistely todelliseen (ja itsessään ihan tarpeeksi dramaattiseen) sotahistoriaan vielä vuonna 2009 vastenmielisen sadismin ryydittämänä. Ja se olisi muuten se lopun attentaattikin onnistunut paljon vähemmälläkin vaivalla, kun koko natsijohto ei näköjään katsonut tarvitsevansa paria vartijaa enempää turvakseen keskellä Pariisia vuonna 1944... Christoph Waltz, Eli Roth, Diane Kruger, Daniel Brühl, Til Schweiger, Michael Fassbender, B.J.Novak, Mike Myers, Christian Berkel. Tunnistamattomaksi "ehostettu" näyttelijäveteraani Rod Taylor on puolestaan esittävinään Winston Churchill´ia.
The InternationalThe International Tom Tykwer 2009 toiminta * * ½ Vaikutusvaltaisen luxemburgilaispankin hämäräbisnekset mm. asekauppojen muodossa ovat alkaneet kiinnostaa niin Interpolia kuin muitakin tiedustelupalveluja. Tarkkailusta huolimatta kyseisen liikelaitoksen asioita penkovilla tuntuu olevan henki koko ajan höllemmässä... Nimensä kyllä lunastava toimintarytinä, maat ja maisemat vaihtuvat hengästyttävällä tahdilla niin Bondeista kuin Bourneistakin opittuun malliin. Hieman kuitenkin epäilyttää, ettei sellaista rahaa löytyisi mistään että tuollaista ammattimaista tappoarmeijaa kykenisi mikään pankkilaitos salaa ylläpitämään... eli sitä kaivattua uskottavuutta kaipaisi, etenkin näin jyrkkään maailmanpoliittiseen kannanottoon. Myös action-kohtaukset jo nähdyn rutiinimaisia. Clive Owen, Naomi Watts, Armin Mueller-Stahl, Ulrich Thomsen.
In The Electric MistIn The Electric Mist Bertrand Tavernier 2009 rikos * * ½ Aina vakuuttavan jäärän Tommy Lee Jonesin varassa etenevä, mutta loppua kohti ikävästi huteroituva tarina iäkkäästä louisianalaisesta etsivästä, joka jahtaa nuoria naisia lahtaavaa sarjamurhaajaa pitkin upottavia soita ja hämäriä kapakoita. Samalla häntä vainoavat hatarat muistot mustan kahlekarkurin ampumisen silminnäkijänä, mikä sekin ilmeisesti lisätty tähän cajun-soppaan vain "jännittävän" lisähämmennyksen nimissä. Ja tietenkin häntä auttamaan ilmestyvän FBI-agentin on oltava nainen (Justina Machado); olen lukenut yksityiskohtaisesti kymmenistä ja taas kymmenistä sarjamurha-tapauksista, eikä yhdenkään tutkijana ole ollut ainuttakaan naispoliisia. Syystä tai toisesta. John Goodman, Peter Sarsgaard, Kelly Macdonald, Mary Steenburgen, Ned Beatty, James Gammon, Pruitt Taylor Vince.
Land Of The LostLand Of The Lost Brad Silberling 2009 komedia/scifi * ½ Will Ferrell esittää tällä kertaa hiukkasfyysikkoa, joka koko muun tiedeyhteisön halveksunnasta huolimatta väittää keksineensä aikapoimun repäisevän laitteen. Vain eräs nuori brittinainen (Anna Friel) uskoo tähän ja pestautuu puoliväkisin äijän assistentiksi matkalle kohti "kadotettua maailmaa"... Ferrellin tavanomaistakin liukuhihnamaisemman oloinen hupipätkä naurattaa siellä täällä, mutta eipä sen enempää tästä mm. dinosaurusten ja apinaihmisten keralla tapahtuvasta tehostemelskauksesta. Danny McBride.
Rajattu maaCrossing Over Wayne Kramer 2009 draama/rikos/toiminta * * Amerikan Yhdysvallat ei enää aikoihin ole ollut paikka jonne voi vaan tulla oleskelemaan ja luvattomasti töitä tekemään, puhumattakaan täydellisestä epäkunnioituksesta maan lakeja ja arvoja kohtaan. Mutta siitähän laittomat meksikolaissiirtolaiset tuntuvat olevan yhtä vähän perillä kuin asioitaan miten sattuu hoitavat aussinuoret tai jo maassa pitempään asuneet islamilaiset terroristien "ymmärtäjät" jne... Köyhän miehen "Crash"iksi (2005) sanottu, vaikka eipä tuo ´esikuvakaan´ yhtään vähemmän turhalta tuntunut kaikessa alleviivaavuudessaan. Tosin siinä oli sentään enempi kyse arkipäivän rasismista kun taas tässä puhtaasti lakeja rikkovista ihmisistä. Siirtolaispoliisi-veteraani Harrison Ford ihmettelee pääosassa moista maailman menoa. Cliff Curtis, Ray Liotta, Ashley Judd, Jim Sturgess, Alice Eve, Alice Braga, Summer Bishil, Justin Chong.
Staten IslandStaten Island James DeMonaco 2009 rikos/draama * * ½ Staten Island, New Yorkin "viides" kaupunginosa. Kertomus mafiapomosta (Vincent D´Onofrio), nuoresta pariskunnasta (Ethan Hawke, Julianne Nicholson) ja vanhasta kuuromykästä lihakauppiaasta (Seymour Cassell), joiden elämät kietoutuvat toisiinsa traagisella tavalla. Ajoittain vaikuttaviakin tuokioita tarjoava mutta kokonaisuutena vain kohtalaiseksi yritykseksi jäävä James Ellroyn hengessä kyhätty rikos- ja ihmissuhdesoppa. Etenkin tuo D´Onofrion yht´äkkinen luonnonpelastus-mania (miksi juuri murhayrityksestä selvinnyt mies haluaisi välittömästi julkisuuteen?) on tylsä, typerä ja epäuskottava.
State Of PlayState Of Play Kevin Macdonald 2009 draama/rikos/jännitys * * ½ Amerikkalaissenaattori Collinsin (Ben Affleck) nuori avustaja-leidi jää metrojunan alle. Siitä lähtee luonnollisesti liikkeelle varsinainen median rumputuli vihjailuineen ja paljastuksineen: minkälainen oli heidän suhteensa laatu, oliko kyseessä itsemurha vai jotain vielä synkempää jne. Poliitikon vanha opiskeluaikojen kämppis, joka puolelle suhteita omaava Washington Globe -lehden veteraanitoimittaja (Russell Crowe), päättää lähteä tonkimaan juttua pohjia myöten. Varsinkin kun Collins oli myös mm. Lähi-idän taistelutehtäviin sotilaita rekrytoivan firman toimia tutkivan komitean puheenjohtaja... Ystävyyden ja ammattietiikan arvoja ja eroavaisuuksia punnitseva poliittinen trilleri, joka ei laadukkuudestaan huolimatta kuitenkaan ihan loppuun asti vakuuta. Etenkään naisrooliensa osalta: Helen Mirren päätoimittajana (joka kiroilee kuin merimies ikäänkuin vahvistaakseen "The Queen" (2006)-oscarhahmonsa olevan todellakin menneisyyttä), Robin Wright Penn petettynä vaimona ja Rachel McAdams toimittajakollegana käyttäytyvät kaikki kovin epäjohdonmukaisesti. Tosin viimeksimainittu on samalla odotukset täyttäen koko ajan nätti, kokematon ja nirppanokkainen, ilmeisesti tarkoituksenaan olla kaikkien katsomon nättien kokemattomien nirppanokkien samaistumiskohde? Jeff Daniels, Jason Bateman.
Terminator -pelastusTerminator Salvation McG 2009 scifi/toiminta * * ½ Metallisen rajut toimintarymistelyt, viimeistä huutoa olevat efektit (jopa täysin Arnoldin näköisen kyborgin verran) ja tutunoloisuutta lisäävät viittaukset elokuvahistorian huimimpaan toimintatrilogiaan (1984-) niin tapahtumien kuin henkilöidenkin osalta parasta antia. Silti aikaisempien episodien karismaattisiin roolihahmoihin verrattuna joka iikka jää nyt aivan liian sarjakuvamaisen pinnalliseksi. Näin ollen todellinen (ja välttämätön) jännitys jää juonen osalta puuttumaan. Myös veteraanien Michael Ironside ja Jane Alexander nukanaolo aivan turhanpäiväistä. Christian Bale (John Connor), Sam Worthington, Moon Bloodgood, Helena Bonham Carter, Anton Yelchin (Kyle Reese), Bryce Dallas Howard.
TietoKnowing Alex Proyas 2009 scifi/jännitys * Massachusetts 1959. Ekaluokkalainen tyttö saa kohtauksen ja kirjoittaa paperiarkkinsa numeroita täyteen tunnilla jolla oli tarkoitus pelkästään piirtää jotain kuvallisia tulevaisuudenvisioita laitettavaksi kapseliin, mikä tultaisiin hautaamaan koulun piha-alueelle 50 vuodeksi. Vuonna 2009 paperin saa kouraansa poika (Chandler Canterbury) jonka isä (Nicolas Cage) on MIT:n astrofysiikan professori. Perheen äiti on kuollut jokin aika takaperin ja tämän takia mies ryyppää viskiä kaiket vapaa-ajat, mutta hoksaa silti heti samana iltana tarkemmin numerorypästä tutkiessaan että sehän on selviä katastrofiennustuksia täynnään. Huolestuttavin, koko maapalloa koskeva ennuste odottaa viimeisenä... Muutama kysymys. Ensinnäkin mitä hyötyä noista alieneiden ennustuksista ja lasten kiusaamisista oli? Miksi he halusivat ahdistella yhden tytön/naisen lopulta hengiltä? Miksi tähtienvälejä matkustelevat ja muotoaan muuttamaan kykenevät jne olennot ajelevat ympäriinsä tavallisilla autoilla? Miksi ne tuijotteli metsästä ja jakeli niitä kiviä? Kuinka he kuvittelevat lasten säilyvän hengissä uudella planeetallaan? Miten maailman kenties huomattavimman tiedekoulun astrofysiikan professori ei osaa valita evoluution ja uskonnon väliltä vuonna 2009? Maailmanloppu luuraa muutaman tunnin päässä ja Cage haluaa neuvotella humanoidien kanssa pyssy kourassa? Jne jne. Tähän skientologia-soppaan vielä päälle Cagen yhden (typerän) ilmeen "näyttelijätaidot" niin siinähän se. Rose Byrne.
Paras elokuva: State Of Play (Kevin Macdonald) Miespääosa: Sharlto Copley (District 9) Naispääosa: Mélanie Laurent (Kunniattomat paskiaiset) Miessivuosa: Christoph Waltz (Kunniattomat paskiaiset) Naissivuosa: Julianne Nicholson (Staten Island) Golden Turkey: Tieto (Alex Proyas)
|